LYHYESTI
>>14.02.2009
>>52 cm
>>VTR-
>>Tiimikoira
>>Holly Aaren, Snowphantom Siberians
>>A/A
>>Silmät terveet
>>
Kisakalenteri
>>
Sisarukset:
-Snowphantom Fire Spirit
-Snowphantom Fire Song
-Snowphantom Fire Bird
-Snowphantom Fire In Element
VVL KVA (vahv. vaille) BH TK3 REK1 REKÄ-YLE1 RH-FL B RH-F B RH-T A RH-W A
Virnan tarina
Virna saapui Wolfcrestiin samalta kasvattajalta kuin Jack, vieläpä samalla reissulla. Kanadassa vieraillessani Jackia noin vuotta nuorempi Virna ihastutti minut energisyydellään ja innokkuudellaan valjakkotyöskentelyä kohtaan. Virna juoksi tuolloin kasvattajansa nuorista koirista koostuvassa valjakossa, ja oli erittäin lupaava tiimikoira. Virnan kasvattaja kertoi käyttäneensä tyttöä myös silloin tällöin nuoren valjakkonsa johtajana, mutta hänen mielestään Virna ei oikein siihen rooliin sopinut. Minulla oli kuitenkin haussa ensisijaisesti hyvä tiimikoira johtajana toimivan Jackin lisäksi, joten tein tarjouksen Virnasta ja tyttö lähti kuin lähtikin mukaani.
Lyhyt luonnekuvaus
Virna on todella iloinen ja täynnä energiaa oleva nuori narttu. Aina tarhalle mennessäni ensimmäisenä koirista vastaan tulee Virna silmät loistaen, aina valmiina tekemään jotakin kivaa. Virna ei ole siperianhuskyjen tapaan kovin pidättyväinen, vaan menee reippaasti tutustumaan uusiin ihmisiin ja koiriin. Virna ei varsinaisesti hyppää kenenkään syliin, mutta eipä sitä juuri tarvitse houkutella rapsutettavaksi. Muiden koirien kanssa Virna leikkii mielellään, tosin ihan omin itsensä tyttö on vain oman lauman kesken.
Virna oleskelee ehkä huskyistani eniten talossa seurallisen luonteensa vuoksi. Yleensä tyttö kuitenkin käy sisällä vain tarkastamassa että kaikki on kohdallaan, ja pyrkii sitten takaisin huskytarhaan ja omalle kopilleen. Virna viihtyy erityisen paljon samalta kasvattajalta ja samalla lennolla Kanadasta tulleen Jackin kanssa.
Virna on valjakossa ahkerasti työskentelevä ja luotettava tiimikoira, joka juoksee tavallisesti joko toiseksi viimeisessä parissa tai pyöräkoiran paikalla. Virna on saanut kokeilla harjoituslenkeillä myös johtajakoiran paikkaa, mutta tytön itsenäinen päätöksentekokyky ei kisoissa riitä johtajakoiran paikalle. Kuuliainen Virna on kyllä, mutta ei välttämättä tiukassa paikassa osaisi tehdä koko valjakkoa koskevia päätöksiä kyllin ripeästi. Virna on kuitenkin niitä hiljaisia työmyyriä joiden työpanosta tarvitaan valjakon menetymiseen.
| Wyoming Burning Fire |
Wyoming Jack |
- |
| - |
| Wyoming Spirit Runs |
- |
| - |
| Snowphantom Silver Streak |
Everlasting Tuck |
- |
| - |
| Snowphantom Winter Diamond |
- |
| - |
Ulkoasun kuvien © lifecreations, Ritmó & Aeioux || Virnan kuvat © Kelim Siberians (Kelim's Red Storm Rising) || Ulkoasun toteutus © Anna || Koodaus © donga || Kiitoksia, thank you!