|
BH SchH3 vFIN KVA TK1 Piikkilangan AnankeKuvagalleria![]() KLIKKAA KUVAA ISOMMAKSI, pieni kuva saattaa vääristää Perustiedot
LuonnekuvausAnna on hyvin temperamentinen ja dominoiva narttu. Se ei yhtään ujostele ryhtyä rähisemään jollekin toiselle koiralle saadakseen haluamansa. Anna on lisäksi kova pomottelemaan ja dominoimaan muita eikä halua koskaan antaa periksi missään asiassa. Anna ei kuitenkaan ole laisinkaan agressiivinen, ja vaikka se tykkääkin pomotella muita koiria, se ei silti koskaan satuttaisi ketään. Anna saattaa kuitenkin joskus vähän näykkäistä jos pomotettava ei suostu alistumaan, mutta kenenkään kimppuun Anna ei hyökkää. Jos joku toinen koira käy Annan kimppuun, lähtee neiti mieluummin juoksemaan karkuun kuin ryhtyy tappeluun. Koira yrittää olla mahdollisimman kovis ja se pääpomo, mutta todellisuudessa Anna on jopa hiukan arka. Annan saa lopettamaan pomottelun vain ja ainoastaan silloon kun sille kunnolla ärähtää.Anna tahtoisi olla aina se koiralauman pomo, joten ensi töikseen tavatessaan uuden koiran, tämä neiti osoittaa olevansa se pääjehu. Se ryhtyy pomottelemaan ja pyrkii alistamaan toisen koiran valtaansa. Ystävälliset ja alistuvat koirat Anna saakin yleensä helposti pauloihinsa, mutta jos alistettava osoittaa kapinallisuutta, saattaa Anna vähän koventaa otteitaan ja näykkäistä toista. Anna ei kuitenkaan koskaan hyökkää kenenkään kimppuun, se ei ole agressiivinen. Voimakasluonteiset koirat yleensä tulistuvat Annan pomotteluyrityksistä ja ärähtävät Annalle kunnolla. Kun Annalle kerran räyhätään todella, niin silloin neiti yleensä jättää räyhääjän pomottelemisen sikseen. Anna ei oikeastaan pelkää kuin muutamaa asiaa; toisten koirien hyökkäämistä. Anna pakenee heti paikalta mikäli toinen koira aikookin käydä sen päälle. Äitinsä tapaan Anna aristaa myös rekkoja ja muita isoja autoja, muttei kuitenkaan rynni suin päin pakoon vaan perääntyy lähinnä häntä koipien välissä. Anna rakastaa vetoleikkejä, toisten koirien pomottelua sekä pentukoiria. Ihmisiä kohtaan Anna on ystävällinen, mutta se ei ole liian seurallinen. Anna ei aina tahdo tulla halittavaksi ja siliteltäväksi. Mieluummin se yllyttää ihmisen vaikkapa palloleikkiin. Anna kuitenkin viihtyy ihmisseurassa vaikkei jatkuvaa paijaamista kaipaakaan. Jos Annaa meinaa kouluttaa, sen kanssa täytyy olla todella jämpti. Temperamentinen koira on aika vaikea kouluttaa, sillä se ei aika usein halua totella kouluttajaansa. Annan kanssa täytyy olla päättäväinen ja näyttää, kuka määrää - muuten koulutuksesta ei tule yhtään mitään. Anna saattaa joskus osoittaa nirsoutta syömisen suhteen, mutta yleensä sille kelpaa melkein mikä vain. Toisinaan Anna saattaa olla äärettömänkin kovapäinen eikä se suostu syömään edes peruskuivamuonaa. Anna on tullut tässäkin asiassa sen verran äitiinsä, että se tahtoo kuppiinsa satunnaisesti jotakin herkkuja; makkaranpaloja, juustoa, piimää, porkkanaa ym. Joskus Annasta tuntuu, että muiden kupissa on parempaa ruokaa - siispä se saattaa yrittää vähän varastaa muita. Anna on lenkillä hyvin energinen ja se juoksentelee ympäriinsä kuin heikkopäinen. Annan kanssa täytyy olla tarkkana - se saattaa yhtäkkiä kerätä liiankin kauas. Lisäksi se saattaa joskus tekeytyä kuuroksia käskyille... Annan lempileikkejä ovat lähinnä kaikenlaiset riehumis- sekä köydenvetoleikit. Luonteesta todella suuret kiitokset Millikselle. Sukutaulu
KilpailukalenteriSanalliset arvostelut-Ei ole- Näyttelykalenteri **Sanallinen arvostelu -> AVO -Tulee- IPO (+PAKK) -> valio 25.03.07 Agetton vSPKL PAKK BH, hyväksytty, 89p./Kati 02.05.07 SchH1 10.06.09 SchH2 19.07.09 SchH3 29.01.10 Yawn vSPKL IPO VOI SchH3, 300p. (!!!), VOI1/Paride 19.02.10 J&SD vSPKL IPO VOI SchH3, 288p., VOI1/Pöpö ---> vFIN KVA Vepekalenteri -> ALO 16.04.07 Aamu-usvan vVPY Sove hyväksytty/Vani Siirtynyt ALOon Tokokalenteri -> AVO 25.05.08 ALO1 29.06.09 ALO1 ---> AVO, TK1 Koirantassikalenteri -> 30p. 21.09.07 Untuvaunen vKTL Hetki vaan aikaa 21p. 12/30/minnea 20.09.07 Adelei Whites vKTL Pitkä Kuuma Kesä 9p. 24/30/nedia 27.09.07 Kolmiapilan vKTL Kiitos & Hei ??/??
Jälkeläiset
CopyrightUlkoasu © Tidamin KopiointisivutKuvat © Veera Tekstit © Veera Luonteesta kiitos Millikselle |