Index YhteysKOIRAT Urokset Nartut MuistoissaKASVATUS Suunnitelmat Myyntiehdot PentueetTOIMINTA KilpailutMUUTA Tekijänoikeudet KasvattajaluokatVierailethan myös VFCI VKK Ettore spaniels
|
PENTUESUUNNITELMAT
Pentuja lukuisista roduista moneen tarkoitukseen Täältä löydät tiedot suunnitelemistamme pentueista. Pyrimme suunnittelemaan pentueet mahdollisimman tarkasti ja tänne suunnitelmat tulevat vasta, kun ne on lyöty varmasti lukkoon. Tämä aika voi kuitenkin olla jo muutaman kuukauden ennen pentuetta, joten tarkkoja tietoja ei yleensä tiedetä. Näistä pentueista saa ehdottomasti varata pentuja, elleivät varaukset ole jo täynnä. Pentujen vanhemmilta vaaditaan tuloksia sekä käyttö- että näyttöpuolelta, vaikkakin pentue saattaa painottua enemmän jompaan kumpaan osa-alueeseen. Alta löydät tiedot suunnitelemistamme pentueista sekä niiden vanhemmista ja hieman myös muusta suvusta.
Pentuja voi käyttää niin näyttö- kuin käyttöpuolellakin, mutta toivon, että kaikki pennut käyvät ainakin kaksi kertaa näyttelyissä (käyttöpuolelle painottunut pentu) tai kaksi kertaa kanakoirakokeissa (näyttelypuolelle painottunut pentu). Emälle on suunnitteilla vielä toinenkin pentue, joten mikäli olet suunnitellut pentuja tästä pentueesta ottamallesi pennullesi, toivon pentumäärän jäävän aivan maksimissaan kolmeen ja mieluummin kahteen. Otsikon kuva Onpoint vizslas, webdesign caza. |