Ärri on toisesta amerikanakita pentueestani, joka oli s-pentue. Pentueessa syntyi kolme pentua, yksi uros ja kaksi narttua. Ärrin siskot, Suzu ja Hani, eivät jääneet Jääkyyneleeseen. Hani on silti omistuksessani mutta asuu Lasipisarassa. Suzu lähti Jääkyyneleen Edwardin kaveriksi Atlaksen tallikoiraksi. Olin päättänyt jo että otan pentueesta uros- ja narttupennun itselleni. Ärri jäi kotio kasvamaan ja komistumaan kun Hani muutti Lasipisaraan. Sitten selkämurmeli halusi amerikanakitan, annoin Ärrin hänelle sijoitukseen. Omistaja vaihtui kuitenkin taas ja sitten herra jäi nurkkaan lojumaan, kisaamattomana herra oli melkein vuoden. Sitten laitoin Ärrin myyntiin ja peace sells kyseli minulta Ärriä. Lupasin Ärrin heti hänelle, kävi kuitenkin niin ikävästi että hänellä ei aika riittänyt virtuaalitouihuihin ja Ärri oli taas ilman omistajaa. Päätin sitten, että tämä herra jäisi minulle asustamaan. Olihan peace sells kisannut sillä ja nyt alkaisi aktiivinen näyttelykausi.
Ärristä oli tänä "kierto"aikana kasvanut varsin hurmaava herrasmies ja todella hyvä käytöksinen, pentunahan Ärri oli kamala luupää joka ei uskonut mitään. Herra yritti pompottaa kaikkia ja jos joku vähänkin antoi periksi, meni Ärri arvojärjestyksessä heti ohi. Selkämurmeli, Kendra ja peace sells olivat kasvattaneet pojasta varsin hurmaavan yksilön. peace sellsin tokokoulutus oli tehnyt hyvää Ärrille, se oli alkanut tottelemaan ja siitä näki, että se nautti täysin rinnoin kaikesta tekemisestä.
Sanalliset arvostelut Pää on sopivan massiivinen. Kallo-osa on sopivan leveä korvien välistä. Kuono-osa hyvä. Hyvät silmät. Korvat ovat erinomaisen kolmionmuotoiset saisi olla hieman teräväkärkiset ylempää. Kaula on sopivan tanakka. Runko on erinomainen. Häntä on erinomaisesti kiinnitetty ja tuuhea. Eturaajat saisivat näkyä paremmin. Takaraajat ovat hyvät. Mimmu, EH-ERI
"Hyvä pää sekä ilme, erinomainen kaula ja selkälinja, hyvä etuosa, toivoisin suurempia käpäliä. Riittävästi kulmautunut edestä, todella heikosti takaa. Hieman korkea hännänkiinnitys, hyvä rintakehä ja eturinta, vatsalinja voisi olla kohoavampi. Erinomaisen tyyppinen uros. Tänään erinomainen, vaikka takaosa ei vakuuttanutkaan." caza
Flyballkalenteri -> valio, vFBV 12.05.08 Team Tribe vFBL Joukkue 3. 5p. 3/5/Lania 28.05.08 Onur vFBL Joukkue 2. 15p. 1/5/Jerry 30.05.08 Wolfeye's vFBL Joukkue 6. 15p. 1/10/Jerry 31.05.08 Haukka vFBL Joukkue 1. 15p. 1/15/Dien 10.06.08 Casaya vFBL Joukkue 1. 5p. 3/6/Mimmu 21.06.08 Lumikirsun vFBL Joukkue 3. 15p. 1/5/Dien vFBV*, vahvistamaton virtuaalinen flyballvalio
Koiratanssikalenteri -> 281p. 29.05.08 Graz vKTL Too Late for Love 50p. 03.06.08 Myhkä vKTL Rock and Roll All Nite 17p. 08.06.08 Lasimeren vKTL I Was Made for Lovin' You 22p. 09.06.08 Trival vKTL Detroit Rock City 50p. 10.06.08 Casaya vKTL Rock and Roll All Nite 17p. 11.06.08 Sivukaistan vKTL Foolin' 19p. 18.06.08 Dogshock vKTL Foolin' 9p. 20.06.08 Halla vKTL Heaven's on Fire 28p. 21.06.08 Haltijapolun vKTL You matter to me 29p. 22.06.08 Furenza vKTL Nine Lives 8p. 25.06.08 Docile's vKTL Lick it Up 12p. 18.08.08 Geewas vKTL Animal 20p. vKTV*, vahvistamaton koiratanssivalio, 281p.