|
vFIN KVA VV-08 vLTW-09 vKREW-10 Petite's Buisson MKuvagalleria![]() KLIKKAA KUVAA ISOMMAKSI, pieni kuva saattaa vääristää Perustiedot
LuonnekuvausSessi kyseli joskus kiinnostustani petittiin kun Jenna aikoi käyttää Nasua isänä jollakin nartulla. Sanoin Sessille että petit sopisi hienosti houndieni sekaan. Sitten eräänä päivänä ilmestyi töpö, pieniä petit rullia olisi syntymässä. Olin jo päättänyt että yrittäisin varata pennun. Kerroin Jennalle innokkuuteni ottaa pentu, siitä se kaikki sitten lähti. dongallekin kävi että meille voisi tulla pentu, dongahan on Nasun kasvattaja. Kun pennut syntyivät, olin onnesta aivan soikeana. Ne olivat juuri niin ihania kun voi odottaakin!Ukko on sellainen kuin odotinkin, mahtava pakkaus. Siltä löytyy itsepäisyyttä, se on kuin houndini. Hifi otti heti nuoren herran avoimesti vastaan. Hifi ja Ukko ovatki hyviä kavereita mutta eivät ne mitään parhaita kavereita ole. Ukko on iskenyt silmänsä houndi tyttö Shantyyn, Ukko yrittää iskeä tätä neitoa koko ajan. Shanty ei vain lämpeä Ukolle. Sukutaulu
KilpailukalenteriSanalliset arvostelut"Melko hyvän mallinen uros. Omaa erinomaisen pään ja hyvän kallo-osan. Ok otsapenger ja hyvä kuono-osa. Erinomaiset korvat ja hyvin sijoittuneet silmät. Hyvä ja vahva etuosa, ok kyynärvarret. Erinomainen runko ja ylälinja. Ok lantio. Hyvä takaosa ja riittävästi kulmautunut. Reidet sopivan lihaksikkaat. Tasapainoinen ja komea kokonaisuus." Svea Näyttelykalenteri **Sanallinen arvostelu -> AVO 25.09.08 E&S SWE VNL AVO ERI1 PU1 SERT CACIB ROP/Nath 25.10.08 vBELW-08 BEL VNL AVO EH1/Lania 07.12.08 vKREW-08 KRE VNL AVO EH1/Lania 12.12.08 Escadan LUX VNL AVO EH1/Lania 31.12.08 VV-08 FIN VNL AVO ERI1 PU1 ROP SERT CACIB VV-08 RYP2/Svea 22.05.09 Pihavahti yVNL-SWE AVO ERI2 PU2/Pihavahti 28.02.10 m&T yVNL-USA AVO ERI1 PU1 ROP SERT CACIB RYP1/Tuulia 01.10.10 vKREW-10 yVNL-KRE AVO ERI1 PU1 ROP SERT CACIB vKREW-10/Tuulia 28.10.10 Saygi yVNL-DK AVO ERI1 PU1 ROP SERT/Julia Mejäkalenteri -> AVO (220) Tulee Agilitykalenteri -> Mini I Tulee PAKK-kalenteri -> Hylätty Tulee Ajokokeet 03.07.09 Wreath's vA-FIN paljas 72p. MÄAJ-1/Laura H. 17.01.10 vA vA-FIN lumi 77p. MÄAJ-1/Lalina 24.01.10 Helluva vA-FIN lumi 66p. MÄAJ-1/Marski 22.05.10 vA vA-FIN paljas 65p. MÄAJ-1/Marski ---> vFIN KVA 27.08.10 KAP vA-FIN paljas 96p. MÄAJ-1/Iivi 28.10.10 Saygi vA-FIN lumi 81p. MÄAJ-1/Maria 10.08.09 vA vA-SWE lumi 74p. MÄAJ-1/Lalina 22.05.10 vA vA-SWE paljas 61p. MÄAJ-1/Marski 09.12.10 vA vA-N lumi 73p. MÄAJ-1/Lalina 22.01.12 JäTe vA-N lumi 79p. MÄAJ-1/Veera Jälkikasvu
CopyrightUlkoasu © Tidamin KopiointisivutKuvat © Veera Tekstit © Veera |