|
etusivu - suomenhevoset - suomenhevoskasvatus - tallitarinoita Tulituulen Anselmi - virtuaalihevonen Tulituulen Anselmi "Anselmi" suomenhevonen, ori, 156 cm s. 22.06.2009, ikä om. Charanya (VRL-05077), kasv. Annika, Tulituulen Talli hoitajana toimii ei kukaan (hoitokirja) Hmm, kukas se lähestyy karsinani ovea? Uusi kasvo, vai? Minä olen Tulituulen Anselmi, sano vain Anselmiksi, mutta älä ikinä "Anskuksi", niin kuin omasta mielestään hauska omistajani joskus tekee! Minä olen iso ori, en mikään pikkuneiti. (Orimaista pörhistelyä.) Muuten, vaikutat varsin kivalta tyypiltä, mutta niin kyllä kaikki muutkin täällä pyörivät hyypiöt! En ole arkajalka-tyyppiä, minua ei pelota melkein mikään. Myönnän tosin kerran säikähtäneeni traktoria. Yleisesti olen kuitenkin varsin leppoisa ja hauska kaveri, mutta pilke silmäkulmassa liikuskelen aina kun tammaneitosia on liikkeellä. Esimerkiksi lähimmällä tammalaitsalla liikuskelee varsin simpsakka neitokainen... Ihmisotukset saavat astella karsinaani pelotta, sillä otan heidät vastaan kotiini aina iloisena. Ei kannata mutristella, sillä nämä eivät siitä tykkää! Hyvästä käytöksestä voi hyvinkin saada makupalan palkaksi, ja yritän olla aina herrasmies hoitosessioiden ajan. Mitäs sitä valittamaan, kun saa vain rauhassa seisoskella paikallaan toisen hieroessa mukavilla harjoilla. Huh, meinaa ihan huuli alkaa lerputtamaan pelkästä ajatuksesta... Kavioiden puhdistus ei ihan lempihommaani ole, en nimittäin millään jaksa pitää lapiojalkojani ylhäällä. Tästä hoitajatyttöset eivät oikein tykkää, mutta yritän kuitenkin aina parhaani. Pahoina päivinä ei kyllä huvita herrasmies olla, silloin puran kiukkuani viattomiin hoitajiin. Näillä on kuitenkin keinonsa puraisujani vastaan: ne ovelat sitovat minut käytävälle molemmin puolin kiinni, etten pääse liikkumaan minnekään. Leppoisana miehenä en kuitenkaan pitkään kiukuttele, joten ei tarvitse hermostua, vaikka vähän pitkää naamaa näyttäisinkin. Valjastuksessa seison kiltisti paikallani. Pestessä saatan välillä innostua kovastikin, tykkään nimittäin kovasti vedestä ja uittamisesta! Ravuriksi olen syntynyt, kuten vanhempani ja isovanhempani. Juokseminen on tosi hauskaa ja usein ohjastani jopa yrittää hillitä minua. Miksiköhän? Minusta on tärkeintä mennä kovaa, siinähän se hauskuus on! Ihmiset osaavat olla kummallisia, mutta heillä onkin kaikenmaailman sääntöjä ja ties mitä noudattaa. Metsässä rytisee, kun meikäläinen painelee siellä. Ohjastani ei tästä innostu, ollaanhan pari kertaa ojankin puolella käyty... Ei mahda mitään, metsässä on vaan hillittömästi kaikkea kiinnostavaa, etten tiedä miten päin olisin. Hiiteillä (kuten ihmiset niitä kutsuvat) juoksen innoissani, mutta kisoissa muiden hevosten seassa vasta innostun ja kilpailutahtoni virittyy äärimmilleen. Minulla on kova voitontahto, pitäähän sitä nyt jotain olla mitä naapuritarhan tammoille kehuskella. Selässäni on käyty pari kertaa, mutta siinä se. En kauheasti tykkää heiluvasta ja kylkiäni kopauttelevista "ratsastajista", ja ilmaisen mielipiteeni pukkijaksoilla ja muilla tempuilla. © Aimie Sukua
Kilpailukokemus Ei kilpaillut! |