Index Hevoset Tallista Toiminta Muuta

Tervetuloa, rakas ystävä!

"Ruoskalla ei aasia saa muuttumaan hevoseksi." (persialainen sanonta)

Hazelnut Stables on virtuaalinen siittola, jonka tapahtumat sijoitttuvat ainoastaan nettimaailmaan (URL), eli mitään ei tapahdu oikeassa elämässä (IRL).

Talli on perustettu 16.8-08 nykyisellä nimellään, mutta siitä on aiemminkin ollut versio, jonka toiminta pyrittiin tähtäämään hannoverinhevosten kasvattamiseen. Hannoverinhevoset jäivät kuitenkin pois ennen kuin Hazelnut Hanoverians saatiin edes valmiiksi ja talli muuttui Hazelnut Stablesiksi. Nykyisin talli kasvattaa seitsemää hienoa yhdysvaltalaisrotua, joista suurin osa polveutuu arabialaisesta täysiverisestä ainakin osittain. Nämä rodut ovat amerikanponi, amerikanshetlanninponi, ara-appaloosa, morab, national sport horse, pintabian ja quarab.

Hazelnut Stables pyrkii jalostamaan yhtenäisiä linjoja kasvatusroduistaan. Siittolan tarkoitus on luoda ulkopuolisita hevosista riippumattomia kokonaisuuksia ja linjojen kasvatteja aletaan myydä vasta kun linja on kyllin vakiintunut ja siinä on useamman sukupolven verran tarkasti valittuja hevosia. Emme käytä jalostukseen juurikaan ulkopuolisia oreja tai tammoja ilman hyviä perusteita ja kaikki hevoset, joita linjojemme siitokseen tullaan käyttämään, tulee hyväksyttää meillä tai muilla vastuuhenkilöillä. Linjamme omaavat myös siinä mielessä erikoisuutta, että jokainen linja sisältää vain ja ainoastaan piirrettykuvaisia hevosia.

Kasvatustoiminnan lisäksi Hazelnut Stables pyrkii painottamaan myös kaikenlaiseen tarinatoimintaan, joten tervetuloa mukaan! Löydät varmasti itsellesi sopivimmat toimintamuodot klikkaamalla linkkiä "toiminta."

Parhaimmat kiitokset, Bearing (VRL-7312, LRi)

Layout © Meraldina Blue, kuva © slawik.com, Christiane Slawik