Arawn Gladys,tuttavallisemmin Gady, on hauska persoona kokonaisuutena. Gadyn luonne ei niinkään perustu pelkkään kiltteyteen, vaan orissa on ns. "eri osa-alueita"; Gady on vaativa niin hoitaessa kuin tarhattaessa, mutta sen tottelevaisuus ja nöyryys ratsastaessa on taas täysin eri luokkaa. Ori vaatii hoitajaltaan paljon, mutta ajallaan ja pitkällä kärsivällisyydellä se palkitaan. Hauskaa orin persoonassa on sen leikkimielisyys; Gady on todella, todella lapsellinen.
Kuten kerrottiin jo aiemmin, Gadyn hoitajalla täytyy olla hermoja. Ja niitä hermoja täytyy venyttää mahdollisimman pitkälle. Kun Gadyä haetaan tarhasta, on tämä poika valmistautunut jo pikku esitykseen. Gady ei millään haluaisi jättää tarhaa, onhan se kuitenkin sen omaa reviiriä johon muut eivät saa koskea. Gadyä hakiessa kannattaakin siis varautua laittamaan orille ketju suuhun / naru turvanympäri, koska Gadyllä on myös paha tapa rynnätä päälle. Tähän auttaa myös jämerä käskeminen tai makupala, jotta orin huomiot kiinnittyisivät muuhunkin kuin juoksemiseen. Kävellessä Gadyn kuuluisa esitys vasta alkaakin. Ori alkaa tehdä pieniä juoksupyrähdyksiä ja pysähdyksiä, sekä joskus ori tahtoo vedellä hoitajaansa mukanaan laidasta laitaan. Joskus kuitenkin Gady antaa hoitajalleen hieman "hermolomaa" ja yrittää käyttäytyä. Hoitaessa Gady on varsinainen jokapaikanhöylä; Gady tunkee turpaansa niin eri laatikoihin, harjoihin, lattialle, mihin se vain ikinä yltääkään. Pään harjaus on siis pieni ongelma, samoin myös Gadyn "levottomat jalat" jotka eivät tahdo asettua millään. Kaikesta tästäkin kuitenkin selviää hyvillä hermoilla ja päättäväisyydellä, sillä Gady asettuu kun sille kunnolla tokaisee olemaan kunnolla. Harjaus on Gadylle kuitenkin mieleen, mutta kavioiden putsaus on se, mikä saa Gadynkin kiukkuiseksi. Mikäli ori alkaa nykiä jalkaansa pois hoitajan otteesta, se alkaa myös heiluttaa päätään ja luimii uhaten puremisella. Kiukkuisena Gady ei tahdo uskoa mitään millään, mutta pieni tauko puhdistuksen jälkeen saa Gadynkin rauhoittumaan. Satulointi ja suitsiminen onnistuu tältä pojalta, vaikka joskus ori aukoo suutaan ikäänkuin huutaen: "vie nuo kuolaimesi sinne missä pippuri kasvaa!". Gady menee minne vain, niin pesupaikalle, kentälle, maneesiin, kunhan kuriakin pidetään vain yllä.
Gadyn nöyryys ja tottelevaisuus tulee esiin ratsastuksessa? Niin totta se on kuin vain voi olla; Gady on ratsastaessa todella miellyttävä. Toki Gady hieman painelee joskus oman tahdin mukaan, mutta pieni muistutus esimerkiksi napauttamalla raipalla kevyesti kaulalle, saa orin taas kuuntelemaan. Koulua ratsastaessa Gady alkaa pienen lämmittelyn jälkeen taipumaan, ottaa jalat alleen ja menee muotoon, näyttäen hyvältä, ja ratsastajakin saa olla tällöin tyytyväinen. Esteillä Gady jatkaa samaa rataa,välillä kuitenkin ori voi painaa kädelle todella paljon jolloinka täytyy hiukan hidastaa menoa. Gady saa nostettua hyvän ja kunnon laukkan jo ennen estettä, ja hyppytaktiikkakin toimii juuri oikealla ajoituksella. Maastossa Gady voi olla melkoisen vauhko kaveri jos se saa seuraa; ori on jatkuvasti haastamassa toisia juoksuun ja voi myös osoittaa mieltään kuopimalla maata suurin kauhauksin. Yksin ollessa Gady on varsin rauhallinen, ja vähät välittää työntekemisestä.
Kisoissa Gady on hyvin kylmähermoinen, eikä sitä tunnu mikään muu saavan vireille kuin se olennainen; tammat. Tyttöjä nähdessään on Gadyn pakko saada tehdä pientä showta tytöille, ja esitellä itseään varsin "rohkeana ja pelottomana" orina. Ennen kisojen alkua on Gadyllä syytä tehdä pieni harjoittelukierros, jotta ori heräilee fantasia-maailmoistaan ja ymmärtää että on työnteon aika.
Gadyn isä on kouluratsastuksen parissa menestynyt ori Adarwon Dafydd. Tämä ruunikon värityksen perinyt ori keräsi itselleen muutamia voittoja sekä useita sijoituksia aina Helppo C luokasta Helppoon A:han. Orilla kisattiin myös aluksi esteillä, mutta vahvuudet huomattiin pian kuitenkin kouluratsastuksessa; komeat, eteenpäin pyrkivät liikkeet ja "kylmät hermot" olivat suuria valtteja kisoissa. Adarwon kuitenkin kuoli vanhuuteen 17-vuoden iässä, ja Gady on hänen ainoa jälkeläisensä.
isänisä Durkhill Rhys oli ruunikko 134cm ori, joka oli varsin tempperamenttinen tapaus jo syntyessään. 6-vuotiaana ori oli edelleen hankala käsitellä; jatkuvaa puremista, luimistelua ja potkintaa oli vaikeaa välttää. Myöhemmin kuitenkin ori alkoi osoittaa ihmisiä kohtaan kunnioitusta, ja sen suuri ystävällisyys alkoi tulla esiin. Rhyssillä ei ikinä kilpailtu, vaan sitä pidettiin ns. "puskaratsuna".
Rhys kuoli vanhuuteen kunnioitettavassa 22-vuoden iässä.
isänisänisä Tyndewngn oli rautias 133cm ori. Tyndewngn oli kotoisin Walesin Cardifista. Orin taustoja ei tiedetä niin hyvin, mutta ori tiedettiin siitä, kun se voitti 7-vuotiaana
Cardifissa suur-estekisat. Myös orin jälkeläisiä löytyy Rhyssin lisäksi 4 muuta.
isänisänemä Rowena GR oli ruunikko tamma Iso-Britannian Glasgowista.
Rowena kisasi lähinnä esteitä 80cm luokissa, sekä kouluratsastusta Helppo C luokissa.
Tamma voitti muutamia kilpailuja, ja toimi lähinnä jalostustammana.
Rowena kävi myös muutaman kerran näyttelyissä, ja sai muutamia ruusukkeita mm. kilpailun parhaana tammana. Rowena jätti maailmaan 7 jälkeläistä, kunnes se nukkui pois 20-vuoden iässä.
isänemä Lady Bouncer oli kaunis, kimo tamma. Bouncerin vahvuudet olivat koululajeissa jo pienestä pitäen, ja tammaa pidettiin aktiivisesti kisattuna noin 8vuotta. Niiden vuosien aikana keräytyi peräti 10 voittoa ja monia, monia sijoituksia. Bouncer sijoittui myös eräissä suurissa kouluratsastuksen kisoissa Walesissa toiseksi. Bouncer jäi jalostukseen 16-vuotiaana, ja kuoli kolmannen varsansa jälkeen 21-vuotiaana.
isänemänisä Garnn Bernwyn oli kimo ori, kotoisin Isosta Britanniasta. Orin kisaura alkoi jo nuorena ja menestyksekkäästi, mutta tämä lahjakas ori loukkaantui toisesta etusestaan kahdeksan vuoden iässä. Kisaura katkesi, ja hoito alkoi. Myöhemin Bernwyniä käytettiin vain jalostukseen, ja 19-vuoden iässä ori lopetettiin vakavan kaviokuumeen takia.
Isänemänemä Gwerneddi oli lahjakas, 130cm päistärikkö esteratsu-tamma. Tämä kimo tamma menestyi niin matalilla kuin korkeilla esteillä, ja oli hyvistä hyppytaidoista huolimatta myös hyvin menestynyt näyttelyhevonen.
Tibbyn kouluvalmennuksessa:
Arawyn Gladys vaikutti aluksi tahmealta ratsulta, joka ei suostu liikkumaan oikein minnekkään. Kun teimme alkuverkassa paljon temponvaihteluja, suunnan vaihtoja, pääty-ympyröitä, voltteja, kiemuroita ja tötsien pujottelua, saatiin orista irti paljon. Ori haki jopa itse muotoon ja jalat menivät upeasti alle.
Raviin siirtyessä ori hieman viskoi päätään, mutta pieni napautus pohkeilla ja hetkellinen maiskutus sai Gadyn keskittymään itse työskentelyyn.
Keskiravissa ori koitti vetää aina yllättäen päänsä alas, mutta voltille siirtämien ja kokoaminen sai oriin jatkamaan kunnolla. Treenailimme pysähdyksiä ja peruuttamista hetken, ori rauhoittui ja kokeilimme harjoituslaukkaa.
Ori innostui laukasta ja alkoi säädellä itsekseen nopeutta, kunnes kiisitte kovaa vauhtia maneesia päästä päähän.
Napautit raipalla kevyesti oria kaulalle, ja kokosit orin allesi, yllättävän pikaisesti. Laukan jälkeen annoit orille ohjaa ja kokeilit orin ohjaamista niin, että pidit vain ohjista kiinni, tekemättä niillä mitään.
Tämän jälkeen otimme pohkeenväistöä, etu -ja takaosakäännöksen sekä lopuksi vastalaukkaa, joka sujui melko hyvin, vaikka olisit voinut laukassa myötäillä enemmän.
Loppuajalla menitte kenttää ristiin rastiin ja venyttelit hieman orin selässä.
Valmennuksenne sujui hyvin, yhteistyönne sujui mukavasti ja ori kuunteli sinua heti kun muistutit hieman. Voisit yrittää ennakoida oria hieman enemmän, kun vauhti alkaa kiihtyä ole jo valmiina pidättämään. Arawyn Gladys:lla on hienot askellajit, ja istuit niissä hyvin.
Päiväkirja
02.12.2008 - Gady on poni, johon ihastuu ensi silmäyksellä. Niin kävi minullekin, kun olin tulevia poneja ja sikäläistä welsh -tarjontaa katsomassa Isossa Britanniassa. Alunperin aikomuksenani ei ollut tuoda lainkaan tämän rodun edustajia mukanani, mutta pasmat sekoittuivat oitis tämän orin nähtyäni: se minun oli pakko saada meille. Niinpä suljin silmäni sopimusta allekirjoittessani, ja huimasta summasta huolimatta ori matkasi Suomeen. Gadylla on aloitettu jo kisaaminen täällä, ja muutamia sijoituksia saatiin jo. Orin tulevaisuuden sunnitelmat ovat sen arvon mukaiset: tarkoitus olisi pärjätä niin ERJ:n kuin KRJ:n alaisissa kisoissa ja mahdollisuuksien mukaan NJ:ssä. Ja pitihän orin mukaan ottaa tammakin, joten eiköhän tämän jälkeläisiä nähdä jo pian!
10.01.2009 - Gady on pistänyt pasmat sekaisin vähän joka toiselta tammalta tallissamme. Sen raamikas olemus ja suunnaton ego on jotain mikä tehoaa jopa nirsoon Racheliin. Ori on ottanut omat tarhansa oikeaksi valtakunnakseen ja auta armias, jos siellä joku muu on ollut! Myös kisamatkamme ovat aina pientä sähellystä kun ori esittää showtaan tammoille. Siitä huolimatta se on ratsailla ja radalla kuin toinen poni, mistä tuloksena olemme pärjänneet hyvin kisoissa. Etenkin koulusta on ropissut useampia sijoituksia. Kisausta jatketaan aktiivisesti. Myös näyttelykehissä olemme sen verran menestyneet, että kaksi irtoa on annettu. Nyt sitten niitä loppuja keräämään. Gady myös astui Gwyninsä äskettäin, joten ensimmäinen jälkeläinen on tulossa. Sillekin on jo koti varattu, eli hyvin menee.
07.03.2009 - Ensimmäinen orijälkeläinen näki päivänvalon 19.01. ja pääsi hyvään kotiin asustelemaan. Gadyn elämään on kuulunut aktiivista kisausta, mistä merkkinä runsaat määrät sijoituksia. Koulussa etenkin on menestys ollut huimaa, mutta on esteratojakin vallattu. Hiljalleen alkaa kisaura hiipumaan, mutta elämässä on toki vielä paljon tarjottavaa! Toinen jälkeläinen on suunnitteilla ja ulkopuolisillekin tammoille aletaan oria tarjoamaan. Näyttelykehissä olemme saaneet sertejä sertien perään, mutta vain irtoina. Champion-arvonimi on siis anomista vailla saatu, mutta puuttuvan MVA:t estävät paremman arvonimen saamista.
21.05.2009 - Gadyn kanssa vähän innostuttiinkin pidentämään kisauraa, kun esteet tuntuivat niin hyvin maistuvan ja ylimääräistä energiaa löytyi. Siitä seurauksena saaliina on lähes 70 sijoitusta, eikä koulunkaan puolella jääty huonolle menestykselle. Nyt on kuitenkin aika rauhoittua ja levätä. Gadyn jalassa huomattiin pieni rasitusvamma eli lepo on nyt tosiaan tarpeen. Kevään aikana meillä on vieraillut muutama tammavieras ja myös tallin sisällä on ollut säpinää. Uusia jälkeläisiä on siis tullut ja pian ne varmasti löytävät kodinkin. Näyttelyissä ollaan yhä pyöritty siellä luokan parhaimmistossa, mutta varsinaista pääpottia ei olla vielä haalittu.
10.08.2009 - Gady on viettänyt kesän lepäillen ja jalkaansa parannellen. Nyt sen kunnossa ei ole valittamista - karva kiiltää eikä lihaksetkaan ole harjoituksen puutteessa juuri kadonneet. Ori on pitänyt siitä itse huolen tarhassaan riehuen ja remuten. Syksyn tullen se saa purkaa energiaansa myös hieman vahditummin kun uusi ratsuttaja ottaa jalostusorit huomaansa. Tammavieraita vielä odotellaan ja muutaman lisäjälkeläisen jälkeen on aika rientää laatuarvostelujen maailmaan.