K A N S A T
Vaikka eri kansat ovatkin melko paljon tekemisissä toistensa kanssa, seka-avioliitot ovat melko harvinaisia. Puoliverisiä Ganoassa ei ole, eri lajien edustajat eivät siis voi saada yhteisiä lapsia.Ihmiset
Kansa, jonka kaikki tuntevat. Useimmat ihmiset asuvat etelän kaupungeissa tai maaseudulla, mutta myös Vuorten sylin tundrankansa kuuluu ihmisiin. Tundrankansaa pidetään yleisesti sivistymättöminä barbaareina, erityisesti kaupunkilaisten keskuudessa. Nämä pohjoisen asukkaat elävät erinomaisessa sovussa luonnon kanssa. Tundrankansa on vaaleaihoista, pellavapäistä ja sinisilmäistä kansaa. Muiden ihmisten iho on hieman päivettynyttä ja hiusten ja silmien värit vaihtelevat kaikissa luonnollisissa sävyissä. Noin puolet Ganoan väestöstä on ihmisiä.Demonit
Demoneiden huono maine johtuu erityisesti heidän kasvatuksestaan ja jumalastaan Rhuatchista, joiden vuoksi he ovat melko riidanhaluisia eivätkä tunne katumusta rikoksistaan. Luontaisesti he eivät ole sen taipuvaisempia julmuuteen kuin muutkaan rodut. Demonit tunnistaa tummansinisestä ihosta, sinertävänmustista kiharaisista hiuksistaan ja lepakkomaisista siivistään. Useimpien demonien siivet eivät kestä kovinkaan pitkiä lentomatkoja, mutta ainakin muutamien satojen metrien lennähdykset onnistuvat. Silmät ovat tummat ja iiris peittää lähes koko silmän. Demonit olivat ennen syrjittyjä ja vainottuja, mutta nykyisin heidät hyväksytään jotenkuten ainakin suurimmissa kaupungeissa, syrjäkylissä ennakkoluulot ovat usein voimakkaimmat. Eniten demoneja tavataan Girehaidissa, jossa ne elävät pieninä, hajanaisina perheyhteisöinä. Nykyään heitä näkee myös muualla maassa, eniten kuitenkin metsänsä lähiympäristössä.Feeniksit
Feeniksit ovat ulkonäöltään ihmismäisiä, lukuun ottamatta hiusten seasta ja käsivarsista kasvavia pitkähköjä höyheniä. Rakenteeltaan he ovat hyvin hentoja ja saattavat näyttää siltä, että kevytkin kosketus riittää hajottamaan heidät. Hiusten väri vaihtelee erilaisissa punaisen ja oranssin sävyissä ja silmät ovat yleensä punertavat, kellertävät tai meripihkan väriset. Feeniksit kykenevät syntymästään lähtien muodostaman suojakseen hehkuvan voimakentän. Jos feeniksiä tällöin koskee, saa käteensä välittömästi palovamman kaltaisia oireita ja tuntee suurta kipua. Tätä luonnon antamaa suojaa feeniksit voivat kuitenkin pitää yllä vain minuutin tai pari ja suojan käytön jälkeen kestää feeniksistä riippuen muutamia tunteja, ennen kuin puolustautumiskeinoa voidaan taas käyttää.Jättiläiset
Jättiläiset eroavat ihmisistä lähinnä kokonsa perusteella, pituutta kertyy yleensä 2,5 – 3,5 metriä ja ruumiinrakenne on jykevä. Naiset ovat yleensä miehiä kookkaampia ja jättiläisten parissa vallitsee matriarkaatti eli naiset ovat hallitsevia. Jättiläisiä kohtaan tunnetaan usein vahvoja ennakkoluuloja, jotka ovatkin suurin syy siihen, miksi suurin osa tästä kansasta asuu pohjoisen Faemorissa. Jättiläiset alkavat kuitenkin olla jo melko tavallinen näky muuallakin Ganoassa. Elementtien neljä jumalaa kuuluivat alun perin jättiläisille. Tältä kansalta löytyy runsaasti voimaa jo kokonsakin puolesta.Najadit
Najadien iho on demonien tapaan sinertävä, mutta paljon vaaleampaa sävyä. Hiukset ovat vihertävät ja silmät siniset tai vihreät. Najadit ovat ihmisiin verraten melko lyhyitä, naisten keskipituus on noin 140 senttiä ja miesten 150. Najadien merkittävin piirre on heidän suuri vedentarpeensa, he viettävät mielellään suuren osan ajastaan viileissä ja kosteissa paikoissa tai vedessä. Vesi haihtuu nopeasti heidän ohuen ihonsa läpi, niinpä kuumuus aiheuttaa heille nopeasti nestehukkaa ja najadeille onkin tärkeää juoda riittävästi. Najadit kykenevät yleensä pitkiin sukelluksiin, mutta hengittäminen veden alla ei kuitenkaan luonnistu.Menninkäiset
Menninkäiset ovat saaneet kyseenalaisen kunnian olla Ganoan lyhin kansa, pituuden ollessa yleensä vain hieman yli metrin. Pää on muuhun ruumiiseen nähden suhteettoman suuri ja iho vihertävä tai harmahtava, auttaen menninkäisiä sulautumaan metsäiseen tai kiviseen maastoon. Vihertävänharmaat hiukset eivät ole kovinkaan tuuheat ja saattavat puuttua kokonaan, silmät ovat harmaat ja suurikokoiset. Menninkäiset tuntevat suurta vetoa kultaan ja muihin rikkauksiin ja toimivatkin usein kauppiaina – jos eivät pelkää astumista lavealle polulle. He ovat ovelia luonteeltaan ja löytyy tuskin olentoa, jota he eivät joskus olisi onnistuneet petkuttamaan kaupanteossa.Heliadit
Heliadit, auringon lapset, saavat kaiken voimansa auringosta. Heidän ei siis tarvitse syödä tai juoda elääkseen, vaikka voivatkin tehdä sitä huvikseen. Päivittäin heidän on kuitenkin vietettävä useita tunteja auringossa saadakseen tarvitsemansa energian, ja jos heliadi on yli kaksi viikkoa ilman aurinkoa hän yleensä kuolee. Tämän vuoksi heitä nähdään pohjoisessa yleensä vain kesäiseen aikaan ja he viihtyvät paremmin Ganoan eteläisissä osissa. Heliadeilla on oma versionsa Aurinkojumalan uskosta, ja heidän parissaan myös naiset ovat Aurinkojumalan suojeluksessa. Heidän ihonsa on aivan kalpea kerätäkseen mahdollisimman paljon auringonvaloa ja myös hiukset ovat usein vaaleansävyiset. Kokonsa puolesta heliadit muistuttavat najadeja ja nämä kaksi kansaa ovatkin yllättävän läheistä sukua toisilleen.Eri kansojen eliniät
Ihmiset, feeniksit:Lapsi: 0-12 vuotta
Nuori: 13-18 vuotta
Aikuinen: 19-49 vuotta
Vanhus: 50-70 vuotta
Useimmat näiden lajien edustajat kuolevat 60-70 vuoden iässä.
Demonit:
Lapsi: 0-9 vuotta
Nuori: 10-16 vuotta
Aikuinen: 17-39 vuotta
Vanhus: 40-55 vuotta
Demonit kuolevat yleensä suunnilleen viidenkymmenen iässä.
Jättiläiset:
Lapsi: 0-15 vuotta
Nuori: 16-24 vuotta
Aikuinen: 25-79 vuotta
Vanhus: 80-120 vuotta
Suurin osa jättiläisistä saavuttaa vähintään sadan vuoden eliniän.
Najadit, heliadit ja menninkäiset:
Lapsi: 0-6 vuotta
Nuori: 7-13 vuotta
Aikuinen: 14-29
Vanhus: 30-50 vuotta
45 vuoden iän ylittävät najadit ja menninkäiset ovat jo melko harvinaisia.