vFIN KVA & TVA & v PVA & vRH-TA & vRH-WA (vahv. vaille) BH SchH3 Jk3 TK4 RH-T B RH-F B RH-FL B RH-W B
Reno on melko vahvaluonteinen ja jääräpäinen uros. Sen tultua minulle aikuisena sain aluksi tehdä aika lailla töitä, ennen kuin uros taipui tahtooni. Reno tekee töitä väsymättä ja energisesti, mutta ihan kaikkien käsiin se ei sovi. Uros on muutenkin melko lailla yhden ihmisen koira. Kentällä se ei nykyisin juuri muusta välitä kuin työnteosta, sitä ei kiinnosta vieraat ihmiset eikä koirat. Vaikka Reno suhtautuukin aika välinpitämättömästi vieraisiin koiriin, pitää sitä vahtia muiden urosten parissa. Reno ei koskaan aloita mitään, mutta osaa kyllä puolustautua tarpeen vaatiessa. Vieraita ihmisiä kohtaan Reno on silloinkin varsin neutraali, mutta antaa mielellään itsensä rapsuteltavaksi. Kotioloissa Reno tykkää viettää aikaansa ulkona. Yleensä uroksen löytää pihan tienpuoleiselta sivulta toteuttamassa vahtimisviettiään. Sisällä ollessaan Reno usein tyytyy makaamaan omalla tyynyllään ja seurailemaan kodin elämää. Kuitenkin heti remmin kilahtaessa eteisessä säntää Reno häntä suorana paikalle, varmistaen olevansa ensimmäisten joukossa ulko-oven avautuessa. Olen alkanut pitämään Renoa yhä enemmän ja enemmän mukanani kaupungissa käydessäni. Sen seurassa on mukava hoitaa asiat, sillä uroksen voi huoletta jättää kaupan ulkopuolelle pelkän käskyn voimalla. Renon kanssa kävelykin on helppoa, uros seuraa tarkasti vierellä vaikka ilman remmiä.
Renon isä oli oman aikansa näyttelytähti saksanpaimenkoirien joukossa, Multi Ch vISW-03 vGERW-04 BH Hk1 Dieter v. Stemmesspielt. Vaikka Diksu loistikin lähinnä näyttelykehissä, toimi uros myös kentällä. PK-puolelta Diksu kisasi itselleen BH Hk1-tittelit. Diksun suku tulee kokonaisuudessaan Saksasta. Renon emä on Nathin kasvatteja Pastoral Anima's -ajoilta. Cami kisasi elämänsä aikana itselleen vain BH-tittelin, mutta Gisela luonnehtii narttua sinnikkääksi koiraksi, jolla olisi potentiaalia vaikka ToKo:n EV-luokkaan asti. Camin isä oli mm. Fidèle's ja Cheymonn's -kenneleistä tunnetun Blumhin omistuksessa, ja saavutti elämänsä aikana vKRE MVA -tittelin. Camin emä on itselleni tunnettu lähinnä veljensä, Blue Moon's Aurinkoisen kautta, joka esiintyy muutaman koirani sukutauluissa. *"Hieman kevytrakenteinen ja ilmava, mutta kuitenkin maskuliininen uros. Erinomainen pää ja kallon muoto. Erinomaiset kulmaukset. Raajoissa erinomainen luusto. Toivoisin aavistuksen lisää lihaksia takaosaan. Erinomaiset rungon mittasuhteet." Vermil, vV-08 Kuvien © Mike Osmundson |