![]() |
Lempinimi: Cami Synt. 26.12.2004 Rotu: Trakehner Sukupuoli: tamma Säkäkorkeus: 164 cm Asuinpaikka: Hiitti Isä: G's Guilty Man Emä: BTA Odessa Sukuselvitys: Camin isä, G's Guilty Man, on pärjännyt loistavasti myös kansallisella tasolla. Se on niittänyt mainetta ympäri maailmaa, niin suorituksillaan kuin ulkonäölläänkin. Ori on periyttänyt monta menestynyttä jälkeläistä, lähinnä kouluun tai westerniin painottuneita, sillä nämä ovat myös herran parhaimmat lajit. Camin emä, BTA Odessa, on pärjännyt lähinnä esteissä ja valjakkoajossa. Tamma on monipuolinen ja onkin ihme, että se pystyy kilpailemaan sekä esteitä että valjakkoa. Moni on ihmetellytkin tätä, mutta tamma on rakenteeltaan täydellinen, samoin kuin monet varsansa. |
Cami on peruskiltti ja pirteä tamma. Se on kiinnostunut kaikesta ympärillä olevasta ja haluaa koko ajan oppia uutta. Siltä sujuu sekä esteet että koulu. Cami on varma ja kiva myös maastossa, sillä on turha pelätä sen säikähtelevän olemattomia. Se on aika neitimäinen hevonen. Se ei mielellään turhaan pulikoisi mutalammikossa ja mieluusti jättää piehtaroinnit väliin sateisella säällä. Kokonaisuudessaan tamma on oikea helmi! Ratsastaessa Cami on herkkä ja kuuliainen. Sille riittää hyvin pienet avut ja ehdottomasti vain höyhenpohkeet. Tammalla on mukavat ja kauniit askeleet ja sen kanssa löytyy jokaisella varmasti yhteinen sävel. Esteet sujuvat siltä hienosti, eikä se useinkaan kiellä tai säiky esim. muureja. Joskus vauhtia saattaa olla hieman liikaa, mutta kunhan sen saa hieman hidastamaan, on hyvät mahdollisuudet jopa voittoon. Cami hyppää hyvällä päällä jopa 90-100 cm. Sille sopii myös kouluratsastus, koska tämä tamma ei siihen heti tylsisty, vaan jaksaa keskittyä ja tehdä pikkutarkkaa ja huolellista suoritusta koko ajan. Sillä on oikea ilo ratsastaa! Hoitaessa Cami on hieman haastavampi. Se on hieman arka, eikä luota kaikkiin ohi kulkeviin. On parempi, että tammalla on vain pari ihmistä jokapäiväisten askareiden hoitoon. Sen luottamusta ei saa heti, vaan sen eteen tulee tehdä paljon työtä. Pari porkkanaa ei vielä ihan riitä. Se ei tykkää, kun mahan alta harjataan ja luimiikin silloin usein. Hieman vieraampaa ihmistä se saattaa jopa näykkäistä. Kaviot ja muut hoitotoimenpiteet se antaa tehdä melkein mutkattomasti. Tosin vyötä kiristäessä tamma saattaa myöskin äksyillä ja kiukutella. Hyvän ja kokeneen ihmisen kanssa Cami on kuitenkin aivan ihana laaturatsu!
Kuvat: Heidi M. |