Kantakirjattu Poniorien 29. tilaisuudessa 26.02.2009 KTK-III palkinnolla 19+16+16+15 = 66p.
Tiivis paketti, notkoselkäinen, suht. hyvät jalat ja kaunis pää, joutsenkaula.
Luonnekuvaus
Bye Rodney eli Rodi on veikeä vekkuli poikamme. Sen lähellä aina sattuu ja tapahtuu - siitä voit olla varma! Isältä peritty itsevarmuus on huipussaan ja eläväisyyttä löytyy jopa liiaksi asti.
Harjatessa Rodi on varsinainen pyörijä ja hyörijä. Paikallaan seisominen ei tosiaankaan kuulu sen parhaimmistoon. Yleisesti ottaen se on kuitenkin peruskiltti, mutta ongelmana on sen kunnioituksen puute ihmisiä kohtaan. Rodi haluaisi aina olla kaikkien yläpuolella ja kun ihmiset astuvat sen reviirille komentamaan, voi vaikutus olla epätoivottu. Kaviot varsinkin ovat orin ongelma, ja niiden puhdistuksessa ja hoidossa avainsanoja ovat päättäväisyys ja pelottomuus. Kengitykseen se suostuu mutisten, jos hommaan rivakasti tarttuu. Ihan pelkureiden kengitettäväksi se ei kuitenkaan sovi, sillä väliajoin se yrittää kovasti päästä tukalasta tilanteesta. Myös muut toimenpiteet, esim. eläinlääkärin suorittamana ovat usein melkoista kädenvääntöä. Perustoimenpiteet vielä menee, mutta pistokset, puristukset ja syynääminen eivät ole Rodille mieleen.
Satuloitaessa satula lentää selkään melko kivuttomasti ja suojissa on vain varottava potkuherkkyyttä. Suitsen sen sijaan ovat taas yksi kompastuskivi. Pää on Rodille sen verran arka paikka, että siihen tarttumisesta se ei tykkää. Tietty päättäväinen, mutta varova asenne on tarpeen suitsittaessa ja pienet makupalatkaan eivät ole haitaksi.
Taluttaessa Rodi steppailee ja pörisee innoissaan nähdessään muita hevosia. Vahva ja asiantunteva taluttaja ei siis ole pahitteeksi! Itsekseen karsinassa oripoikamme on kuitenkin melko rauhassa ja nukkuu - siitä sitä virtaa taas saadaan meuhkaamiseen! Joskus Rodi toki riehuu itsekseenkin, onhan se kuin pikkulapsi joka vain kaipaa huomiota.
Ratsastaessa oripoikamme on reipas, mutta kuten jo tuli ilmi, voi se hieman vikuroida ja yrittää omiaan. Sillä on hienot askeleet ja liikkeet ovat tarmokkaita.
Esteillä Rodi on vauhdikas ja ponnua riittää! Se osaa melko itsenäisesti katsoa ponnistuskohdat, eikä ratsastaja saa liikaa ohjailla suoritusta. Koulussa poni menee hienosti, oikeassa muodossa se on komea ja uljas ratsu, mutta tähän päästäkseen on tehtävä työtä. Sinänsä Rodi kyllä taipuu aika helposti peräänantoon, mutta ei sen jälkeen siedä virheitä ratsastajalta. Peräänanto kyllä varmasti katoaa, jos vähänkin turhaa tekee tai häslää. Maastossa Rodi tykkää esittää pelokasta pupujussia, ja sinkoilee sinne tänne joka rasauksesta. Kovan treenin jälkeen se on usein hieman rauhallisempi ja maastolenkit ovat jopa nautittavia ja rauhallisia.
Kisoissa Rodin itsevarmuus pääsee taas esille. Se on kovasti pörinöissään ja kaikkien tulee todellakin nähdä se koko komeudessaaan. Suoritukseen se aina saadaan jollain konstilla keskittymään ja parhaansa se tosiaan yrittää.
Kuljetusvaunuun lastaus on usein melkoinen show. Pyöritään, pyöritään… mennään… eipäs mennäkään… pyöritään, pyöritään… mennään… eipäs… Mitään pelkoja sillä ei kuitenkaan ole, vaan pienen esiintymisen jälkeen rynnii se sisälle suht kivuttomasti. Matkan aikana voi varautua meluamiseen ja välillä ollaan etupenkillä pelätty niin trailerin kuin naapurihevostenkin puolesta.
Rodi viihtyy kovasti omassa tarhassaan, missä se esiintyy lennokkain askelin, mutta rauhoittuu lepäilemään yksin jäädessään. Mutta vain kunnes joku taas ilmestyy maisemaan, ja mahdoton huomionhaku alkaa taas.
Sellainen se meidän pikkuori sitten onkin. Iso ego löytyy, mutta niin pitääkin. Me kaikki kuitenkin tiedämme, että kyllä sieltä sisältä se pehmeys löytyy…
Milbun estevalmennuksessa: Aloitimme ensin ihan puomitehtävillä. Rodi oli kovin reippaalla päällä ja vähän meinasi seota jo askeleissakin. Laitoin pitkälle sivulle kolme puomia peräkkäin sopivilla väleillä ja pyysin teidät tulemaan puomeille. Puomit suorititte erinomaisesti, joskin Rodi vähän kopuroi, joten tulitte uudestaan, jolloin menikin erinomaisesti. Kokosin puomeista pystyn, jonka korkeus oli 50 cm. Lähestyitte lupaavasti, mutta hypyssä jäit itse jälkeen etkä antanut kunnolla ohjaa Rodille, jolloin hypystä tuli vähän kummallinen. Käskin teitä jatkamaan reipasta laukkaa ja tulemaan suoraan uudestaan. Nousit ajoissa kevyeeseen istuntaan ja annoit ohjaa hienosti, mutta silti Rodi kielsi ja meinasit horjahtaa alas. Tulitte vielä uudestaan ja käskin laittamaan kantapäitä alemmas ja antamaan reilusti ohjaa. Lähestyminen meni hienosti, mutta Rodi alkoi hidastamaan estettä kohti, joloin käytit kerran raippaa. Rodi hyppäsikin erinomaisesti. Nostin estettä 20cm, jolloin korkeus oli 70cm ja pyysin Sinua taputtamaan Rodia hienon hypyn ansiosta. 70cm este sujui hienosti, joten tähän oli hyvä päättää valmennus
Milbun kouluvalmennuksessa: Rodi käveli heti alkuverryttelyssä oikein reippaasti ja innokkaan näköisenä. Valmennuksen tarkoituksena oli mennä siirtymisiä. muutaman kierroksen kävelyn jälkeen siirryitte pyynnöstäni reippaasti raviin. Rodin ravi oli matkaavoittavaa ja sillä oli kovin pitkä askel. Pyysin teidät pääty-ympyrälle ja tarkkailin asetustasi. Käänsit Rodin kaulaa hieman liikaa ohjalla, etkä niinkään pohkeilla. Asian korjattua Rodi kulki todella hienosti, lähes kaula kaarella. Sitten jatkoitte pyynnöstäni uraa pitkin. Otit muutamia siirtymisiä, ensin ihan käynnistä pysähdykseen, joka sujui hyvin, olisit ehkä voinut itse käyttää vähän huomaamattomampia apuja. Rodi alkoi kuunnella Sinua hienosti ja nostit laukan, josta siirryit muutaman askeleen jälkeen käyntiin. Erinomaisesti tosin. Kunhan vähän harjoittelette ja ikää kertyessä, teistä tulee vielä kuultu pari kouluradoilla!
Päiväkirja
15.10.2008 - Paljon onnea vaan, paljon onnea vaan! Yksivuotias ponimme viettää tänään synttäreitään! Siksi onkin aika ensimmäisiä kuulumisia kirjoitella. Kotiutuminen on sujunut hyvin, ja olemme saaneet tutustua tähän valloittavan itsevarmaan ponioriin, joka tosiaan on ottanut paikkansa. Ensimmäiset näyttelyt ovat pian edessä, ja toiveet ovat suuret! Pian aloitellaan myös ratsukoulutus, jossa tähtäämme niin kouluun kuin esteille. Kisa-areenat valloitetaan ja jalostusorin tulevaisuus on taattu!
31.12.2008 - Vuoden viimeisen päivän iltaa edetään ja on taas aika kirjoitella poniherramme kuulumisia. Rodi on ensimmäisiin kisoihinsa jo osallistunut niin esteillä kuin koulussa. Vielä emme ole ehtineet menestystä niittää, mutta eiköhän niitä sijoituksia ala pikkuhiljaa kertyä. Näyttelykehissä olemme vasta kerran vierailleet. Sieltä odotetaan ihan hyviä tuloksia, mutta katsotaan vielä. Ori myös astuu Della-tammamme tässä ihan lähipäivinä ja varsalle on jo tuleva koti varattu! Eli nämähän viedään ihan käsistä ;)
31.01.2009 - Tammikuussa kisamenestyksemme oli aika mukavanlaista :) Sijoituksia kahmittiin niin esteiltä kuin koulustakin. Myös näyttelykehissä on menestytty! Tuossa aivan kuun alussa saimme kaksi MVA-SERTiä, eli yksi vielä puuttuu ja sitten ollaan muotovalioita. Rodi on myös saanut kaksi jälkeläistä kuun aikana ja kolmannen pitäisi syntyä helmikuussa. Kevään suunnitelmissa on aktiivista kisausta täysiin sijoituksiin asti ja mahdollisesti kantakirjaus, jos tilaisuus tulee.
07.03.2009 - Paljon on ehtinyt tapahtua tämänkin kuun aikana! Kisamenestys on ollut niin huimaavaa, että ura taitaa lähennellä loppuaan. Vielä osallistutaan tämän kuun jo ilmoitettuihin kisoihin, mutta uusiin ei enää lähdetä. Niin koulusta kuin esteiltä on siis täydet sijoitukset plakkarissa. Kolmannesta varsasta tuli taas hieno tammavarsa - Urikeksi se nimettiin. Lisäksi suurimpana ilonaiheena on tuon kolmannen MVA:n saaminen ja VIR MVA -arvonimi siitä seurauksena! Rodi ilmoitettiin myös helmikuun kantakirjaustilaisuuteen, josta vielä odotetaan tuloksia.
02.05.2009 - Lisäilin tänään orin viimeisiä sijoituksia sivuille ja sijoitusten määrä on huimaava! Molemmissa lajeissa ehdittiin kerätä lähes 50 sijoitusta muutaman kuukauden aikana! Kantakirjaustuloksetkin tulivat ja III-palkinnolle jääminen hieman yllätti aikaisempaan näyttelymenestykseen verrattuna. Arvonimen hakemisessa on ilmennyt hieman ongelmia, koska kaikkia tuloksia ei löydykään BIS-listalta. Se tullaan kyllä vielä hankkimaan viivästyksestä huolimatta. Ensimmäinen varsa palautettiin, mutta onneksi löysimme sille pian uuden kodin! Neljäskin jälkeläinen on jo syntynyt ja sille on nyt koti etsinnässä.
20.08.2009 - Orin jälkeläislista kasvoi kuuden varsan vahvuiseksi kun Rodin toinen orijälkeläinen syntyi muutama päivä taaksepäin. Tällä kertaa emänä oli taas oma tammamme ja komea Parry-varsa sai kodin corbinin luota. Rodi on myös ollut tarjolla ulkopuolisille tammoille tässä syksyn kynnyksellä. Orille pitäisi saada vielä sukuselvitys raapustettua ja sitten voisimme ottaa suunnan kohti YLAn ja VWY:n laatiksia. Myös lajikohtaiset ovat orille varma nakki, mutta vasta jälkeläisten hieman menestyttyä :)
13.10.2009 - Rodilla on nyt edessä VWY:n laatis, jonne pääsyä odotamme innolla. Tavoitteena on saada II-palkinto, minkä luulisi näillä meriiteillä irtoavan. Parry-varsa vaihtoikin kotia melkein heti syntymänsä jälkeen, kun ori ei miellyttänytkään alkuperäistä omistajaansa. Näyttelyissä käydään vielä, sillä haluna olisi saada tuo puuttuva MVA-SERT VIR MVA-arvonimeen. Rodin on syksyn tullen voinut mainiosti ja ratsastelut orin kanssa ovat olleet aina mukava lisä päiväohjelmaan. Vaikka kisakenttien vaatima treenaus on vähentynyt, orilta irtoaa vielä komeat liikkeet ja hypyt! Nyt siis tiedossa on valmennuksissa käynti ja VWY:n laatis tässä kuussa. Sitten kun YLA:sta saadaan seuraava tilaisuus pystyyn, myös sinne on tarkoitus suunnata!