Graz



KASVATUS JA PENTUEET

Täältä löydät tiedot suunnitelemistamme pentueista. Pyrimme suunnittelemaan pentueet mahdollisimman tarkasti ja tänne suunnitelmat tulevat vasta, kun ne on lyöty varmasti lukkoon. Tämä aika voi kuitenkin olla jo muutaman kuukauden ennen pentuetta, joten tarkkoja tietoja ei yleensä tiedetä. Näistä pentueista saa ehdottomasti varata pentuja, elleivät varaukset ole jo täynnä. Pentujen vanhemmilta vaaditaan tuloksia sekä käyttö- että näyttöpuolelta, vaikkakin pentue saattaa painottua enemmän jompaan kumpaan osa-alueeseen. Alta löydät tiedot suunnitelemistamme pentueista sekä niiden vanhemmista ja hieman myös muusta suvusta.

SIJOITUSKOIRASOPIMUS
Mikäli otat tai harkitset ottavasi sijoituskoiran, toivon sinun lukevan tämän kohdan. Sijoituskoirasopimuksella tarkoitetaan siis sopimusta, jolla sinä annat minulle luvan käyttää narttuasi kerran jalostukseen oman kennelini nimiin. Sinun tulee kuitenkin ennen tätä kilpailla aktiivisesti mahdollisimman monessa lajissa, jotta pentue on mahdollinen. Mitään tarkkaa loppumisaikaa sopimukselle ei ole, mutta mikäli jomman kumman mielestän pentuetta ei tulisi syntyä, niin molemmat kunnioittavat toisensa mielipidettä. Toistensa mielipidettä pitää kunnioitaa myös uroksen valinnassa, ensisijainen päätösvalta on minulla, mutta en jätä sinun mielipidettäsi huomioimatta.

      SIJOITUKSESSA TÄLLÄ HETKELLÄ


Graz Fejes Leányka
    >> 1 pentueen sijoitussopimus
    >> lyhytkarvainen unkarinvizsla
    >> synt. 26.4.2007
    >> 3 x ERI, 2 x EH
    >> KAER I -palkinto
    >> Agility VKUMA
Graz Joy Of Decoy
    >> 1 pentueen sijoitussopimus
    >> englanninsetteri
    >> synt. 20.4.2008
    >> Ei vielä näyttelytuloksia
    >> Ei vielä kanakoirakoetuloksia
    >> Ei vielä muita tuloksia


PENTUESUUNNITELMAT
Tällä hetkellä ei suunnitteilla pentueita.

SYNTYNEET PENTUEET
Tällä hetkellä kaikki muut pentuesivut ovat pois toiminnasta, paitsi Decoy, Please ja Elite -pentueiden sivut.
          >> A -pentue - rottweiler
          >> B -pentue - englanninsetteri
          >> C -pentue - rottweiler
          >> E -pentue - englanninsetteri
          >> G -pentue - punainen irlanninsetteri
          >> J -pentue - englanninsetteri
          >> Decoy -pentue - englanninsetteri
          >> Elite -pentue - englanninsetteri
>> O -pentue - lyhytkarvainen unkarinvizsla
>> M -pentue - gordoninsetteri
>> Kaupunki -pentue - punainen irlanninsetteri
>> N -pentue - novascotiannoutaja
>> F -pentue - lyhytkarvainen unkarinvizsla
>> Chase -pentue - gordoninsetteri
>> Please - pentue - lyhytkarvainen unkarinvizsla


KASVATIT VUOSILTA 2006-2008

>> Kasvatit vuodelta 2006
>> Kasvatit vuodelta 2007
>> Kasvatit vuodelta 2008
    Yhteensä 4 pentuetta, joista on syntynyt 16 pentua, 10 urosta ja 6 narttua.

GRAZIN MENESTYS KASVATTAJALUOKISSA

8 x ROP -kasvattaja (x)
1 x BIS 2 -kasvattaja

GRAZIN KASVATTIEN MENESTYSTÄ

21 / 55 SERT
7 / 55 RYP -sijoitus
3 / 55 BIS -sijoitus
4 / 55 vFIN KVA
2 / 55 vFIN TVA
0 / 55 vAVA
2 / 55 vFIN JVA
3 / 55 MVA
7 / 55 BH