Tervetuloa Hampús Pony Ranchille!
Hampús Pony Ranch, tutummin ihan vain Hampus on virtuaalinen ponitalli.
Toimintaan kuuluu ponikasvatusta, yksityisten majoittamista ja kisoja. Tiettyä kasvattirotua ei ole, mutta Hampúksessa kasvatetut ponit tunnistaa HP's -kasvattitunnuksesta, joka siis esiintyy aina ponin nimen edessä tai Hampús -liitteestä, joka taas voi olla joko nimen edessä tai perässä. Tallin omistaa Amanda (VRL-1734, VMR).
Hampús sijaitsee Suomen kauniin maaseudun keskellä Etelä-Suomessa. Tallit, ladot, kentät ja suuri maneesi ovat uusia, mutta tilan päärakennus on vanha, erittäin kaunis puinen kartano-tyyppinen talo, jossa Amanda asuu shetlanninlammaskoiransa Tinan ja kahden kultaisennoutajansa Sagan ja Veeran kanssa. Pihassa kasvaa vanhoja ja rupisia omenapuita, joiden omenat ovat ponien suurta herkkua. Tallia ympäröivät kauniit maastot, metsä on kuusta ja mäntyä tallin pohjoispuolella ja aikoja sitten istutettua tammi- ja lehmusmetsää eteläpuolelta. Lähes kaikki tallin ympäristössä kuuluu todellakin Amandalle ja tallin asukkaat saavat käyttää upeita maastoreittejä ja maastosesteratoja aivan ilmaiseksi, kuten kenttiä ja maneesia. Hampúksella on myös oivallisesti kesälaitumiksi sopivaa luonnonniittyä, mutta laitumia aidatessa jokaiselle laitumelle tulee myös suuri metsäkaistale. Hampúkseen pääsee helposti autolla, pyörällä, kävellen tai vaikka bussillakin. Hampús ei nimittäin ole kovin kaukana kylän keskustasta ja tallinkin läheltä kulkee busseja (läheisimmältä pysäkiltä tallille n. 300 m). Tallin tie on päällystetty tallille asti, mistä se jatkuu hiekkatienä metsään.
Hampús on yhteistyössä kylmäveritalli Dark Dunderin, sekä ihastuttavan Shaylenin kanssa.
Hampús on jäsentallina seurassa Ukkospilvi eli UP.
|
Layout © Cimorene, layn kuva © Rock Ranch (lupa on), tausta © Iconbazaar
|