|
L U O N N E K U V A U S:
Kaapo on erittäin herttainen oriherra, jonka kanssa tulevat kaikki toimeen, vaikkakin välillä orin omapäisyys tulee esille. Kaapo on iloinen ja pirteä aina, ja tarhassa sen huomaa hyvin sillä ori laukkailee pukitellen tarhan ympäri, ja jos tammoja lähellä niin nousten pystyyn ja esittäen kahta kauheammin. Kaapon voi hyvin laskea toisten orien ja ruunien kanssa samaan tarhaan, Kaapo ei paljoa muita häiritse, ja jos joku Kaapoa kiusaa Kaapo kipittää paikalta minkä jaloistaa pääsee. Kun Kaapon hakee tarhasta ori laukkaa iloisesti höristen luokse kun nimeltä huutaa, ja ori antaa ottaa itsensä hyvin kiinni. Taluttaessa Kaapo käyttäytyy erittäin mallikkaasti, mutta tammojen lähettyvillä itseään kunnioittava ori ei kuitenkaa hieman voi olla rehvastelematta ja huutelemasta, mutta pysyy kuitenkin edelleen hyvin käsissä.
Hoitaessa Kaapo on aivan ihana, ori todella nauttii harjaamisesta ja pienet lapsetkin voivat erittäin hyvin harjata tämän orin. Kaapo pysyy aivan paikoillaan koko harjaamisen läpi, nauttien pitkistä rentouttavista harjanvedoista. Kaapon kanssa voi todella tuntea että kerrankin työtäsi arvostetaan. Kaviotkin pikku ori antaa mallikkaastin, ja ristiinkin ori kavionsa antaa. Kaapoa ei tarvitse sitoa harjaamisen ajaksi kiinni, eikä karsinan oveakaan ole pakko lukita. Käytävällä ristikiinnityksellä Kaapoa ei kahueasti kannata harjata, sillä ori ei pidä ristikiinnityksestä. Puomilla voi harjata, kunhan ei ristikiinnitystä sumpli. Satuloidessa Kaapo ei pullistele tai luimi, ori ottaa koko satuloimisprosessin erittäin rennosti. Suitsiessa ori avaa suunsa tapansa mukaan kauniisti, mitään erikoisemmin häsläämättä.
Ratsastaessa Kaapo on omapäinen mutta toimiva pikku ori. Kaapo on aina menossa, ja yleensä liian lujaa ratsastajan mieleen, kun vielä pinkoessaan Kaapon muutenkin hieman pomppuisa askellaji on vielä kahta pomppuisampi. Kun Kaapoa pidättelee, Kaapo nostaa päänsä ylös ja yrittää kaikota kuolaimelta, mutta kun päättäväisesti ratsastaa niin Kaapo ehkä kerran pikkupukin pukittaa mielenosoitukseksi ja laskee sitten päänsä ja ottaa pidätteet vastaan lopputunnin. Kaapo on alkupidättelyn jälkeen erittäin toimelias ja vastaanottava ratsastettava, ja ratsastus Kaapon kanssa sujuu erittäin hyvin. Kun ratsastaja on alussa näyttänyt ettei siedä juoksemista, Kaapo kunnioittaa lopputunnin ratsastajaansa ja tekee kaikkensa miellyttääkseen tätä.
Puomeilla Kaapo askeltaa puomien ylitse iloisesti ja tarkasti, katsoen ettei vain kolauta puomiin. Kaapo pitää esteistä paljon, ja sen näkee sillä ori on vielä tavallistakin pirteämpi. Itse esteillä Kaapo on innoissaan pärskyen menossa esteille, ja Kaapo onkin erittäin ihana ratsastettava esteillä, vaikkakin hieman pitää oria pidätellä ettei esteille saavuta liika kovaa vauhtia. Kaapon hypyt ovat erittäin sulavia shetlanninponeille, ja niisä on hyvä pysyä mukana. Kaapoa ei tarvitse vedellä esteen päällä näyttäen minne mennään, vaan pieni käden liike toisessa ohjassa riittää kertomaan Kaapolle että minne esteen jälkeen. Kaapo osaa ponnistaa yleensä oikeasta kohdasta, ettie kauheasti kannata turhaan ruveta Kaapoa häiritsemään, pitää vain olla valmiina auttamaan jos ori ei sitten löydäkkään oikeaa paikkaa.
Maastossa Kaapo on pirteä ja eteenpäinmenevä, mikään ei hätkäytä oria. Laukassa Kaapo kylläkin spurttailee erittäin mielellään jolloin ratsastajalla saattaa olla hieman vaikeuksia pitää ori hallinnassa, mutta kun hallinnan saa Kaapo hidastaa kootumpaan laukkaan päristen. Valjakossa Kaapo on oikea konkari, oppivainen ja nopea, vaikkei Kaapon pestilaji olekkaan valjakko. Kaapo ei kauheasti pidä kun kärryjä asetellaan Kaapon taakse, ori liikuskelee hermostuneesti mutta kun kärryt ovat perässä kiinni ja ohjastaja kyydissä Kaapo on taas oma itsensä. Agilityssä Kaapo on mukana innoissaan, vaikkakin ori saattaa hieman säheltää radalla jos taluttaja ei osaa rataa, sillä Kaapo on tehtävissä aivan töpinöissään. Kun taluttaja ohjaa Kaapoa kunnolla Kaapo on mestari radalla.
V A L M E N N U S K A L E N T E R I
30.02.07 - nimilista - este avoin - VDS - Kommentti: Varsin pippurinen ratsu laittoi ratsastajan koville, mutta pienten mielenosoitusten jälkeen yhteistyö alkoi sujumaan oikein mallikkaasti. Sarjan ratsukko suoritti tyylipuhtaasti eikä lähestymisissä tai teiden ratsastamisissa ollut ongelmia. Poni oli ehdottomasti valmennuksen pirtein hyppääjä! Estekorkeus 60cm.
K I L P A I L U K A L E N T E R I
ERJ sijoitukset 5
28.01.07 - ERJ - 40-50cm - Dew - 5/48
27.01.07 - ERJ - 40-50cm - Dew - 2/55
01.02.07 - ERJ - 40-50cm - Ninnin kisaponit - 3/28
29.05.07 - ERJ - 70cm - Shout Feals - 8/180
28.09.07 - ERJ - 80cm - SWI - 2/50
VVJ kilpailuja 6 joista sijoituksia 1
27.03.07 - VVJ - nov. poni - Hallon Ponies - tulos
31.03.07 - VVJ - nov. poni - Raadelma - 9/25
29.03.07 - VVJ - novpari. poni - Skagord - tulos
24.03.07 - VVJ - avo. poni - Vaapukka - 2/25
23.03.07 - VVJ - avo. poni - Vaapukka - 6/25
23.03.07 - VVJ - novpari. poni - Rivendel - tulos
NJ & MSY kilpailuja 3 joista sijoituksia 3
03.03.2007 - NJ - she orit - Raadelman tila - 1/14 LKV1, irto-sert, js pt. Nea R
05.03.2007 - NJ - she orit - Vaapukka - 2/11 LKV2, irto-sert, js pt. Nea R
22.04.2007 - NJ - she orit - Etna - 1/12, BIS2, MVA-sert pt. Niina
KeRJ,SUJ,MEJ kilpailuja 01 joista sijoituksia 2
|