

Kennel Jaero on täällä taas! Nimi ja ulkoasu uudistui, mutta muu pysyi samana. Sivujen päivityksissä saattaa mennä aikaa, mutta pikku hiljaa palaamme toiminnan pariin.
Olet saapunut virtuaaliseen kenneliin, joka kantaa nimeä Jaerock's. Aikaisemmin tämä kenneli
toimi nimellä Jaero, mutta uudistuksen myötä nimi sai vaihtua, sillä se ei enää kuulostanut niin
mukavalta kuin joskus aikaisemmin.
Kenneli aloitti toimintansa jossain vaiheessa vuonna 2008, tarkkaa päivämäärää en enää valitettavasti muista. Jaerock's on ollut hyvinkin epäaktiivinen, mutta nyt olisi taas aika nousta takaisin jaloilleen ja aloittaa uusi, aktiivisempi toiminta. Toimintamme muodostuu kasvatuksesta, omien koirien kisautuksesta ja kisojen järjestämisestä. Kasvatan Jaerock'sissa bedlingtoninterrierejä hyvinkin pienimuotoisesti. Olen myös monia kertoja harkinnut alkavani kasvattamaan myös jotain muuta rotua bedlingtonien lisäksi, mutta mikään muu rotu ei ole tuntunut yhtä omalta kuin nämä lampaat. Omien koirien kanssa tulee kisattua melko aktiivisesti. Näyttelyt ovat päälajimme, mutta myös agility- ja tokokisoihin tulee osallistuttua silloin tällöin. Nyt olisi myös tarkoitus kokeilla joitakin muita lajeja, kuten jäljestystä. Kisojen järjestäminen täällä Jaerock'sissa on varmaan aina hieman taka-alalla toiminnassamme, mutta yritän parhaani jotta saisin edes pari kertaa puolessa vuodessa järjestettyä jonkinlaiset kisakarkelot tänne.
Tässä oli nyt tiivistetty Jaerock'sin lyhyestä historiasta ja toiminnasta. Olisi mukavaa jos tutustuisit kenneliin tarkemmin, enkä pistä pahitteeksi jos vieraskirjaan käy jättämässä pienen tervehdyksen meille :)
Kesää odotellessa,
fina ja Jaerock'sin lampaat