Noh... Perusluonteeltaan Nessu on erittäin ihmisrakas ja seurallinen, joskus –tai itse asiassa aika useinkin - se varmasti kuvittelee olevansa itsekin ihminen; sen pitää tulla ihmisperheen kanssa yhtä aikaa syömään ja seurata heitä kaikkialle. Vuonna 2004 kävimme kahden viikon lomamatkalla Turkissa. Sillä aikaa Nessu oli kasannut rakkaimmat lelunsa vuoteelleni, yöpaitani päälle. Oli varmasti ikävöinyt kovasti. Palattuamme Nessu "mökötti" ensin vähän aikaa rappusten yläpäässä, ennen kuin lopulta antoi periksi ja tuli riemuissaan tervehtimään matkalaisia.
...Oppivainen ja perin koiramainen kissa...
Kevättalvella 2006 sain erään jännittävän aivoituksen: aloin aikani kuluksi opettaa Nessulle erilaisia temppuja. Alussa sattuneiden kommervenkkien (lähinnä sen, etten oikein osannut opettaa kunnolla) jälkeen Nessu alkoi toden totta oppia. Ensi alkuun opetin kissalleni perustempun nro. 1: istumisen. Muutaman toiston jälkeen Nessu jo osasi istua oikein mallikkaasti pyydettäessä. Palkaksi se sai runsaasti kehuja, kiitoksia sekä suosikkimakupalojaan. Seuraavana vuorossa oli "maahan" eli makuulle meno. Senkin Nessu oppi äärimmäisen helposti -se tuntui itsekin pitävän oppimisesta (olisikohan herkkupaloilla jotain osuutta asiaan?) ja seuraava vaihe olikin tassunanto. Mitä ikinä Nessukalleni opetinkin, se tuntui ymmärtävän heti, mitä siltä vaadittiin. Nykyään Nessu osaa liki kaksikymmentä erilaista temppua, joista nk. tassutemput kuuluvat Nessun bravuureihin. Aika hyvin, ettenkö sanoisi!
...Kaikkien kaveri...
Eräs Nessuun liittyvä tosiasia on se, ettei kissallamme ole lainkaan itsesuojeluvaistoa. Johtuu varmasti siitä, että ragdoll on 'niin pitkälle jalostettu' kissarotu. Niin tai näin, tapella Nessu ei osaa: se ottaa mieluummin itse selkäänsä kuin jakelee iskuja muille. Kotiväelle se kyllä muitta mutkitta uskaltaa uhitella... Kerrottakoon Nessulle kesällä 2006 sattunut juttu, joka todistaa, että ragdoll ei kertakaikkisesti selviä itsekseen ulkona;
Nessu, sisäkissa, oli livahtanut kenenkään huomaamatta ulos, omille teilleen joskus illalla muistaakseni 10. päivä kesäkuuta. Alle tunnin se tuolla jännittävällä seikkailureissullaan viipyi, ja palasi kotiin vieraan kollikissan takaa-ajamana. Raukka onneton oli varmastikin hyvänuskoisesti mennyt "sen toisen" ns. reviirille, ja toinen oli tietenkin käynyt sen kimppuun. Näin ainakin luulisin. Nessu juoksi hyvää vauhtia takaisin kotipihalleen ja se toinen tuli samaa vauhtia perässä. Ovi avattiin kiiruusti ja Nessua kutsuttiin sisälle. Siihen se räsynukkemme jäi ovelle tuijottamaan kauhuissaan tunkeilijaa, eikä edes sisälle tullut. Näin ollen se piti nostaa kynnyksen yli. Vieras kissa ajettiin pois pihalta pikkuveljieni vesipyssyillä suihkuttamalla. Eipä tosin tunkeilijakolli vieläkään meinannut lähteä -perin vastahakoisesti ja laiskasti tepsutteli ilman mitään kiirettä kotinurmikkomme poikki pois. Nessua se oli purrut toisesta etutassusta ja sen takia Nessu hieman ontuikin -kaulaankin oli yrittänyt, mutta Nessun tuuheat "kaulusvillat" olivat suojelleet kissaamme. Ei Nessu tästäkään tosin opikseen ottanut, jo seuraavana päivänä mieli uudelle "jännitysmatkalle". Nuo aikeet kuitenkin estettiin heti alkuunsa -ja ihan syystä.
...Joskus myös melkoinen pelkuri...
Nessu osaa pelätä ja kammota todella monia asioita, kuten esimerkiksi imuria, ukonilmaa, ilotulitteita, vettä (kaikkialla paitsi omassa juomakupissa) jne. Sehän on vielä ihan normaalia lemmikkieläimen käytöstä, eikö vain? Niinhän se varmasti on, mutta pelkäämisen puutteessa Nessu saattaa keksiä itselleen pelonaiheita. Tällaisia ovat muun muassa ruisleipä -tai oikeammin ruisleivästä tipahtelevat muruset - ja kalan päät - lähinnä silmät. Melko outoa. Ruisleivän murusia Nessu lähtee karkuun, jos niitä tippuu vähääkään sen turkille, ja kalanpäitä se vieroksuu varmasti siksi, että niitten silmät "tuijottavat" Nessua uhkaavasti. Ainakin niin Nessu tuntuu ajattelevan, sillä aina nähdessään noita tuijottavia silmäpareja lautasellaan Nessun omat silmät laajenevat sen ruokalautasen kokoisiksi mollukoiksi ja katti alkaa kuopia lattiaa. Miksi? Sitä ei tiedä kukaan muu kuin Nessu itse.
...Mutta joka tapauksessa se kaikista paras.
Niin, sitä mieltähän jokainen on omasta lemmikistään, enkä minäkään ole poikkeus. Joidenkin mielestä koira on ihmisen paras ystävä -mutta minun mielestäni Nessu, ihan ehdottomasti. Nessu on valloittava kissapersoona, johon ei voi olla tykästymättä. Näin ollen se on mielestäni ylivoimaisesti lemmikki numero yksi.
