
|
» shetlanninponiori, 100cm » syntynyt 25.01.2008, VARL (yli 13 vuotta) » täytti 3 vuotta 17.06.2008 » estepainotus, 60cm (4 ERJ-sijoitusta) » VH-00000 |
» kasvattanut Veikka, Jewel Ponies » omistaa vennla & ondy, Headway » ei saavutuksia » jalostuskäytössä (kisaa vielä) |
Minä olen se vaalea, pörröinen otus, josta kaikki pitävät. Vaikka olenkin luonteeltani äkkipikainen ja hieman pirullinen, en siltikään välty siltä, että minut otetaan laitumelta kiinni ja viedään karsinaan harjattavaksi. Ei sillä, etten jotenkin pitäisi harjauksesta, päinvastoin minusta on kivaa, että ihmiset paapovat minua. Kuitenkin, minun on vaikea luopua vapaana olemisesta ja tarhailusta ja silloin joudunkin hieman juoksuttamaan hoitajaani pitkin laidunta - ja kuten ehkä arvata voi, laidunkaverini Makke ja Sesteri katsovat touhua vierestä. Mutta sisimmiltäni olen erittäin kiltti otus, jos ihmiset osaavat vain käsitellä minua oikein. En ole nimittäin minkäänlainen pehmolelu, jota voisi harjata ihan miten tahtoo ja ratsastaa miten tahtoo - mutta ihmiset, jotka tämän asian ymmärtävät, pystyvät toimimaan kanssani ilman kinaa. Olen perinyt ehkä isältäni pirullisen puolen ja se ainakin välillä näkyy minusta kun saan jonkun selkääni - on nimittäin sellaisiakin päiviä, että tekee mieli tehdä rodeotemppuja, mutta osaan minä esteitäkin hypätä, mieluummin niitä kuin vääntelen jotain ihme koulukiekuroita.
Karsinaani pääsy on melko helppoa. Kun hoitaja sitten sitoo minut kiinni ja alkaa harjaamaan, voin yhtä hyvin alkaa aukomaan narua pois solmusta - hoitaja kun ei oikeastaan edes huomaa katsoa tarpeeksi usein touhujani ja kappas vaan, olenkin irti. Teen tämän ehkä sen takia että a) inhoan kiinniolemista ja b) enhän minä karsinasta pääse edes mihinkään, niin miksi sitoa kiinni? Mutta kuitenkin minut aina sidotaan ja joudun seisoskelemaan paikoillani. Välillä nautin harjauksesta ja välillä taas en, mielialani vaihtelevat melko useasti. Oikeastaan minussa ei ole herkkiä kohtia, joista hoitajan olisi vaikea harjata minua, vaan annan hoitajan harjata sieltä mistä pitääkin, puhtaanahan on kiva pysyä. Mutta vielä kivempi on aina välillä kierreskellä maassa harjauksen jälkeen - ja kaikkihan pitävät kuraisista poneista, eikö? Minut on äärimmäisen helppo varustaa, koska tiedän, että sen jälkeen pääsen näyttämään erikoisia, ja myös omia temppujani ratsastajalle, joten en varustuksen aikana piruile juuri ollenkaan. Kuolaimet ovat kuitenkin sellainen juttu, että niitä en suuhun haluaisi sitten millään ja tietenkin silloin pitää vähän odotuttaa varustajaa, mutta en kyllä jaksa kovin kauaa, kun hoitajan sormet on valmiustilassa siinä suuni edessä ja ne kuolaimet. Satulavyön kiristyksessä en pullista mahaani, mitä jotkut kaverini tekevät, pidän sitä aika turhana asiana. Suojat on helppo saada laitettua jalkoihini, mutta jos totta puhutaan, niin pinteleistä en myöskään juuri pidä. Okei, ehkä olen vähän nirso, mutta aina ei voi kaikesta pitää. Pesuun astelen hoitajani vierellä erittäin mallikkaasti ja esimerkillisesti ja olenkin ehkä tallin helpoimmin pestäviä tapauksia.
Ratsastajan noustessa selkääni odotan kärsimättömänä että pääsen liikkeelle ja kun saan lähteä, lähden myös vauhdin kanssa - ainahan ratsastaja ei voi tietää, että minkälaisella vauhdilla poni lähtee alta. Kun sitten laukkailen pitkin kenttää ratsastajani ollessa täysin kuutamolla, että miten minut saisi pysäytettyä, minä vain nautin siitä että saan juosta. Ratsastajani yrittäessä saada minut pysähtymään juoksen vielä hetkisen ja pysähdynkin ihan kunnolla - tarkoituksenani ei ole saada ketään maahan, mutta useimmiten käy niin ja kun ratsastaja katsoo takapuoli maassa minua vihaisena, katson häntä itseään häpeävä katse silmissäni, mikä usein tehoaakin, joskus voin olla jopa tyytyväinen että tuo lensi muualle. Mutta mikäli ratsastajan ja minun välinen yhteistyö sujuu, myös minä alan käyttäytymään asiallisesti, ja vääntämään pakon edessä myös niitä koulukiemuroita - vaikka en notkeimmasta päästä olekaan, ihmeen hyvin kyllä kuitenkin taivun ainakin niissä liikkeissä, mitä ratsastaja haluaa tehdä. Koulupuolella minusta voisi sanoa, että olen helpon tason kouluponeihin kuuluva yksilö. Kun sitten jonakin päivänä menemme maneesiin ja näen esteitä, energiatasoni nousee korkeimmilleen - ja silloin minua ei pysäyttelisi mikään, ellei ratsastajani osaisi jo seuraavalla kerralla minua liikuttaessani jarrutella minua miltei jokaisella askeleella. Estepollena olen taituri, vaikka yli 60cm:n esteet eivät pikkujaloillani ylitykään enää niin hyvin mitä alle tuon luvun. Tosin joskus vaihtelun vuoksi kokeillaan 70 cm:n estettä - joskus menee ilman pudotuksia ja aina välillä sitten puomi kapsahtaa maahan, siitä tietää ettei minusta ole ihan korkeimman tason hyppääjäksi. Maastoponina olen pomminvarma ja kaikinpuolin energinen pakkaus ja jos ratsastaja haluaa tuulettumaan maastoon, myös minä osaan tuulettua varsinkin, jos ratsastaja antaa laukata vähän pidemmän pätkän.
Kisoihin lähtiessämme kaikki hyörivät kun viimeistä päivää viedessään varusteita autoon - ja mitä minä teen? Odotan rauhallisena, että pääsen traileriin aloittamaan matkaa. Eli lastatessa olen yhtä esimerkillinen mitä pesussa ja lastaussilta vaan paukkuu, kun tulen pois. Kisapaikalla on mielestäni jännittävää, muttei liian hermostuttavaa. Paljon ihmisiä, paljon huomiota. Tammoille täytyy tietenkin ensimmäisenä vähän komistella, mutta kisapaikalla odottelen muuten täysin tyynenä radalle pääsyä. Estekisoissa olen helposti hallittavissa, sillä radalla ei viitsi alkaa näyttämään niitä samaisia hyppyjä mitä kotimaneesissa. Hyppään niin hyvin kuin pystyn ja sillä sipuli - ja näyttää ratsastajakin olevan tyytyväinen, sillä vaikka omasta mielestäni näyttäisi menevän vähän mönkään, ratsastaja suorituksen jälkeen taputtaa minua rohkaisevasti kaulalle.
| i. Fun's Winston | ii. Ch Akiras Kusanagi | iii. Morfang KTK-III |
| iie. Akiras Made You Look KTK-III | ||
| ie. CW Sorta Fairytale | iei. CW Palmbeach VVJ-II, KTK-I, YLA2 |
|
| iee. CW J'aime Ganjika esiKTK |
||
| e. JW's Princess Pirouette | ei. Rakkauden Soturi Richard | eii. Grun's Ramarez KRJ-III, KERJ-III, YLA1 |
| eie. Faterfalls Suudelma Rakkaudesta KRJ-III, YLA1 |
||
| ee. CRS Ballerina | eei. Ch CRS Ransom VVJ-II |
|
| eee. VIR MVA Ch CRS Blondie VVJ-II, KTK-I |
Watson on jalostuskäytössä vielä muutaman varsan verran.
1. 00.00.0000 she-o/t varsan nimi (e. emän nimi)
2. 00.00.0000 she-o/t varsan nimi (e. emän nimi)
ERJ-sijoituksia 04 → RANKINGPISTEET
16.01.2009 - ERJ - 50 cm - kutsu - 03/36
17.01.2009 - ERJ - 50 cm - kutsu - 05/36
05.09.2009 - ERJ - 60 cm - kutsu - 07/50
24.10.2009 - ERJ - 60 cm - kutsu - 07/50
30.08.2009 - NJ - Luokka 2 - Fiktio - LKV2, irtoSERT, JS - pt. Peppi S.
04.08.2010 - NJ - Luokka 4 - Lebenyard - LKV3, irtoSERT, JS - pt. Iina A.
Ei valmennuksia vielä.