Etusivu    Esittely    Asukkaat    Toiminta    Muuta


# TERVETULOA.


Aivan ensimmäisenä ennen kuin kerron teille mitään muuta, haluan tehdä kaikille sataprosenttisen selväksi, että Kier on virtuaalinen kouluratsastukseen keskittyvä talli. Kaikki sivuilla kerrottu on siis minun itseni keksimää silkkaa mielikuvituksen tuotetta. Muitattehan myös, että mitkään tiedot mitä hevosten sivuilla mainitaan ei liity mitenkään kuvissa esiintyviin hevosiin, kiitos.

Mutta itse asiaan. Kier keskittyy lähinnä pelkkään kouluratsastukseen, johon puitteetkin ovat paremmat kuin loistavat. Kouluaitoja löytyy useampaa sorttia ja valmentautuminen sekä kilpailuminen lajin parissa onnistuu varmasti. Kier on perustettu vuoden 2006 kesäkuun alussa, joilloin idea omasta koulutallista sai alkunsa ensimmäisestä pitkän tauon jälkeen hankitusta kouluorista, Cameosta.
Haluamme pitää tallin oman hevoskannan pienenä, joten tilatkin ovat sitä luokkaa. Karsinoita on kymmenen ja niistä seitsemän varattu omille hevosilleni. Lisää tallista ja muusta kerrotaan Esittely-sivulla.

Pyrimme kilpailuttamaan hevosiamme mahdollisuuksien mukaan niin paljon kuin oma aika sallii. Välillä saatamme ottaa hevosille ratsuttajia, jotka saavat vapaasti kilpailla hevosilla sovitussa lajissa ja tietenkin sopivalla tasolla. Tästä kerron teille lisää Asukkaat-sivulla.
Myös suurin osa, ellei välillä jopa kaikki, hevosistamme ovat myös siitoskäytössä. Tietenkin meneillään oleva kilpailukausi saattaa hieman rajoittaa, mutta aina kannattaa kysellä, mikäli olet kiinnostunut saamaan itsellesi varsan hevosistamme.

Pidemmittä puheitta toivotan kuitenkin teidät tervetulleeksi, ja toivon todella että viihdyt! Olemme aina iloisia saadessamme rakentavaa palautetta, joten muistathan Muuta-sivulta löytyvän vieraskirjan, jossa sana on vapaa.

Kesäisin terveisin,
Gwynn (VRL-3630, VMR), gwynn_@hotmail.com




# Ajankohtaista

11.06.2006 Tässä muutaman päivän aikana olen ehtinyt laittamaan KRJ'lle anomuksen kilpailuista sekä julkaissut kutsun jaoksettomiin koulukilpailuihin 29.06., kaikki osallistumaan! Talliin tuli myös yksi yksityinen, SWB-o. Andersson, toivotaan että he omistajansa kanssa viihtyvät! Cam saavutti myös yhdeksän vuoden iän ja alkaa starttaamaan myös Prix St. Georges ja vaativa A-tasoisissa luokissa. Toivottavasti toimii!
07.06.2006 Nyt onkin jo kaksi omaa hevosta, Cam ja Enni. Enni on vielä nuori, eikä kilpailukäytössä ihan heti, mutta hyvä siitä tulee. Taivoitteena on joskus sen kanssa päästä menemään vaativaa B:tä. Kolmaskin hevonen on tulossa kunhan syntyy, suokkiori Pelipelko, Kirveltäjän kasvatteja tosi kivalla koulusuvulla. Tälle pojalle asetan jo suurempia toiveita!
Ensimmäisiä kilpailujakin olen tässä suunnitellut, sekä KRJ:n alaisia että jaoksettomia. Ilmoittelen sitten.
05.06.2006 Vihdoinkin valmis! Onhan tätä jonkin aikaa jo turattu, mutta tyytyväinen olen lopputulokseen kun kerran kaikkien vaikeuksien läpi tähän ollaan selvitty. Avajaiskisoja voi alkaa odottelemaan. Luulen kyllä, että ne eivät vielä ole KRJ:n alaiset, mutta niitäkin on varmasti luvassa. Valmennuksiakaan emme heti käynnistä, mutta myöhemmin sitten.


Vierailethan myös
» Keijulampi