vFIN KVA & TVA (vahv. vaille) & vRH-TA & vRH-WA BH Jk3 SchH3 Vk3 RH-F B RH-FL B RH-T B RH-W B TK4 SpM-08
Cira on elämäniloinen ja menevä sakemannineiti, joka on yllätyksekseni aivan eri luonteinen kuin vanhempansa. Siinä missä Kosti ja Aly ovat molemmat melko rauhallisia, on Cira yleisesti tunnettu nimellä musta surma. Kun silmä hetkeksikin välttää on Cira esimerkiksi pihalla suorittamassa erinäisiä tutkimuksia maakerroksen koostumuksesta tai muuten vain repimässä jotakin itseensä tyytyväisenä. Ciran erikoisuuksiin kuuluu myös puiden jyrsiminen. Cira saattaa kesken lenkin hypähtää onnellisena keskelle pusikkoa järsimään kaatunutta kantoa niin että silppu vain lentää. ADHD-luonteensa takia Ciran koulutus on ollut silloin tällöin hieman haastavampaa tasoa, mutta sinnikkäällä yrityksellä tulostakin on tullut. Ciran kanssa treenatessa mitään leluja ei tarvita, lähinnä makupalat sopivassa kohdassa pitävät sen kiinnostusta yllä innostamatta sitä liikaa. Varsinkin alussa neidin kanssa piti pitää melko pitkiäkin rauhoittumistaukoja, jotta Cira olisi jaksanut taas keskittyä annettuun tehtävään. Vaikka treenin aikana makupala onkin paras palkinto, ei treenin loputtua Ciran mielestä mikään voita narupalloa! Kesällä Ciran nähdessä vettä ei sitä pidättele mikään. Vaikka vieressä olisi minkälaista herkkua tai minkälaisia leluja tahansa, veteen on päästävä. Neidin saaminen pois vedestä ja matkan jatkaminen onkin sitten ihan oma hommansa. Jonakin päivänä Ciraa saa houkutella hyvänkin tovin, kun taas joskus se tulee melkeinpä ensimmäisellä kutsulla.
Ciran isä on oma kasvattini, joka asui suuren osan elämästään hyvän ystäväni Suzien luona. Tuona aikana Kosti kisasi itselleen mm. KVA-arvoon tarvittavat tulokset. Suzien lopettaessa Kosti tuli minulle takaisin ja jäi lopulta Hukkaharjaan lokoisia eläkepäiviä viettämään. Kosti on suvultaan kokonaan sd-linjainen, mutta poika itse on pärjännyt kisakentillä huomattavasti paremmin kuin kehässä. Kostin emä oli sd-aikoinani yksi upeista jalostusnartuistani, joka hienojen jälkeläisten lisäksi valioitui myös itse. Ciran emä Aly on niinikään oma kasvattini sd-ajoilta. Alyn myin nuorena Derrille, ja hienosti Aly tekikin tulosta alusta asti. Aly on Kostin tapaan yksi niistä harvoista sd-kasvateistani jotka olen tuonut tälle puolelle, ja jotka ovat luoneet sd-suvustaan huolimatta vakuuttavan uran työkoirina. Alyn suvusta löytyy jo hieman enemmän omia kasvattejani, joista erityisesti Alyn emä Astra oli upea periyttäjä ansaiten sd:n "Bronze Dam" -arvonimen. Hukkaharjan U-pentue, synt. 23.08.2009 -Hukkaharjan Ullakkosusi *"Löysät ranteet. Toivoisin voimakkaampaa takaosaa. Ok pää, suippo kuono, korvat saisivat olla leveämmät. Hieman lyhyet eturaajat. Hyvä ylälinja, säkä erottuu ok:sti, ok takaosa sekä muu runko. Hyvä polvikulmaus. Hyvä häntä." Pilvi, saksanpaimenkoirien erikoisnäyttely Kuvien © Oliver & Claudia Menzel, von der Lobdeburg |