Turon ja Aapon kotisivut.

Inka

Hän, joka ei ole mistään kotoisin. :)

Olen syntyisin länsirannikolta, Merikarvialta. Sieltä muuttanut ja asunut lapsuuden ja nuoruuden Keski-Uusimaalla (Järvenpää & Kellokoski). Sen jälkeen muuttanut opiskelemaan Rovaniemelle ja sieltä tullut Saariselälle vuonna 2005.

Koirahistoriaani ennen Turoa ja Aapoa kuuluivat nyt jo edesmenneet villakoiraherrat Norris ja Negro. Schapendoes puolestaan oli minulle aivan uppo-outo rotu ennen kuin taloon tuli Turo. Olin ensin ajatellut, että jokin pieni piipertäjärotu olisi mukava, mutta schapendoes vei sydämen. Pian jo selvisikin, että Nalle-Haukulla oli vapaana pari urosta ja valituksi tuli musta-harmaa, nimeltään Turo. Reilu vuosi Turon tulon jälkeen alkoi tuntua, että pojalle olisi mukava saada kaveri. Siinä vaiheessa olin jo tutustunut jossain määrin schapendoes-ihmisiin ja Aurinkokeijun Marilla oli suunnitelmissa pentue, jonka vahvistuttua ja synnyttyä tuli sieltä valituksi Aapo. Pojat ovat luonteiltaan ja olemuksiltaan hyvin erilaiset, mutta tasapainottavat mukavasti toisiaan.

Ja niin, minä. Olen töissä hotellissa myyntisihteerinä ja lisäksi suoritan viimeisiä kursseja restonomin paperit saadakseni. Vapaa-aika kuluu koirien lisäksi mm. käsitöiden parissa ja lukien. Talvisin lumikenkäilen. Kiva, kun pyörähdit sivuillamme!