Virtuaalikoira / A SIM game dog

BH RH-E RH-F A vFIN KVA*

Hulttion Borr

Kuvagalleria


KLIKKAA KUVIA ISOMMAKSI, pieni kuva saattaa vääristää

Perustiedot

Virallinen nimi Hulttion Borr Säkäkorkeus 65cm
Kutsumanimi Borri Kasvattaja donga, Hulttion
Syntynyt/Ikä 07.03.08/1v.3kk. Omistaja Veera, Jääkyynel
Sukupuoli Uros Kisaaja Otetaan
Rotu Jämtlanninpystykorva (FCI 5) Pääkäyttö Haukkukokeet, mejä
Rekisterinumero VTR-0000 Arvonimet BH RH-E
Väri ?

Luonnekuvaus

Olin jo miettinyt pisempään jämtin ottoa. dongalta olin sitten laittanut pennun varaukseen ja ajattelin, että kyllähän tässä yhdellä pärjätään vaikka toisen jämtin otto houkutti jo kovasti vaikka ensimmäinenkään ei ollut vielä edes syntynyt. Kaiken sitten "laukaisi" se, että donga laittoi uudestaan jämtiuroksen myyntiin joka oli ollut jo aikaisemmin myynnissä mutta omistaja oli halunnut sittenkin pitää sen. Laura ei sitten halunnut pitää Borria ja donga laittoi sen myyntiin. Olin jo aikaisemmin katsellut urosta ja miettinyt, että jos se meille muuttaisi. Olin seuraillut Borrin toimintaa haukkukokeissa ollessani siellä Rudon kanssa. Ihan yhtä kovapäinen tapaus oli kyseessä kuin Rudo. Laura oli saanut tehdä Borrin kanssa paljon töitä, että olivat edenneet jo voi:hin asti. Ajattelin, että joutuisin tekemään paljon työtä sen kanssa ja kun tulisi pentukin.. Ja vielä Rudo. Pitkän harkinnan jälkeen päätin kertoa dongalle kiinnostuksestani Borria kohtaan. donga sitten lupasi Borrin meille.

Borri on itsevarma. Taloon astuessaan se ei välittänyt mitään mitä muut olivat mieltä siitä. Hampaita näyteltiin kaikille ja kaikki näyttelivät takaisin. Tappelua ei kuitenkaan syntynyt kenenkään kanssa. Nyt viikkoa myöhemmin on vähän alettu tappelemaan arvojärjestyksestä mutta ei siis kovin pahoja tappeluita ole ollut. Borri on paljon aktiivisempi kuin Rudo. Se on aina valmis pitkälle metsälenkille, harjoittelemaan jälkeä yms. Borri on valmis tekemään kaikkea mikä on sille mieleistä, toko ei niin nappaa mutta pakolla olemme melkein yrittäneet alo:n liikkeet harjoitella. Kaikki metsästykseen liittyvä on Borrista mahtavaa ja niissä onkin koko sydämmellään mukana, siellä ei huomaa että Borrissa olisi yhtään itsepäisyyttä. Kotioloissa on havaittavissa ilmiö "minä olen aina oikeassa." samoin kun "en mä tota tee." Borri on äärettömän itsepäinen eikä meinaa korviaan edes heilauttaa käskyille.

22.01. Borrista on ilmennyt aivan uusi puoli. Vaikka se on täydellinen jurottaja ja tottelematon hirviö, tekee se kisoissa työnsä hyvin. En odottanut, että Borrin kanssa voisi pärjätä edes koiratanssissa niin herra ei ole tuonut sieltä kotiin yhtäkään hylkyä, toisin kun hänen "varasiskona" Essi on tuonut pari hylkyä. Agilitystä odotin täysin hylkyä, kun Borrilla on usein päiviä, ettei halua miellyttää ollenkaan, mutta kas, kuinkas kävikään. Kotio on tuotu agista kaksi 19sijaa agilitystä 30 ja 50koirasta, eli ei Borri aivan huono agikoira ole.
Borri on ensimmäinen haukkukoekaverini, jonka kanssa olen saanut tuoda ykköstuloksen kotio. Borrin ensimmäisestä (ja toisesta) voi-luokan haukkukokeesta napsahti VOI1. Sillä hetkellä paisuin ylpeydestä, Borri on aivan mahtava koira.
En koskaan myöskään uskonut, että Borri voisi päästä pelastuskoirien soveltuvuuskokeesta läpi. Uskoin kyllä, että vainutyöskentely onnistuisi, mutta tottelevaisuus voisi tuottaa vaikeuksia.

Sukutaulu

i BH vFIN JVA, KVA, TVA
vSWE, vFIN, vFRA, vGBR, vGER, vBEL, vEST, vUKR, vKANS MVA
Kaatomäen Benton
ii (evm) iii (evm)
iie (evm)
ie (evm) iei (evm)
iee (evm)

e Älsbös Jaane (evm)

ei (evm) eii (evm)
eie (evm)
ee (evm) eei (evm)
eee (evm)

Kilpailukalenteri

Sanalliset arvostelut
ei arvosteluja

Näyttelykalenteri -> JUN/NUO/AVO
Tulossa

PAKK-kalenteri -> hyväksytty
07.12.08  Marjapuuron  vSPKL  PAKK  hylätty, 2p./Marja
30.11.08  Lumisateen  vSPKL  PAKK  BH, hyväksytty, 80p./Bee

Pelastuskalenteri -> A, PEJÄ B
26.12.08  Breathtaking  vPEY  PESO  RH-E, hyväksytty, 190p./Joana
05.02.09  Kolmiapilan  vPEY  PEJÄ A  RH-F A 295p./Kirsikka

Mejäkalenteri -> AVO (109)
21.06.08  Ella  vMJY  AVO  48p. (I-palkinto)/Kaisu
27.11.08  Sananlaskun  vMJY  AVO  18p. (hyl)/Jacya
28.11.08  Petite's  vMJY  AVO  27p. (III-palkinto)/Jenna H.
03.12.08  Lasipisara&Räyhän  vMJY  AVO  16p. (hyl)/Rosa
20.12.08  Suurkoe  vMJY  AVO  31p. (II-palkinto)/Veera
28.12.08  Springen  vMJY  AVO  31p. (II-palkinto)/tuomari
30.01.09  Kadotetun  vMJY  AVO  ??/Kirsi
01.02.09  vMJY  vMJY  AVO  47p. (I-palkinto)/Veera

Haukkukoekalenteri -> VOI (109)
15.03.08  fawn  vHKL  AVO  AVO1/tuomari?
16.03.08  Piquant  vHKL  AVO  4p., AVO0/tuomari?
05.07.08  vHKL  vHKL  AVO  18p., AVO0/Teeny
15.08.08  Lumisateen  vHKL  AVO  45p., AVO3/donga
16.08.08  ndaL  vHKL  AVO  38p., AVO0/Iina
02.09.08  Lumisateen  vHKL  AVO  65p., AVO1/donga
siirtynyt VOIhin
12.01.09  Lumisateen  vHKL  VOI  87p., VOI1/Kirsi
18.01.09  Sananlaskun  vHKL  VOI  89p., VOI1/Nath
21.01.09  vHKL  vHKL  VOI  18p., VOI0/Kirsi
25.01.09  Harmion  vHKL  VOI  ??/??
30.01.09  Kadotetun  vHKL  VOI  85p., VOI1/Kirsi
vFIN KVA*, vahvistamaton virtuaalinen Suomen Käyttövalio
31.01.09  Sananlaskun  vHKL  VOI  ??/??

Tokokalenteri -> ALO
27.06.08  Lasimeren  vTL  ALO  164p. (II-palkinto)/Johanna
06.12.08  Kolmiapilan  vTL  ALO  151p. (II-palkinto)/Kirsikka
01.12.08  Lumisateen  vTL  ALO  174p. (I-palkinto)/Hanna-81

Vepekalenteri -> Sove
Tulossa

Agilitykalenteri -> Maxi I
15.12.08  PC's  vAL  Maxi I  19/30/Pehko
19.12.08  HA  vAL  Maxi I  19/50/Rami

Koiratanssikalenteri -> 29p.
08.12.08  Furenza  vKTL  In loss  16p.
14.01.09  Lumisateen  vKTL  Ville&Veera  13p.


Jälkeläiset

Synt. Pentujen määrä Emä Pentujen sivu
- - - -
- - - -
- - - -

Copyright

Ulkoasu © Tidamin Kopiointisivut
Kuvat © Lalina
Tekstit © Veera