vjPLW-07 vjLUXW-07 vFIN, vSWE & vNO KVA vAVAKuvagalleria![]() (JUN-kuva) KLIKKAA KUVAA ISOMMAKSI, pieni kuva saattaa vääristää Perustiedot
LuonnekuvausNöjjö on, yllättäen, kasvattaja ystävältäni Puolasta. Nöjjön isä, Krótka Chwile "Wile" on hyvin käyttöpuolella menestynyt uros. Näyttelyissä on ravannut jonkin verran. Wile on saanut monia PU-sijoituksia. Wile on kiertänyt monissa erimaissa. Ja onkin saanut lukuisia SERTejä. Wile ei ole vielä saanut muotovalionarvoa mistään maasta, vaikka SERTejä on yli kymmenen. Nöjjön emä, Tylko, on näyttelyissä pärjännyt narttu. Saanut monia PN-sijoituksia. Tylko on ollut myös lukuisia kertoja ROP ja saanut SERTejä. Joskus on päässyt BIS-kehään asti. Tylko on käynyt myös metsällä ja sen avulla ollaan saatu saaliita. Minusta vanhemmat kuullostivat todella mahtavilta! Ja tarvitsinhan uutta verta basset houndeihini. Varasin Mililtä Nöjjön. Kun pääsin Puolaan, olin ihan hukassa. Jäin seisomaan vain paikalleni ja soitin Milille "Tuu hakeen mut! Oon keskellä jotain kaupunkia." Mili lupasi tulla. Hän oli ollut jo Varsovassa, hänen tulemisensa ei siis kestänyt kauvaa. Sitten matkasimme Bytomiin. Se matka kesti ja kesti. Vielä kun odotin että näkisin Nöjjön. Ku näin Nöjjön ja rakastuin siihen heti! Mili kysyi:"Haluatko sen?" Minä vastasin:"Totta kai!" Mili tiesi että heti kun näkisin pennun, halusin sen. Mili oli antanut sille lempinimen Nöjjö. Mili sanoi:"Voit vaihtaa kyllä lempinimen." Minä sanoin:"En vaihda." Olin Milin luona kaksi päivää ja palasin Nöjjön kanssa Suomeen. Juttelimme Milin kanssa koko ajan englantia, vaikka se tuottikin minulle vaikeuksia. Kun Nöjjö pääsi ovesta sisälle, se meni heti syömään. Messa katsoi "VOI EI! Pikku kakara!!"-ilmeellä. Zar ja Dhal menivät katsomaan sitä. "Mikä tuo on?" näyttivät ne kysyvän. Nöjjö murahti uhkaavasti Zarille ja Dhalille kun ne tulivat liian lähelle sen ruokakippoa. Molemmat koirat katsoivat "Miksi se murisee?". Nöjjö sopeutui äkkiä kaiken karvaiseen laumaan. Onneksi sain Nöjjön meille, olisin muuten ottanut kolmannen tanskandogin Jääkyyneleeseen. Katselin pisempään jo keltaista tanskandoggiurosta. Onneksi Mili ilmoitti Nöjjöstä ja otin sen meille. Nöjjö on syntynyt samana päivänä kuin minä, vain eri vuonna. Sukutaulu
KilpailukalenteriSanalliset arvostelut"Hyvä pää ja otsapenger. Erittäin hyvä kuono. Toivoisin hieman paremman kuononselän. Erinomainen kirsu ja sen pigmentti. Erittäin hyvä ilme ja hyvät silmät. Erittäin hyvä korvien kiinnitys, mutta aavistuksen liian pitkän oloiset korvat. Vahva kaula, sopivan pituinenkin joka kiinnittyy hyvin kroppaan. Sopivan vahvat etujalat. Selkä pitkä ja suora. Liioiteltusti kulmautuneet takaraajat. Todella vahvat käpälät. Häntä suht hyvä, toivoisin hieman paksumman ja pidemmän. Erittäin hyvä karvapeite ja sen väritys." donga "Korvat aavistuksen liian pitkän oloiset. Kaunis pää muuten sekä hyvä kuono ja kirsu. Kaunis väritys, erinomainen runko ja hyvä ala- ja ylälinja. Hyvät raajat sekä kauniit käpälät. Kulmaukset turhan voimakkaat edessä ja takana." Pilvi Näyttelykalenteri **Sanallinen arvostelu -> JUN/NUO/AVO LNVC = Liian nuori vastaanottamaan CACIBia 20.06.07 vPLW-07 PL VNL JUN ERI1 PN3 vjPLW-07/Minnea 09.06.07 Vilakan GBR VNL JUN EH1/donga ** 30.06.07 VV-07 FIN VNL AVO EH1/Pilvi ** 05.07.07 Elite's GBR VNL AVO EH1/jeanne 08.07.07 Triple's UKR VNL AVO ERI/1 PN1 ROP SERT RYP2 LNVC/Nundraka 30.06.07 Trin Taz PL VNL AVO EH1/Eros 17.07.07 vLUXW-07 LUX VNL AVO ERI1 PN4 vjLUXW-07/Niina Ajokalenteri 27.10.10 Saygi vA-FIN paljas 63p. MÄAJ-1/Maria 05.02.10 JäTe vA-FIN lumi 68p. MÄAJ-1/Lalina 18.05.11 Pihavahti vA-FIN paljas 87p. MÄAJ-1/Pihavahti 16.09.11 Chirana vA-FIN paljas 78p. MÄAJ-1/Niija ----> vFIN KVA !! 09.12.10 vA vA-SWE paljas 81p. MÄAJ-1/Lalina 19.01.12 JäTe vA-SWE lumi 94p. MÄAJ-1/Veera 20.01.12 JäTe vA-SWE lumi 93p. MÄAJ-1/Veera 11.02.12 JäTe vA-SWE paljas 78p. MÄAJ-1/Veera -----> vSWE KVA !! 13.12.10 vA vA-N paljas 76p. MÄAJ-1/Marski 02.04.11 vA vA-N lumi 88p. MÄAJ-1/Tilli 19.05.11 Pihavahti vA-N paljas 91p. MÄAJ-1/Pihavahti ----> vNO KVA !! Agilitykalenteri -> Mini III 29.06.07 Viivin kisakeskus VAL Mini 1 vKUMA 5/17/Taica 27.07.07 Evil Girl's VAL Mini 1 vKUMA 3/20/Mia V. 10.07.07 Kolmiapilan VAL Mini 1 vKUMA 4/25/Minnea Siirtynyt Mini II:n 28.02.11 Siara vAL Mini 2 vKUMA 1/26/Aveline 21.03.11 Helluva vAl Mini 2 vKUMA 4/25/Neranne 15.10.11 Carabee vAL Mini 2 vKUMA 1/12/Camilla Siirtynyt Mini III:n 07.01.12 Carabee vAL Mini 3 vKUMA 1/19/Camilla 28.01.12 Gendarme's vAL Mini 3 vKUMA 1/14/Kuunsirppi 01.03.12 Suden Sydän vAL Mini 3 vKUMA + vCACIAG 2/16/Nikke ------> vAVA !
Jälkeläiset
CopyrightUlkoasu © Tidamin KopiointisivutKuvat © Moravia Bray Kennel (Valletta Moravia Bray) Tekstit © Veera |