GRAZIN KANAKOIRAPUTKI 15.-17.9.2007

Graz järjestää taas pienen tauon jälkeen toimintaa. Nyt toiminta on suunnattu ainoastaan kanakoirille ja tapahtuma järjestetään uuden ulkoasun kunniaksi (jota ei ole vielä päivitetty kaikille sivuille). Mukana on näyttely ja tietenkin päälajina kanakoirakokeet kahdelle päivälle. Toivon osallistumisia oikeassa muodossa, mutta korjaan pienet virheet tai ilmoitan, mikäli suurempia virheitä ilmaantuu. Toimin itse tuomarina mahdollisimman monelle rodulle sekä kanakoirakokeille, jotta tulokset saataisiin ajoissa, mutta yritän saada ulkopuolisiakin tuomareita.

Toivon suurta osallistujamäärää ja toivon mukaan saan myös tällä putkella hieman uusia kanakoiraihmisiä innostumaan mukaan toimintaan. Toivon myös, että te muut kanakoiraharrastajat aktivoituisitte ja pitäisitte erilaisia kanakoirille suunnattuja tapahtumia ja etenkin kanakoirakokeille tarvitaan lisää aktiivisia pitäjiä.

KANAKOIRAKOKEET

Kanakoirakokeet pidetään sekä 17.9. että 15.9.2007. VIP ensimmäiseen on 15. päivä ja jälkimmäiseen 13. päivä syyskuuta. Toivon mahdollisimman paljon osallistujia erityisesti tähän lajiin, sillä tämähän on kanakoirien oma laji. Lisää tähän koemuotoon voit tutusta liiton sivuilta. Kaikissa luokissa on rajoittamaton osallistujamäärä. Tuomarina toimii caza. VIPit aikaistettu!

Osallistuminen
Osoitteeseen sanna919[at]gmail.com
Otsikolla "KAER"
Ei osallistumisrajoitusta
Muodossa: LUOKKA (rv) ROTUKOODI u./n. <*a href="http://KOIRAN SIVUJEN OSOITE">KOIRAN VIRALLINEN NIMI<*/a>, OHJAAJA <*br> (ilman tähtiä, rotukoodit löydät täältä. Osallistuessasi osallistut molemmalle päivälle.)

Tulokset 4.9.
NUO
230-300 pistettä = I -palkinto
EGS n. Roadway Advance Under Advice, caza - 282 p.
UVZ n. Merrian Her Majesty, jeanne - 251 p.

150-230 pistettä = II -palkinto
EGS n. Mysquik Dogmatic Dizzy, caza - 213 p.
UVZ u. Graz Fáradt Szabo, jeanne - 200 p.
SS n. Joy Visison Please Note, Lani - 154 p.

50-150 pistettä = III -palkinto
BR n. Käkkyrämännyn Ainoa Annie, -Milla- - 127 p.
GS n. Daily News From Basic Elements, caza - 117 p.
UVZ n. Merrian Crimson Heart, Marika - 109 p.
UVZ n. Vann Rouge Catanese Bianco, caza - 93 p.
UVZ n. Merrian Holy Routine, Shar - 52 p.

alle 50 pistettä = hylätty
-

AVO
230-300 pistettä = I -palkinto
BS n. Mansion Master's Prowl Me, Hyena - 289 p.
UVZ n. Merrian Head Over Heels, caza - 259 p.
PT n. Little Darling's Honey, -Milla- - 248 p.
UVZ u. Merrian Native Redhawk, caza - 241 p.
SS u. Edmund von Königreich, Shar - 240 p.
PT u. Demanding Rascal, -Milla- - 233 p.

150-230 pistettä = II -palkinto
IMÜ n. Minja, Shar - 212 p.
WS n. Edel Kamerad, -Milla- - 206 p.
IS n. Karpalopolun Bufera di Neve, caza - 200 p.
SS u. K.JK Curius, Batter - 164 p.

50-150 pistettä = III -palkinto
BS n. Sentier's Transporté de Joie, Hyena - 110 p.
UVZ n. Graz Feher Táncos, Marika - 92 p.
IS u. Om De Andere Seizoen, caza - 90 p.
SS n. K.JK Ceda, Batter - 84 p.
UVZ u. Merdian Brotherhood, kimahri - 63 p.
BS u. Pensaspyyn Pointti-Poika, Hyena - 57 p.

alle 50 pistettä = hylätty
-

VOI
350-400 pistettä = I -palkinto ja SERTF
UVZ n. Graz Opague Rouge, jeanne - 392 p.
GS u. vFIN KVA Graz Music In Blood, caza - 363 p.

300-350 pistettä = I -palkinto
UVZ n. Merrian Nicolina, jeanne - 328 p.
UVZ n. vFIN KVA Halibu Bridge's Turning Circles, caza - 315 p.
UVZ u. vFIN KVA Merrian Black Jack, jeanne - 301 p.
SP u. GW Beast Of Prey, Dilli - 300 p.

250-300 pistettä = II -palkinto
EGS n. Primavera Ambasciatore, caza - 297 p.
IS n. Mysquik Cacey Caitrin, caza - 253 p.

200-250 pistettä = III -palkinto
BI u. Relevante Confusione, Heta - 208 p.
EGS u. Erede Al Trono Graz, caza - 200 p.

100-200 pistettä = IIII -palkinto
IMÜ n. Röllipeikon Babiller, Shar - 181 p.
UVZ n. Élénk Elizabeth Swann, caza - 177 p
SP n. Salli, Dilli - 159 p.
UVZ u. Élénk Omicron, jeanne - 136 p.
EGS u. vFIN KVA Pennywise Ébuloissant Blue, caza - 101 p.

alle 100 pistettä = hylätty
SS u. Joy Vision Prelude, donga - 89 p.


Tulokset 5.9.
NUO
230-300 pistettä = I -palkinto
UVZ n. Merrian Crimson Heart, Marika - 244 p.
UVZ u. Graz Fáradt Szabo, jeanne - 238 p.

150-230 pistettä = II -palkinto
UVZ n. Vann Rouge Catanese Bianco, caza - 192 p.

50-150 pistettä = III -palkinto
BR n. Käkkyrämännyn Ainoa Annie, -Milla- - 120 p.
EGS n. Roadway Advance Under Advice, caza - 100 p.
UVZ n. Merrian Holy Routine, Shar - 52 p.
UVZ n. Merrian Her Majesty, jeanne - 67 p.
GS n. Daily News From Basic Elements, caza - 58 p.

alle 50 pistettä = hylätty
EGS n. Mysquik Dogmatic Dizzy, caza - 48 p.
SS n. Joy Visison Please Note, Lani - 42 p.

AVO
230-300 pistettä = I -palkinto
SS u. K.JK Curius, Batter - 274 p.
IMÜ n. Minja, Shar - 269 p.
UVZ n. Graz Feher Táncos, Marika - 265 p.
PT u. Demanding Rascal, -Milla- - 252 p.
SS n. K.JK Ceda, Batter - 247 p.
UVZ u. Merrian Native Redhawk, caza - 237 p.

150-230 pistettä = II -palkinto
IS u. Om De Andere Seizoen, caza - 223 p.
PT n. Little Darling's Honey, -Milla- - 218 p.
BS n. Sentier's Transporté de Joie, Hyena - 197 p.
WS n. Edel Kamerad, -Milla- - 191 p.
BS n. Mansion Master's Prowl Me, Hyena - 182 p.
SS u. Edmund von Königreich, Shar - 174 p.
UVZ n. Merrian Head Over Heels, caza - 167 p.
BS u. Pensaspyyn Pointti-Poika, Hyena - 164 p.

50-150 pistettä = III -palkinto
UVZ u. Merdian Brotherhood, kimahri - 106 p.
IS n. Karpalopolun Bufera di Neve, caza - 81 p.

alle 50 pistettä = hylätty
-

VOI
350-400 pistettä = I -palkinto ja SERTF
SS u. Joy Vision Prelude, donga - 388 p.
UVZ u. Élénk Omicron, jeanne - 365 p.
UVZ u. vFIN KVA Merrian Black Jack, jeanne - 359 p.
EGS n. Primavera Ambasciatore, caza - 354 p.

300-350 pistettä = I -palkinto
UVZ n. Élénk Elizabeth Swann, caza - 348 p
SP n. Salli, Dilli - 324 p.
IS n. Mysquik Cacey Caitrin, caza - 314 p.
SP u. GW Beast Of Prey, Dilli - 313 p.
BI u. Relevante Confusione, Heta - 311 p.

250-300 pistettä = II -palkinto
UVZ n. vFIN KVA Halibu Bridge's Turning Circles, caza - 298 p.

200-250 pistettä = III -palkinto
IMÜ n. Röllipeikon Babiller, Shar - 225 p.

100-200 pistettä = IIII -palkinto
UVZ n. Merrian Nicolina, jeanne - 152 p.
EGS u. Erede Al Trono Graz, caza - 118 p.
UVZ n. Graz Opague Rouge, jeanne - 114 p.

alle 100 pistettä = hylätty
GS u. vFIN KVA Graz Music In Blood, caza - 90 p.
EGS u. vFIN KVA Pennywise Ébuloissant Blue, caza - 17 p.


FIN VNL:N ALAINEN NÄYTTELY

Suomen näyttelyliiton alainen näyttely pidetään 17.9. ja viimeinen ilmoittautumispäivä 13.9. Tuomariksi olen yrittänyt hakea henkilöitä, jotka mielestäni tuntevat kanakoirat suhteellisen hyvin ja ovat mielestäni hyviä sekä luotettavia tuomareita. Tällä en siis tarkoita tuomareita, jotka ovat palkinneet aikaisemmissa näyttelyissä omat koirani, vaan tuomareita, jotka ovat mielestäni palkinneet rakenteeltaan oikeita ja sopusuhtaisia koiria.

Osallistuminen
Osoitteeseen sanna919[at]gmail.com
Otsikolla "Näyttely"
Muodossa: LUOKKA, ROTU (rv) u./n. <*a href="http://KOIRAN SIVUN OSOITE*" target="new">KOIRAN VIRALLINEN NIMI<*/a> <*br> (ilman tähtiä, samaan luokkaan tulevat saman luokkaotsikon alle, urokset ennen narttuja, kaikki koirat samaan viestiin.)

TULOKSET

RYP 1: Mysquik Cacey Caitrin - punainen irlanninsetteri
RYP 2: Relevante Confusione - bracco italiano
RYP 3: Mysquik Dogmatic Dizzy - englanninsetteri
RYP 4: Little Darling's Honey - pointteri

Bracco Italiano
NUO
u. Relevante Confusione ERI1 PU1 SERT ROP - Rungoltaan hieman pitkä, jäntevä uros. Erinomainen pää. Ylä- ja alalinjaltaan hyvä, eturaajat ovat erinomaiset, takaraajojen kulmauksissa on hyvä määrä volyymiä. Väritykseltään ja kokonaisvaikutelmaltaan hieno uros.

Bretoni
JUN
n. Käkkyrämännyn Ainoa Annie EH1 - Varsin kevyen oloinen nuori narttu. Yleisvaikutelmaltaan tiivis. Pää ja korvat ovat ok. Selkä vaikuttaa hieman notkolta, mutta sen sijaan alalinja on erittäin hyvä. Erinomaiset eturaajat, takaraajat ovat hyvät.

Gordoninsetteri
JUN
u. Graz Music In Blood ERI1 PU1 SERT ROP- Hyvän yleisvaikutelman omaava uros, jolla on rungon mittasuhteet kunnossa. Erinomaiset ylä- ja alalinjat. Eturaajat hyvän asentoiset, takaraajoissa tarpeeksi vahvuutta kulmauksissa. Pää on rodulle tyypillinen. Turkki ja väritys erinomaiset.

n. Daily News From Basic Elements EH1 - Hyvin massakas juniorinarttu. Selkä saisi olla suorempi, alalinja hyvä. Hyvin syvä rintakehä. Raajat vaikuttavat hieman lyhyiltä. Hyvät takaraajat, voimakas reisi. Erinomainen, rodunomainen pää. Korvat saisivat olla kiinnittyneet hieman ylemmäs. Väritykseltään kaunis, jonkin verran laineikas hapsutus menee nuoren iän piikkiin.

Englanninsetteri
JUN
n. Mysquik Dogmatic Dizzy ERI1 PN1 SERT ROP- Yleisvaikutelmaltaan hyvin kaunis, tyylikäs nuori narttu. Erinomainen pää ja hyvin kiinnittyneet korvat. Omaa erinomaisen rungon ja raajat. Hyvä alalinja ja kaunis, silkkinen turkki.

NUO
n. Graz Join The Colours H - Yleisvaikutelma hieman puutteellinen. Erittäin hyvä pää. Runko hyvä ja ylälinja ovat hyvät, alalinja saisi olla kuroutuneempi. Etu- ja takaraajat ok, eturaajojen välikämmennet saisivat olla suoremmat. Karvapeite kiharaa ja hännän hapsutus virheellinen. Väritys ei ole tasainen. Suuriläikkäinen.

AVO
u. Pennywise Ébuloissant Blue EH1 - Hyvä runko ja selkä. Kaula jalo ja pitkä. Pää on hyvä, mutta otsapenger saisi olla hieman matalampi. Huulet turhan massakkaat. Jalat hyvät, takakulmaukset ok. Väritys ja karva kauniit.

n. Primavera Ambasciatore ERI1 PN2 - Kauniin ja harmonisen näköinen narttu. Karvanlaatu hyvää ja väritys kaunis. Pää on erittäin hyvä. Taka- ja eturaajat hyvät. Selkä on suora ja tarpeeksi pitkä.
n. Roadway Advance Under Advice ERI2 PN3- Erinomainen pää ja hyvin kiinnittyneet korvat. Toivoisin runkoon hieman enemmän ryhtiä. Karvapeite saisi olla aavistuksen suorempaa ja silkkisempää varsinkin hännässä. Ok:t eturajaat, takajaloissa hyvät kulmaukset.

VAL
u. vFIN MVA Erede Al Trono Graz EVA "Sivua ei ole."

Pointteri
AVO
u. Demanding Rascal ERI1 PU1 VSP - Yleisvaikutelmaltaan sopusuhtainen ja suhteellisen linjakas uros. Hyvä pää, hyvin kiinnittyneet korvat. Ok runko, rintakehä saisi olla syvempi ja ulottua kyynärpäiden tasolle. Takaraajat ok, kinner saisi olla hieman matalammalla. Hyvät pitkät, voimakkaat reidet.

n. Little Darling's Honey ERI1 PN1 SERT ROP - Erittäin hyvän pään omaava narttu, jolla on varsin hyvä yleisvaikutelma. Hyvä runko, eturaajojen välikämmenet saisivat olla hieman viistommat. Takaraajat ja niiden kulmaukset ovat hyvät. Väritykseltään ja turkiltaan kaunis narttu.

Punainen irlanninsetteri
JUN
n. Mysquik Cacey Caitrin ERI1 PN1 SERT ROP - Aavistuksen pitkän, mutta upean rungon omaava nuori narttu! Erinomaiset ala- ja ylälinjat. Raajat hyvät, takaraajojen kulmaukset riittävät. Erinomainen pää ja rodunomainen ilme. Turkiltaan vielä hieman puutteellinen, mutta väritykseltään ja muilta osin erittäin kaunis narttu.

AVO
u. Amiqus of Schatzgaber ERI2 PU2 - Komea uros, joka saisi seisoa hieman paremmassa ryhdissä. Hyvä runko ja selkä. Omaa erinomaisen ja tyypillisen turkin ja värityksen. Päältään hyvä, korvat hyvin kiinnittyneet ja kaula tarpeeksi pitkä ja vahva. Eturaajojen välikämmenet saisivat olla suoremmat. Takaraajojen kulmaukset hyvät.
u. Om De Andere Seizoen ERI1 PU1 VSP - Komea, sporttista tyyppiä edustava uros. Toivoisin runsaampaa / pidempää karvapeitettä. Runko hyvä, joskin rintakehä saisi olla syvempi. Pää ok, otsapenger vaikuttaa turhan jyrkältä. Omaa hyväasentoiset raajat.

n. Karpalopolun Bufera Di Neve EVA "Sivua ei ole."

Saksanseisoja lyhytkarvainen
JUN
n. Joy Vision Please Note ERI1 PN1 SERT ROP - Nätti nuori narttu, joka on vielä hieman ilmava. Yleisvaikutelmaltaan kuitenkin erinomainen, hyväryhtinen koira. Pää ja runko ovat erinomaisia. Eturaajat suorat ja yhdensuuntaiset. Takaraajojen reidet saisivat olla hieman lihaksikkaammat.

Unkarinvizsla lyhytkarvainen
JUN
n. Merrian Crimson Heart EH1 - Ikäisekseen erittäin hyvin kehittynyt narttu. Yleisvaikutelmaltaan erittäin hyvä, pää hyvä, otsapenger riittävä. Kuono saisi olla kalloa lyhyempi.
n. Élénk Upsilon EH2 - Vielä varsin kevyt nuori narttu, jolla on hieman köyry selkä. Pää on ok, otsapenger saisi olla niukempi. Takaraajojen kulmaukset erittäin hyvät, eturaajat hyvin suuntautuneet.
n. Graz Opague Rouge EH3 - Nätti, joskin pitkärunkoinen narttu. Rintakehä on syvyydeltään hyvä. Erinomaiset etu-ja takaraajat. Kaunis väritys ja hyvä turkki. Pää vaikuttaa erinomaiselta. Korvat saisivat olla paremman muotoiset.

NUO
n. Vann Rouge Catanese Bianco ERI1 PN2- Upea, hyvärunkoinen nuori narttu, jolla on erinomainen pää. Väritykseltään kaunis. Eturaajat ja takaraajat ovat ok, takaraajojen kulmaukset ovat hyvät. Omaa rodulleen tyypillisen ilmeen ja tyypin.

AVO
u. Merrian Seven Eleven ERI1 PU1 SERT VSP- Hyvän, jänteikkään yleisvaikutelman omaava komea uros. Omaa hyvän rungon, niin ala- kuin ylälinjankin. Pää on hyvä, raajat hyvin asettuneet ja koira on sopivan lihaksikas.
u. Merrian Native Redhawk ERI2 PU2- Miellyttävän yleisvaikutelman omaava kaunisvärinen uros. Erinomainen runko ja selkä. Eturaajat ovat ok, takaraajat hyvin kulmautuneet. Pää on hyvä ja ilme rodulle tyypillinen.
u. Élénk Omicron EH3 - Hieman kehittymättömältä vaikuttava uros. Hyvät linjat omaava, sopusuhtainen. Takaraajat hyvät, reidet lihaksikkaat. Eturaajat ok. Pää on erittäin hyvä.
u. Graz Fáradt Szabo EH4 - Sopusuhtainen, harmonisen oloinen uros. Kuvakulmasta johtuen selkä vaikuttaa pitkähköltä, muuten linjoiltaan hyvä. Väritykseltään ja turkiltaan kaunis.

n. Graz Feher Táncos EH3 - Nätti, yleisvaikutelmaltaan sulava narttu. Selkä on ok, joskin saisi olla suorempi. Kaula varsin hennon oloinen, mutta hyvän pituinen. Rintakehä hyvän syvyinen. Pää on hyvä, kuono-osa ok. Takaraajat saisivat olla paremmin kulmautuneet.
n. Èlénk Elizabeth Swann ERI2 PN4- Kaunis, erittäin ryhdikäs ja tarpeeksi lihaksia omaava narttu. Selkä erinomainen, kaula hyvin asettunut. Takaraajojen reidet ovat lihaksikkaat ja kulmaukset hyvät. Eturaajat ok:t, saisivat olla paremmin sijoittuneet. Päältään ja ilmeeltään erinomaisen rodunomainen.
n. Merrian Head Over Heels EH4 - Yleisvaikutelmaltaan ok, varsin sopusuhtainen narttu. Hyvä selkä ja alalinja. Vahvat takaraajat, kulmaukset hyvät. Eturaajat tarpeeksi jäntevät. Pää on hyvä, kuono-osa ok. Liikkuessaan takakorkea.
n. Vann Rouge Chenin Blanc ERI1 PN1 SERT ROP- Hyvännäköinen narttu, jolla on hyvä, suora selkä ja sopivan kuroutunut alalinja. Rintakehä on riittävän syvä. Kaula on sopivan lihaksikas. Eturaajat jäntevät, samoin takaraajat. Takaraajojen kulmaukset ovat riittävät ja kintereet ovat tarpeeksi alhaalle sijoittuneet. Narttu omaa erittäin hyvän pään, ja sillä on hyvä ilme.

VAL
n. vFIN MVA Halibu Bridge's Turning Circles ERI1 PN3- Kaunis narttu, jolla on erinomainen ilme. Hyvärunkoinen. Selkä suora ja sopivan pituinen, alalinja ok. Pää on erittäin hyvä, joskin kuono-osa saisi olla lyhyempi. Jämäkät etu- ja takaraajat, joista löytyy tarpeeksi lihasta.

Weimarinseisoja pitkäkarvainen
AVO
n. Edel Kamerad H - Eturaajat vaikuttavat liian lyhyiltä. Takaraajojen kulmaukset ovat liian jyrkät. Selkä on suora, ja rintakehä rodulle tyypillinen. Pään otsapenger saisi olla niukempi. Turkin hapsutukset saisivat olla paremmat.





KANAKOIRAKOKEET
Alainen : VKK
Tuomari : caza

PVM : 4.9.
VIP : 2.9. klo. 12.00

PVM : 5.9.
VIP : 2.9. klo. 12.00




















































































































































NÄYTTELY
Alainen : FIN VNL
Tuomari : Kettu T
Avoinna : FCI 7

PVM : 17.9.
VIP 13.9.