etusivu. koirat. muuta.

Muuta
Pientä selvennystä
INFO
HKK on perustettu alunperin kaikille virtuaalikoirilleni, mutta 2008 se koki uudistuksen. Kaikki toimivat kennelit yhdistivät voimansa (Harmaahännän & Walway's, Team Izzel ja Karviaistassun), mutta muutama kennel (Magischmeer, Canyon Coyotes & Metsänrajan) jäivät yksikseen toimimaan. Kåsche's ja Whitescar's kuolivat, mutta koirat jäivät. Siksi Kåsche's in ja Whitescar's in koirat ovat nyt HKK ssa. Luultavasti, kun lopetan Karviaistassun (esimerkiksi), niin koirat siirtyvät tänne.

HKK sijaitsee pienen järven rannalla valkoisessa tiilitalossa. Koirat voivat kennelin alueella liikkua vapaasti, sillä tontti on aidattu. Koirat eivät kuitenkaan pääse uimaan koska tahansa, sillä järven ja kennelin välissä on pieni, ei-niin-vilkas tie. Kennelin aita pysähtyy siihen ja edessäsi on suuri, musta rautaportti jonka yläosassa lukee Hämärän Kujan Karvaturkit, sillä tie josta aiemmin mainitsin, on varjoisa.

Kennel ei oikeastaan kasvata mitään, mutta koiria ilmestyy luultavasti nimillä Kåsche's ja Alfa Bowal. HKK n koiria ei kisauteta kovin ahkerasti, lähinnä näyttelyissä näkyy HKK n koiria. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että koirat ovat lähinnä huvinvuoksi. HKK n koirille otetaan hoitajat, ja jos he haluavat kisauttaa koiria niin siitä vaan.

LINKKILISTA
Metsänrajan
Canyon Coyotes
Harmaahännän & Walway's
Team Izzel & Karviaistassun

VFCI
VMEL
PIVIKO
VAL

TEKIJÄNOIKEUS
Ulkoasu: ?
Teksit: edla
Ulkoasun kuvat: Vas. Satu Oik. Miira I.