Jäi jälki sydämiimme, jälki unelmiin.
Teille laulamme nyt näkemiin.
Turvallista matkaa, me toivotamme näin, on aika purjeet nostaa ylöspäin.
Turvallista matkaa, aalloilla elämän, kanssa hyvän ystävän.
Ei huomispäivän teitä voi kukaan aavistaa.
On joskus kyyneleitä ja joskus naurattaa.
On yksi joka pysyy, kaiken ymmärtää.
Jeesus vierellemme aina jää.
Turvallista matkaa, me toivotamme näin, on aika purjeet nostaa ylöspäin.
Turvallista matkaa, aalloilla elämän, kanssa hyvän ystävän.
En olisi koskaan uskonut tekeväni näin. Minusta on surullista ja järjetöntä, että Froissard Farm joutuu tiensä päähän juuri kun sen suosio oli kasvamassa ja se oli saavuttamassa mainettaan virtuaalimaailmassa. Vaikka FF on pysynyt pientallina moniin muihin verrattuna, enkä ole koskaan voinut luopua siitä lopullisesti. Tälläkään hetkellä en voi vielä täysin hyväksyä sitä tosiseikkaa, että tämä suuri osa elämästäni on katoamassa pois. Mutta jotta ihmiset eivät joutuisi arvailemaan ja miettimään, miksi tallin käytävät kumisevat tyhjyyttään ja miksi hevoset hirnuvat seuraa - saamatta vastausta, aion virallisesti sulkea Froissard Farmin ja laskea hevoset virtuaaliniityille. Se on osin sen vuoksi, että peruskoulun viimeinen luokka lähestyy, eikä minulla ole varaa tuskailla ja tuntea syytöksiä tallin päivitysongelmista. Alhaalta löytyy linkki FF'n muistosivuille, joita ei siis päivitetä enää. Nyt ei voi siis muuta, kuin lausua hyvästit ja ... turvallista matkaa. Lopuksi halukkaille vielä muistokirjoitelma:
"Olisi väärin antaa heidän kärsiä."
Saatoin kuulla Katherinen äänen selvästi mielessäni ja oli hyvä etten nyökännyt naisen sanoille. Minä tiesin sen olevan totta, en vain halunnut myöntää sitä. Katherine, Mick, Susanne ja Rogerd. Olin lähettänyt kaikki kotiin, ja onnekseni talli oli täynnä ymmärtäväistä väkeä. FF Striped Nutshelliä talutellessani - tutummin Siiriksi kutsuttua vuonohevosvarsaa - katsoin tallipihaa ja kävin mielessäni rakkaan tallini eri vaiheita. Tammavarsa näytti selvästi haikailevan takaisin emänsä luokse, mutta se oli jo kasvanut, eikä tuntenut tarpeetonta halua rynniä talliin, kuten ennen. Kumarruin katsomaan Siirin kirkkaita, tähtimäisiä silmiä ja kyyneleet pyrkivät esille, vaikken sitä olisi sallinut. Aika kului niin nopeasti, etten ehtinyt tajutakaan. Vaahterapuiden oksissa riippuvat lehdet havisivat, ja päästin varsan vapaaksi. Se askelsi perässäni talliin, jossa avasin karsinoiden ovet. Kaikki ovet. Ponit tuijottivat minua hämmästyneesti yksi kerrallaan, kun kumarruin niiden kaulaan ja rutistin. Sitten niille alkoikin tulla kiire - varsinkin Aapelille, joka suorastaan laukkasi pihalla varsamaisesti hirnuen. Ihme, ettei se kaivannut emänsä luokse.
Kutsuin Golden Pilgrimin ja Magical Gabrielin luokseni. Orikaksikko heilauttelivat häntiään siihen malliin, että pian olisi valtataistelu tulossa. Napsautin molemmat riimunnaruihinsa ja lähdin taluttamaan niitä pihan poikki. Tunnetusti lauma seurasi perässä kahta johtajaansa, jotka eivät luopuneet jalkojensa nostelusta ja varoittavista kiljauksista.
"Huolehtikaa heistä hyvin."
Niin minä kuiskasin uljaille oreilleni ja päästin ne irti. Molemmat katsoivat ensin hölmistyneinä minua, kunnes Gabriel ymmärsi tilaisuutensa ja jyrähti laukkaan pitkin niittyä. Pian kaikki hevoset laukkasivat peltoa pitkin, minut ohittaen. En enää kestänyt, vaan kyyneleet vierivät pitkin poskiani tipahdellen ruohikkoiseen pintaan. Tammat pysähtelivät ja katsoivat minua, kuin olisin tehnyt jotakin täysin epänormaalia, mutta seurasivat orien paimennuksella laumanjohtajia. Laskin hevoset jälleen kerran. Mutta hetkinen, yksi puuttui. Käännyin katsomaan taakseni vain kohdatakseni FF King Of Stormin alas laskeutuneen pään. Se hirnahti ja kuopi maata etukavioillaan. Kyyneleiden valuminen ei loppunut kumartuessani orin puoleen ja ponnistaessani sen selkään.
"Niin se vain on. Me kuulumme yhteen."
Rapsutin hevosen kaulaa, ja kumarruin sen kaulaa myöten, kun harmaaseen vivahtava hallakko lähti laukkaan liitäen laumansa kiinni. Päät katsoivat minua hämmentyneesti ja epäluuloisesti, kuin olisin uppo-outo ihminen. Sitten johtajaorit sekä -tamma tulivat luokseni ja koko juttu oli ratkaistu. Seurani hyväksyttiin jälleen kerran. En koskaan luopuisi rakkaistani, en voisi tehdä sitä. Jos ystävieni oli tarkoitus mennä, minun olisi mentävä niiden mukana. Niin se vain oli.
Vilkaisin taakseni, katsoen viimeistä kertaa kaunista kartanoa, johon tallimme oli laitettu. Laitumineen, kenttineen, kaikkine elementteineen se oli juuri sellainen, josta olin aina haaveillut. Mutta nyt se olisi ohi.
Ja niin minä, sekä yhdeksän nelijalkaista ystävääni katosimme usvaan, joka veisi meidät juuri sinne, minne olimme menossa.
