Olin pisempään ollut jo kiinnostunut dobermanneista. Ensimmäisen dobermannin ottaminen jännitti, mitenkä pärjäisin sen kanssa? Olisiko se kauhean vaikea koira? Aloin etsiskelemään pentuja ja löysin Sohvin. Annelilla oli Karjaalla pentue. Pentueessa oli kuusi pentua, viisi urosta ja yksi narttu. Urokset olivat saaneet jo kodin. Anneli meinasi jättää nartun itsellensä mutta soitin ja olin niin kiinnostunut pennuista, että hän päätti Sohvin antaa minulle. Odotin, odotin ja odotin. Kahdeksan viikkoa oli tullut pennuille täyteen. Sitten pakkasin itseni ja muutaman peiton autoon ja lähdin kohti Karjaata. Perille päästyäni näin heti kuusi aivan järjettömän ihanaa pentua. Anneli oli juuri ulkoiluttamassa niitä. Jätin autoni heti ja joten kuten sain käveltyä nätisti pentujen luo. Anneli hihkaisi heti reippaasti "moi" ja minä vastasin. Hän esitti minulle monia kysymyksiä ja kertoi, että pentu olisi papereitten allekirjoittamisen jälkeen minun. Paperit allekirjoitettiin pentuja seuraillessani ja Sohviin tutustuttuani. Sohvi oli aivan ihana pentu! Täydellinen pakkaus. Kotimatka sujui ongelmitta, Sohvi vain nukkui.
Sohvi on hyvin, hyvin varautunut vieraita ihmisiä kohtaan. Se ei meinaa päästää ketään vierasta lähelleen kotona, näyttelyissä ja kokeissa se päästää tuomarit lähelleen ilman kummempaa ongelmaa. Kotona pitää tutustua ihan hissukseen uuteen ihmiseen. Jos ryntäät vain Sohvin luo, se saattaa alkaa murisemaan. Sohvi taitaa hienosti hihnassa kävelyn kiskomatta mutta liikkuu mieluummin vapaana. Se nauttii vapaana juoksemisesta! Sohvi tottelee hyvin ja siitä varmasti saisi hyvän tokokoiran kun sen kanssa jaksaisi tehdä. Sohvi on ylienerginen, oikea duracellpupu josta ei patterit tunnu koskaan loppuvan.
ee Million (evm) L: A/A, K: 0/0 P: 0/0, S: terveet
eei (evm)
eee (evm)
Kilpailukalenteri
Sanalliset arvostelut "Maskuliininen kokonaisuus. Pää hyvä. Selkälinja saisi olla parempi. Häntä kiinnittynyt liian ylös. Etuosa saisi olla vahvempi. Takakulmaukset hyvät." Nundraka
"Selkä saisi olla voimakkaampi. pitkänomainen runko. niukasti, mutta riittävästi kulmautunut takaa. hyvin kiinnittynyt häntä ja korvat. erinomainen pää ja otsapenger. hyvä väritys. ok pituinen kaula." Spark
"Toivoisin parempaa lantiota ja seisomistyyliä. Kulmaukset riittävät. Pää voisi olla parempi. Rintakehän tulisi olla parempi." Saray
"Ensivaikutelmaltaan erinomainen narttu. Hyvä väritys. Kaunis pää. Erinomainen kaula. Hyvä selkälinja. Erittäin hyvä hännänkiinnitys. Ok alalinja. Hyvä raajarakenne. Hyvät rungonmittasuhteet. Erittäin kaunis kokonaisuus." Doris
"Femiininen narttu. Hyvä runko, mutta saisi olla hieman isompi rintakehä. Hyvä selkälinja. Hyvä takaosa. Ok korkeudelle kiinnittynyt häntä. Toivoisin takaraajoihin hieman lisää voimakkuutta. Hyvät eturaajat. Toivoisin hieman parempia kulmauksia. Hyvät tassut. hyvä eturinta. Hyvä kaula. Hyvä päänmuoto, otsapenger saisi olla parempi. Hyvät korvat, toivoisin hieman isommiksi. Hyvä kuono-osa." nedia
“Hieman maskuliinisen oloinen ryhditön narttu. Ok pää. Rntakehä on puutteellinen. Koiran vatsalinja voisi nousta hieman enemmän. Ok raajat. Runko saisi olla enemmän laatikkomainen.” Henna
"Hyvin muotoutunut kallo-osa, otsapenger saisi olla hieman vahvempi. Riittävän voimakkaat leuat. Melko hyvät korvat ja silmät. Niskan tulisi olla vahvempi, muutoin melko hyvä kaula. Hyvä selkälinja, hyvin kiinnittynyt häntä. Kovin voimakas rintakehä, ok alalinja. Raajojen tulee saada vahvuutta. Turhan viisto välikämmen. Liian pysty lapa. Takaa saisi olla voimakkaammin kulmautunut. Tarvitsee tottumusta käsittelyyn." Marika