|
L U O N N E K U V A U S:
Konna on yleisesti erittäin persoonallinen,omapäinen,kiltti ori; jolla on kiire kaikkialle. Konna kiintyy erittäin helposti ihmisiin, ja viihtyy hyvin niin ihmisten kuin muiden eläinten kanssa. Konnaa ei voi laittaa minkälaiseen tarhaan tahansa, sillä Konna on erikoistunut karkaamiseen. Pienuutta hyväkseen käyttäen, Konna on oppinut menemään korkeiden aitojen alitse joko ns. kierien eli siis Konna menee makuullee aivan aidan viereen, ja alkaa piehtaroida aidan alitse, tai sitten Konna menee polvilleen aidan ali. Tämän takia Konnalle on tehty eritynen Konna aitaus, jossa alin lauta menee aivan maan rajassa, ja korkein vain noin 80cm korkeudessa, eli Konna pääsee myös kurkkimaan aitausten ylitse. Konna on myös on lukkomestari eli tarhassa on erikoislukko jota Konna ainakaan vielä ole oppinut avaamaan. Tarhassa Konna riehuu mielellään, hyppien ja pomppien, mutta rauhoittuu myös syömään välillä. Haettaessa Konna kipittää innoissaan hakijan luokse, ja antaa laittaa riimun päähän erittäin hienosti. Taluttaessa Konna kulkee taluttajan vierellä erittäin hienosti, mutta tammojen lähettyvillä ei ori millään voi olla hieman esittämästä ja hirnumasta.
Hoitaessa Konna on kilttiä seuraa, Konna rakastaa kun hoitaja harjaa oikein kunnon vedoin, ja erityisesti Konna nauttii kun säästä rapsuttaa ja harjaa. Konna seisoo karsinassa paikoillaan, joskin tutkiskellen kylläkin innoissaan katseellaan hoitajan taskuja; josko hoitaja olisi muistanut tuoda nameja Konnalle. Konnaa ei tarvitse laittaa kiinni, mutta karsinan ovi kannattaa kuitenkin laittaa hyvin lukkoon sillä Konna kyllä lähtee tutkiskelemaan toisella puolella tallia sijaitsevia tammoja jos näkee oven olevan auki. Konna ei pidä kavioiden otosta kauheasti, ja onkin keksinyt uuden tavan kiusata hoitajia kavioiden otossa, nimittäin menemällä etupolvilleen kun pitäisi ottaa etukavioita ja samalla Konna "irvistää". Tällöin ei auta kun ottaa kunnon tiukka ääni ja käskeä Konnaa ylös, ja onneksi Konna on pieni ori joten ei kauheasti haittaa vaikka ori yrittäisi mennä polvilleen.
Valjakossa Konna on mahtava ajoponi. Konna on liikkeissään näppärä,notkea ja nopea ja muut vain jäävät katselemaan kun Konna menee kärryt perässään. Konna innostuu jo pelkästään kärryjen näkemisestä, ori hörisee iloisesti ja nopeuttaa askeliaan kärryn suuntaan. Konna on kiltisti paikoillaan kun valjaita laitetaan kiinni, mutta kun ajaja antaa merkin että eteenpäin Konna lähtee innokkaasti päristen eteenpäin. Konna tottelee hyvin ajajaa, ja Konnaa onkin erittäin miellyttävä ajaa.
Kouluratsastuksessa Konnalla on paljon omia päähänpistoja, ja ratsastjalla riittää työtä kun yrittää saada Konnan menemään ratsastajan haluamia teitä. Konna vihaa kun pitäisi mennä hidastuksia, tällöin Konna heittelee päätään, pysähtyy ja pukittelee peruuttaen. Konnan kanssa tarvitaan päättäväistä mieltä, sillä jos Konnalle ei näytä että kumpi ratsukosta määrää Konna tietenkin olettaa sen olevan hän. Konnan askeleet ovat pienet ja pompottavat, mutta hyvät shetlanninponeille. Laukka on kuin istuisi keinuhevosen selässä, vaikkei se siltä näytä. Laukannostoissa Konna saattaa pukittaa jos ei ole yhtään valmistellut laukkaa. Maastossa Konna ei säiky mitään, ja vaikka muut säikähtäisivät niin Konna jatkaa matkaansa kuin mitään ei olisi tapahtunut. Konna menee veteen ja mutaan mielellään, joskin pitkähäntäisen hoitajat eivät ilahdu kun Konna palaa tallille häntä mudassa.
Puomeilla Konna astelee puomien yli korkein askelin, ja jos ei ole muistanut istua kevyeeseen istuntaan saa kokea erittäin erikoisen kokemuksen kun Konna miltein pomppii puomien ylitse iloisesti. Jos puomi on yksin, Konna pitää sitä esteenä ja hyppää kauniisti sen ylitse. Harmi vain, etteivät ratsastajat aina ole osanneet varautua hyppyyn ja Konna pääsee yllättämään, joten tämä on monen ratsastajan lennon aika, sillä Konna ei hyppää aivan pienesti, vaan hienosti ja pirteästi. Itse esteillä Konna on erittäin iloinen, ja häntä viuhuu laukassa. Esteiden ylitse Konna pääsee aina, mutta ratsastajat eivät aina. Konnan hypyt ovat erittäin kauniita katseltavia, joskin ratsastajasta tuntuu kun poni olisi katapultti. Konnan hyppyihin ei parane kuin tottua, sillä Konnan pomppua riittää uskomattoman korkealle ottaen huomioon ponin koon. Konna ei välitä oliko este pienenpieni ristikko vai okseri, Konna hyppää molemmat innokkaasti ja korkealle.
Agilityssä Konna on oikein toimiva ja oppiva, uudetkin esteet menevät kuin vettä vain. Konna on mukana kaikenlaisissa leikeissä erittäin iloisena ja voitontahtoisena, ja Konna menee agilityn tehtäväradat intoa puhkuen mahdollisimman huolellisesti, oli sitten kyse harjoituksista tai itse kisasta. Konna on oikea unelmaohjattava radalla, orin huomion saa sata prosenttisesti, ja vielä toiset sadat päälle. Konna ei pelkää mitään tehtäviä.
V A L M E N N U S K A L E N T E R I
-
K I L P A I L U K A L E N T E R I
VVJ kilpailuja 10 joista sijoituksia 1
28.01.07 - VVJ - nov. poni - Ita-laakso - 9/22
28.01.07 - VVJ - nov. poni - Greenwich - 12/40
25.01.07 - VVJ - nov. poni - Minettu - 57/65
27.03.07 - VVJ - nov. poni - Hallon Ponies - 64/65
25.03.07 - VVJ - nov. poni - Edenelle Ponies - 5/14
31.03.07 - VVJ - nov. poni - Raadelma - 4/25
29.03.07 - VVJ - novpari. poni - Skagord - 11/24
24.03.07 - VVJ - avo. poni - Vaapukka - 17/25
23.03.07 - VVJ - avo. poni - Vaapukka - 16/25
23.03.07 - VVJ - novpari. poni - Rivendel - 14/19
ERJ kilpailuja 10 joista sijoituksia 4
27.01.07 - ERJ - 40-60cm - ST Neyasa - 9/125
27.01.07 - ERJ - 50-60cm - ST Neyasa - 85/169
30.01.07 - ERJ - 40-50cm - Moondance - 4/40
30.01.07 - ERJ - 60-70cm - Moondance - 13/40
28.01.07 - ERJ - 40-50cm - Dew - tulos
28.01.07 - ERJ - 60cm - Dew - tulos
27.01.07 - ERJ - 40-50cm - Dew - 12/55
27.01.07 - ERJ - 60-70cm - Dew - 34/73
01.02.07 - ERJ - 40-50cm - Ninnin kisaponit - 1/28
01.02.07 - ERJ - 60cm - Ninnin kisaponit - 33/39
05.10.07 - ERJ - 80cm - Crowvalley - 4/20
KRJ kilpailuja 17 joista sijoituksia 5
31.01.07 - KRJ - HeB - Evesans - 2/40
28.01.07 - KRJ - HeC - Nonehood - 5/40
27.01.07 - KRJ - HeC - FSRa - tulos
27.01.07 - KRJ - HeB - FSRa - tulos
31.01.07 - KRJ - HeC - Okariina - 5/40
31.01.07 - KRJ - HeB - Okariina - 34/40
15.02.07 - KRJ - HeB - KR - 3/20
23.03.07 - KRJ - HeB - Kingston - 50/50
23.03.07 - KRJ - HeC - Southern E Arabs - 39/46
23.03.07 - KRJ - HeB - Southern E Arabs - 30/51
24.03.07 - KRJ - HeC - Ita Laakso - 18/79
24.03.07 - KRJ - HeB - Ita Laakso - 82/105
25.04.07 - KRJ - HeC - Greyen - 23/25
25.04.07 - KRJ - HeB - Greyen - 8/23
20.04.07 - KRJ - KN Special - Silfran - 36/48
17.04.07 - KRJ - HeC - Overtale - 13/100
17.04.07 - KRJ - HeB - Overtale - 82/100
25.01.07 - KRJ - KN Special - Cresent - 7/68
NJ & MSY kilpailuja 1 joista sijoituksia 1
18.03.07 - NJ - sheorit - LAC - 3/15 LKV3, Irto-Sert, js pt. Eija P
|