Team Hukkaharjan


vFIN KVA BH Hk3 Vk3 SchH3 Ek3 VOVP-06

* 15.03.2004
† 09.03.2007


Aly oli todella mahtava koira jolla oli kaikki ne ominaisuudet, joita hyvällä saksanpaimenkoiralla kuuluukin olla. Alya parempaa pihanvahtia saa hakea, koskaan ei yksikään tulija jäänyt rouvalta huomaamatta, ei edes vanhoilla päivillä, vaikka kuulo alkoikin jo huonontumaan. Nimensä mukaisesti Alylla oli 'kirottua uskallusta', koskaan ei rouva pelännyt ilmoittaa vähänkin epäilyttävästä vieraasta ja tarpeen vaatiessa puolustaa omaa reviiriään.

Tottelevaisuus oli aina Alyn bravuureja. Suurimmalta osalta Aly oli yhden ihmisen koira, joka ei korvaansa lotkauttanut jos joku muu oli komentamassa kuin se oma, hänen ihmisensä. Mutta sen kaiken omistautumisensa Aly osoittikin sitten sille yhdelle ja ainoalle, ollen rinnalla satoi tai paistoi.

Aly oli koko elämänsä varsin energinen otus, joka jaksoi väsymättä juosta pentujen mukana pitkin pihaa. Ainoastaan ihan viimeisinä kuukausinaan Aly otti hieman rauhallisemmin. Lenkille rouva oli silti aina valmis lähtemään. Elämänsä aikana Aly kilpaili useissa palveluskoiralajeissa, ja valmistui käyttövalioksi hausta. Vanhoilla päivillään Aly pärjäsi VePen mestaruuksissa niin hyvin, että sai VOVP-06 -tittelin. Viimeiseksi kisakseen Aly kilpaili saksanpaimenkoirien rotumestaruuskisoissa, joista rouva sai tuloksen hausta. Näyttelykehässä Aly ei koskaan loistanut, mutta sai siitä huolimatta kaksi Eriä.

Aly jätti taakseen pentueellisen upeasti pärjänneitä koiria, ja vaikutti suurella tavalla Hukkaharjan kasvatukseen ollen emä Hukkaharjan A-pentueelle. Rouva ehti nähdä jopa lapsenlapsensa, jotka ovat niinikään todella hyvin menestyneitä. Todella kiitollinen olen Alyn kasvattajalle tästä koirasta, joka todellakin oli oikea saksanpaimenkoira kaikilla upeilla ominaisuuksilla.

Alya muistaen,
Anna sekä Hukkaharjan koirat, joista erityisesti tytär Luna


Hukkaharjan A-pentue, synt. 14.08.2005
Isä: Agriqua Lound W

-Hukkaharjan Aito Hukka
-Hukkaharjan Aidon Merkki
-Hukkaharjan Ajanhukka
-Hukkaharjan Ansa Viritetty
-Hukkaharjan Arpapeli
-Hukkaharjan Avara Luonto