otsikko
otsikko
otsikko

Hurmion Waltteri

 SYNTYNYT  07.07.2007 v.  OMISTAJA  Ilomantsi
 ROTU, SKP  suomenhevonen, ori  KASVATTAJA  Hurmion tila
 SÄKÄKORKEUS  149cm  PAINOTUS  estepainotus
 VÄRI & MERKIT  tprt, iti kpt mtj jvko  KOULUTUS  ko. heA, re. 110cm, me. 100cm
 REKISTERINUMERO  ei vielä rekisterissä  SAAVUTUKSET  -

ÄLÄ KOPIOI! ÄLÄ KOPIOI!
© Piia Lerkki. Kuvissa oikeasti sh-o. Ennin Epeli, sivun tiedot eivät liity mitenkään ks. hevoseen.

Vikkelä poikako?

Yleisesti Waltteri on oikein persoonallinen tapaus. Se keksii mielellään kaikenlaista jäynää, eikä säheltämisestä meinaa tulla ikinä loppua. Pohjimmiltaan ori on kuitenkin aika arka, sillä kun hiemankin korottaa ääntään, loukkaantuu Waltteri heti, kieltäytyen yhteistyöstä. Poika ei silti onneksi ole kovin pitkävihainen ja se onkin helposti lahjottavissa vaikkapa porkkanapalan turvin… Omalaatuisen luonteensa lisäksi Waltteri on hurjan kova kuopimaan. Jos pojan pitää kiireisenä, ei se muista tapaa, mutta kerran kuopimisen keksittyään Waltteri tarjoaa aina viiden sekunnin sisään kiellosta, että josko nyt olisi lupa vähän vispata etujalkaa. Waltteri pitää kuopimisen ohessa tammoista. Jos jonkinnäköinen leidi kulkee nenän ohi rotuun tai ikään katsomatta, jatkuu vimmattu kiljuminen vielä senkin jälkeen kun unelmien nainen on kadonnut kulman taa. Waltteri ei tamman kuvat silmissään säästele myöskään pystyhyppyjä, joten orin mielestä niin kovin turhat ihmis-hemmot ovat vaaravyöhykkeellä. Poika onkin syytä sitoa aina hoitaessa kahdelta puolelta kiinni.

Hoitaessa Waltteri on kohtalaisen levoton, hyörii enimmäkseen edes-takaisin ainakin sen verran, kun naru vain antaa periksi. Waltteri vaikuttaa aina alussa levottomuuden lisäksi kovin jännittyneeltä mutta se rentoutuu mukavasti kun aloittaa harjaamisen. Kun selkää harjaa, Waltterin alahuuli venyy ja silmät painuvat umpeen, mahan alta sipaistessa ilme on kuitenkin täysin toinen. Waltteri siis kutiaa kamalasti mahasta, joten harjan kanssa on edes oman turvallisuutensa vuoksi oltava nopea. Kaviot nousevat hurjan kivasti, eikä Waltteri käyttäydy mitenkään muuten kovin erikoisesti hoitaessa.

Ratsastaessa Waltteri on todella ihana, se on niin suustaan kuin kyljistään herkkä. Koulussa ori on siis mukava, sillä hyvä ratsastaja saa sen helposti peräänantoon. Waltteri kuitenkin tylsistyy nopeasti, jos samaa asiaa treenataan monta kertaa peräkkäin, eikä sillä peräänannosta huolimatta ole kovin suurta motivaatiota koulukiemuroihin. Esteet sensijaan ovat orin intohimo. Kipinöiden voi suorastaan nähdä syttyvän Waltterin silmissä sen huomatessa, että tuo ratsastajahan onkin oikeesti ohjaamassa mua esteelle. Waltteri hyppää hyvällä tekniikalla ja mielellään, eikä arastele arvioida itse sopivaa ponnistuspaikkaa. Orin on myös helppo pysytellä sopivassa ratatemmossa, se on nopea ja intoa löytyy.
Rosanna)

Isi ja äiti ovat todella upeita!

  i. Ruhtinas   ii. Pojan-Kloppi
  ie. Tytön-Tahto
  e. Wilhelmiina   ei. Montello
  ee. Hermiina

tulossa

Pikku Waltterit?

Hurmion Waltteri astuu elämänsä aikana korkeintaan 10 tammaa. Tammojen on edustettava samaa rotua kuin ori, mutta kovinpaljon muita vaatimuksia meillä ei ole. Astutusmaksu on 100v€, ja varsamaksu 250v€. Emme kuitenkaan peri varsamaksua, jos sattuu niin ikävästi, että varsa syntyy kuolleena. Maksut maksetaan sähköpostin välityksellä varsan syntymän jälkeen. Myös varaukset hoituvat sähköpostin välityksellä.

Waltterillw ei ole vielä jälkeläisiä

Mies ei ole mies ilman kilpailuviettiä...

Kalenterissa vain sijoitukset.

Estekilpailut:
24.10.2007, BR Team, ERJ, lk. 100cm, sij. 7/122
26.10.2007, BR Team, ERJ, lk. 90cm, sij. 6/119
21.10.2007, Heijastus, ERJ, lk. 90cm, sij. 4/19
24.10.2007, Owewken Stud, ERJ, lk. 90cm, sij. 3/30
23.10.2007, RR, ERJ, lk. 80cm, sij. 2/40
31.10.2007, Fiktio, ERJ, lk. 100cm, sij. 1/30
31.10.2007, Fiktio, ERJ, lk. 100cm, sij. 4/30
31.10.2007, Fiktio, ERJ, lk. 100cm, sij. 3/30
20.11.2007, Shagya Valíant, ERJ, lk. 100cm, sij. 7/50
10.11.2007, Yeneva, ERJ, lk. 80cm, sij. 4/67
05.11.2007, FSRa, ERJ, lk. 80cm, sij. 3/49
03.11.2007, FSRa, ERJ, lk. 90cm, sij. 6/48
18.11.2007, Karmiini, ERJ, lk. 100cm, sij. 1/72
17.11.2007, YO-team, ERJ, lk. 90-100cm, sij. 3/45
17.11.2007, Prejudice, ERJ, lk. 90cm, sij. 4/73
16.11.2007, Winkelhock, ERJ, lk. 90cm, sij. 4/25
12.11.2007, Silhuet, ERJ, lk. 90cm, sij. 1/15
11.11.2007, Haylie, ERJ, lk. 110cm, sij. 4/36
06.11.2007, Yeneva, ERJ, lk. 90cm, sij. 1/23
06.11.2007, Yeneva, ERJ, lk. 100cm, sij. 3/22
06.11.2007, Yeneva, ERJ, lk. 90-100cm, sij. 1/48
22.11.2007, Ghazi Arabians , ERJ, lk. 80cm, sij. 1/50

Näyttelyt:
17.10.2007, Cecilié Stud, NJ, lk. Suomenhevosvarsat, sij. LKV1, BIS1, irtoSERT, JS

muut kilpailut:
05.10.2007, BR Team, KRJ, lk. heB , sij. 5/115
15.10.2007, Chennye, KRJ, lk. heB, sij. 8/80
16.10.2007, Chennye, KRJ, lk. heB, sij. 6/80
17.10.2007, Chennye, KRJ, lk. heB, sij. 4/86
17.10.2007, Chennye, KRJ, lk. heA, sij. 4/80
18.10.2007, Chennye, KRJ, lk. heB, sij. 8/86
02.11.2007, BR Team, KERJ, lk. CCI/CIC*, avoin (a-rata), sij. 7/49



© Ilomantsi 2007 » Sivun alkuun