Fawn
Nimi: Fawn
Kutsumanimi: koko nimellä
Sukupuoli: naaras
Laji/Rotu: Koira, sekarotuinen (valkoinen paimenkoira, siperian husky, norjan harmaa hirvikoira)
Ikä: 3 ja ½ vuotta
Lauma: Afuel
Lahkolaisuus: lahkolainen (pakkolahkoitettu)
Ulkonäkö Fawn ei ole erityisen kaunis narttu, joskaan ei erityisen rumakaan, ja muistakaamme, että kauneushan on katsojan silmässä. Valkea koira ei ole erityisen suuri kokoinen ja on ruumiinmalliltaan melko kevytrakenteinen. Ruumiinrakenteeltaan ei narttu ole vahva tai voimakas, vaikka onkin jäntevän oloinen. Turkki hämää narttua helposti lihaksikkaammaksi ja jäntevämmäksi kuin onkaan. Karva on hieman keskimittaa pidempää, pohjavillaltaan paksua ja sojottaa vähän minne sattuu. Vaalean harmaa turkki kattaa viirun nenästä korvien väliin, jatkuen siitä selkään, kylkiin, jalkoihin ja häntään, jättäen valkeiksi kasvot, mahanalusen ja hännänpään. Jalat ovat lähes polviin asti mustat, kasvoja reunustavat mustat poskikarvat. Silmien ympärillä epämääräinen nelihaarainen musta reunus (kts. kuva). Silmät ovat kirkkaan jään siniset, ja katselevat yleensä perus koppavasti ympäristöään. Yleisvaikutelmaltaan Fawn on ulkonäöltään harvinaislaatuisen harmiton pallero, vaikka yrittääkin olemuksellaan osoittaa, ettei kaipaa seuraa.

Fanart
Luonne
Oon ystävä mustelmien
Tarpeeksi niistä saa mä en
Siks vaik sun kanssa leikkimään
Ei jäisi hai tai härkäkään
Täs oon taas ilman kypärää
Ja kohta nuolen haavoja
Syviä ja suolaisia
Kun mikään ei tunnu miltään
Kipu korvaa ystävää
On mua viety huoneisiin
Ja murtauduttu mun tunteisiin
Nähdäkseen siel ei mitään oo
Vaik käyttäis kirkkainta valoo
Siel kaikuu kun huutaa "haloo"
Mä tarvitsen mun haavoja
Syviä ja suolaisia
Kun mikään ei tunnu miltään
Kipu korvaa ystävää
Joka ei jätä milloinkaan
Nöyränä vartoo vuoroaan
Kun mikään ei tunnu miltään
Kipu korvaa ystävää
Fawn on luonteeltaan ylpeä, teräväkielinen ja ajoittain temperamenttinen sielu, eikä tosiaankaan muistuta kauriin vasaa, vaikka nimi niin sanookin. Narttu on itsevarma ja pyrkii muiden silmissä vaatimattomasti vain täydellisyyteen. Hän rakastaa sarkasmia ja hän puhuu yleensä hyvin tietäväisenä, ehkä jopa hiukan näsäviisaasti, asioista, joista ei välttämättä tarpeeksi tiedä.. Fawnin asenne muita kohtaan on yleisesti viileä ja hiukan koppava, ellei henkilö satu erityisesti olemaan hänen suosiossaan, tai toisin päin, vihaama. Kuitenkin narttu yrittää parhaansa mukaan olla aiheuttamatta harmeja ja tästä syystä pyrkii pitämään itseään kurissa jatkuvasti.
Fawn saattaa luoda itsestään hyvinkin kylmän, välinpitämättömämmän kuvan, minkä hän pyrkiikin tietoisesti kaikille antamaan, sillä tuntee olonsa hiukan vaikeaksi muiden koiraeläinten, varsinkin susien, seurassa. Kovan kuoren sisällä asuu kuitenkin pehmeä romantikko, joka odottaa sitä oikeaa. Fawn on nuoresta iästään johtuen vielä epävarma seksuaalisuudestaan, ja uskoo vakaasti olevansa täydellisen homoseksuaali, mutta täydellisen uroksen löytyessä saattaa mieli muuttua helpostikin. Saavuttaakseen Fawnin todellisen luottamuksen voi joutua tekemään hiukan töitä, sillä aiemmat pahat kokemukset kanssaeläimistä ovat tehneet nartusta hiukan epäileväisen ja kyynisen, mutta mikäli Fawn todella tykästyy johonkuhun ja toinen osoittaa olevansa luottamuksen arvoinen, voi Fawn jopa uskoutua. Menetetty luottamus onkin sitten ikuisesti menetetty, ja yleensä vielä katkeran vihan saattelemana.
Todella vihastuessaan Fawn ei kuule eikä näe mitään. Mikäli naaras olisi suurempi ja vaikuttavampi ruumiillisilta voimiltaan, voisi tuo hallitsematon raivo jopa pelottaa muita. Tarpeeksi suuttuessaan naaras hyökkää kenen vain kimppuun täydellä raivolla, hampaita säästämättä. Ruumiillisesti pienestä ja suhteellisen hennosta rungostaan johtuen Fawn ei ole etulyöntiasemassa taistelussa, mutta tassuista löytyy enemmän vikkelyyttä kuin leuoista voimaa ja juuri siksi naaras onkin selvinnyt hengissä tähänkin asti, vaikka tiukkaa on tehnyt. Haasteen saadessaan Fawn ei ylpeän luonteensa vuoksi yksinkertaisesti kykene kieltäytymään, vaikka vastustaja olisi kaksin verroin hänen kokoisensa, vaan sisukkaasti yrittää.
Jos Fawnilta kysyttäisiin, mitä hän pelkää, tuhahtaisi nuori narttu koppavasti ja vastaisi, ettei mitään, mutta kaikkihan pelkäävät, eivätkös? Fawn ei pelkää mitään muuta enempää kuin sitä, että hänen todellinen heikkoutensa paljastuu kaikelle kansalle, sillä sitä hänen ylpeä luonteensa ei todellakaan kestäisi. Hän myös pelkää omaa temperamenttiaan, erityisesti vihaansa, joka riistäytyessään käsistä tekee erittäin pahaa jälkeä. Fawn on vahvasti Lahkon vastainen, eikä hän myöskään usko laumaperiaatteisiin (vaikka laumaan kuuluisikin ja sen sääntöjä noudattaisi), sillä kokee molemmat vapauden riistoksi. Laumassa hän kuitenkin istuisi mieluiten alfan paikalla, vaikkei hänellä koskaan siihen edellytyksiä olisikaan.
Pitää: Téofila, Arés, Mikael, Holger
Neutraalisuhtautuminen:Rähjä, Renea, Kuurankukka
Ei pidä:
Intiimit suhteet:
Viholliset: Mikaru, Cliantha, Perek, Ein Rauhka
Menneisyys Fawn syntyi ja asusti pentuaikansa perheessä, joka asui metsän keskellä kaukana sivilisaation keskuksista. Metsä jatkui silmän kantamattomiin antaen täydellisen elintilan Fawnille ja hänen sisaruksilleen kasvaa leikkien ja vapaana juosten. Pentujen kasvaessa päätti perhe kuitenkin jättää vain yhden pennun kotitilalleen. Niinpä Fawn lahjoitettiin suurkaupungissa kerrostalossa asuvaan yksinhuoltajaperheeseen. Fawnista piti tulla täysin sisäsiisti perhekoira, joka kävisi lenkillä puistossa kerran päivässä.
Ongelmaksi kuitenkin muodostui nartun menneisyys: se oli tottunut juoksentelemaan päivät pitkät ulkona vapaana, eikä istuksimaan sisällä neljän seinän sisässä 22 tuntia päivässä. Kun koira ei lainkaan sopeutunut, se annettiin pois, ja päätyi puoleksi vuodeksi kiertoon. Lopulta joutui Fawn lapsiperheeseen, jossa isä oli alkoholisoitunut. Lapset pitivät koiraa oikein hyvänä, mutta kun isä tuli kotiin, joutui koira raivonpuuskien kohteeksi. Siinä koira menetti luottamuksensa miespuolisiin ihmisiin ja lopulta kestettyään kuukausia kaltoin kohtelua, livisti nuorimmalta sisaruksista eikä tullut enää takaisin.
Noin puolitoistavuotias Fawn tyytyi elämään omillaan, yrittäen löytää takaisin synnyinseudulleen. Reittiä etsiessään päätyi hän jänikseksi laivalle, josta merimiehet heittivät hänet mereen. Sattumalta Fawnin onnistui rantautua Andriaanan saarelle.
Saarella Fawn tapasi ensimmäisenä laumaan liitoksen jälkeen nuoren perheensä luota paenneen ja nyt jo juoksemisesta lähes nääntyneen Téofilan, syntyjään lahkolaisen punaturkin, jonka kanssa Fawn vietti rattoisan juttutuokion ja jonka Fawn ruokki sen verran että pentu kykeni jatkamaan matkaansa. Vesiputouksilta Fawn suuntasi takaisin kotoisampiin maisemiinsa Afuelin tasangoille, joilla hän tapasi jälleen pennun, tällä kertaa tummaturkkisen Clianthan, joka oli kiinnostunut Lahkosta. Pidettyään pitkän luennon Lahkon kamaluudesta ja johdettua vuotiaan Afuelin ja Befalaksen rajalle, päätyi Fawn suunnistamaan tiensä kohden Afuelin vuoristoa.
Vuoristossa lumimyrskyn keskellä törmäsi Fawn Arés-nimiseen puolisuteen, johon ihastui suuna päänä, kokiessaan löytäneensä sielunkumppaninsa. Lämmin yö kuitenkin jäi ainokaiseksi kaksikon erotessa seuraavana aamuna ja Fawnin suunnistaessa jälleen pois Afuelista, päätyen havumetsään. Andriaanaa vaivanneet oudot sääilmiöt aiheuttivat metsään raekuuron ja pian Fawn löysi itsensä samasta pikkuonkalosta Carmislaisen ilopillerin Mikaelin kanssa. Tapaaminen sujui rattoisasti ja kaksikko sopi näkevänsä vastaisuudessa.
Lämpöön tympääntyneenä vaelsi erakkonarttu jälleen Afuelin autioille maille, löytäen joelta vanhan tuttunsa Clianthan, joka oli kasvanut kovasti sitten viime näkemän. Fawn sai kuitenkin kauhukseen kuulla, että Clianthasta oli tullut harras lahkolainen. Niinpä nartun velvollisuus oli surmata entinen toverinsa, mutta yritys epäonnistui Clianthan opettajan Mikarun ilmestyessä väliin. Fawn päätyi selkkailemaan asioitaan sekä Mikarun että Clianthan kanssa. Selkkaus päättyi taisteluun, jossa Fawn loukkaantui vakavasti, mutta onnistui puhkaisemaan Clianthalta tämän toisen silmän. Mikaru päästi Fawnin menemään ja narttu juoksikin niin kauas kun sen vammautunut keho vain kantoi, pysähtyen vasta yhteisillä mailla. Tuskaisena päätyi Fawn asuttautumaan luolastoon, toivoen saavansa kuolla sinne rauhassa, mutta paikalle sattuikin lievästi sekopäinen dobermanni uros, Rähjä yhdessä mielikuvitusystävänsä Tulivuoren kanssa. Fawn suhtautui vieraaseen vihaisesti, saaden kuitenkin huomata, että vaikka Rähjä oli selvästi hullunkirjoilla, ei tämä tarkoittanut pahaa ainakan hänelle. Niinpä kaksikko vietti juttutuokion luolastossa.
Rähjän kanssa käydyn juttutuokion jälkeen päätti Fawn lähteä liikkeelle heikosta kunnostaan huolimatta. Kuumeisena, haavat mätien liukasteli sekarotuinen kallioilla, kun Hoger-niminen koirasusi pysähtyi auttamaan ärhäkkää erakkoa. Fawnin kunnon heiketessä jälleen otti Holger nartun vaivoikseen ja etsi suojaisan paikan, jossa kaksikko keskusteli silloin kun Fawn oli tajuissaan. Yksisilmäinen koirasusi sulatti Fawnin kovan kuoren ja kaksikko viihtyi yhdessä erittäin hyvin. Aréksen katoaminen oli jättänyt aukon pahansisuisen erakon sydämeen ja Holgerin onnistui anastaa Aréksen paikka.
Kaksikon erottua Afuelin rajalla suuntasi Fawn jälleen kohti Afuelin vuoristoa, toivoen löytävänsä sieltä kaipaamaansa yksinäisyyttä ja rauhaa. Valitettavasti Fawn törmäsi suureen susiurokseen, Perekiin, joka ei voinut sietää koiria silmissään. Kauhukseen Fawn joutui tämän hukan raiskaamaksi ja olisi varmaan menettänyt henkensäkin, ellei Holger olisi rientänyt hätiin. Kaksikon onnistui paeta paikalta vähin äänin, mutta jälleen susivihaisen Fawnin mieli oli saanut lisäsyitä inhota susia. Holger ja Fawn erosivat jälleen, lähtien kumpikin tahoilleen.
Fawn jatkoi matkaansa kohdaten niityllä susineito Renean, mutta kaksikon keskustelu jäi lyhyeksi pitkälti Fawnin epäluuloisen asenteen vuoksi. Jälleen Fawn käänsi katseensa kohti ihanan viileää Afuelia, kohdaten tuulen tuiverruksessa eksyneen Kuurankukan, nuoren suden, joka etsi Afuelin johtajaa. Fawn auttoi Kuurankukan vastahakoisesti vuoristoon.
Muuta
- Fawn on ensimmäinen roolipelihahmoni koskaan, ja suunniteltu melko hätiköidysti muutamassa päivässä
- Alun perin Fawnin oli tarkoitus muistuttaa ulkonäöltään peuranvasaa, mutta kun ruskeahko väritys kylkipilkkuineen ei vain tuntunut iskostuvan hahmolle, päädyin harmaan ja valkea sävyihin. Nimi kuitenkin jäi muistuttamaan alkuperäisestä ulkonäköideasta
- Fawnin alkuperäiskoti sijaitsee Norjassa, lähellä Skandeja, vaikkei narttu itse valtion rajoja tunnekaan.
- Fawnin oli tarkoitus olla homoseksuaali, mutta muutin mieltäni jossain vaiheessa ja käänsin aiemman päätökseni identiteettikriisiksi. Epäilys uroksia ja susia kohtaan kuitenkin jäivät.
- Fawn muistuttaa hahmoistani eniten itseäni, vaikkei ehkä olekaan suoranaisesti alter egoni. Monessa mielessä olen kuitenkin hyvin samankaltainen.
Pelipaikka: AndriaanaPelaaja:ISH