|
Yleisesti:
Hallanmaa on siis omille hevosilleni tarkoitettu talli. Talli sai alkunsa oikeastaan päähän pistoksesta. Hallanmaahan en välttämättä ota yksityisiä, mutta jos haluat tuoda hevosesi tänne, niin mailaa, niin katsotaan sitten. Hoitajia hevosille otetaan, jos vaan sattuu löytymään. Hoitaja saa kilpailla hevosella, harjata ja hoitaa, yms. Jokaiselle hevoselle otetaan yksi hoitaja! Mailissa saa kysellä lisää.
Kilpailutoiminta:
Hallanmaa ei ole varsinaisesti mikään kilpatalli. Koitan kuitenkin järjestellä kisoja jonkin verran, riippuu nyt vähän, että onko aikaa ja osallistuuko kisoihin kukaan. Kilpailujen lajeina on yleensä este, kenttä tai koulu. Eri jaosten alaisia kisoja koitan saada myös joukkoon.
Hallanmaan hevoset ovat kaikki enemmän tai vähemmän kilpailukäytössä. Hevosilla pyritään kilpailemaan mahdollisimman paljon, mutta sitten, kun hevonen alkaa vanheta, se päästetään eläkkeelle.
Siitostoiminta:
Tallin hevoset eivät ole siitoskäytössä. Tietysti välillä tammoja saatetaan astuttaa, mutta ei nyt kovin aktiivisesti, ainakaan nyt alussa. Hallanmaan kasvatti nimi on HM. HM löytyy joko nimen alusta tai lopusta. Astutus-jutuista saa kysellä mailissa lisää!
Tilausvarsat:
Tilausvarsoja Hallanmaasta ei välttämättä kannata edes kysyä, koska kuten yllä jo mainitsin, niin talli ei ole siitokseen mitenkään keskittynyt. Kuitenkin, jos välttämättä haluat tilausvarsan juuri Hallanmaasta, niin aina saa toki kysyä, mailissa.
KISAKALENTERI
|
|