Tekijänoikeudet alhaalla
Hoidettaessa Illi on kärsivällinen ja viisas. Se antaa nätisti kiinni, eikä usein puuhastele oikein mitään, kun sitä hoidetaan. Ainoa poikkeus ovat tammat. Kun sellainen tallustaa rauhallisesti boksin ohi, saattaa unelias tamma nopeasti alkaa steppailla ympäriinsä ihastuneena. Tämä menee kuitenkin nopeasti ohi, ja tamma asettuu takaisin uneksimaan. Karsinassa, ja käytävällä varsinkin tamma käyttäytyy siivosti. Se antaa muiden riehua puolestaan, ja mieluummin kerää rauhallisuudellaan taputukset ja kehut, kuin kauhistuneet katseet itselleen. Tamma ottaa mielellään varusteet päälleen, tosin on hyvä muistaa, että suitsia laittaessa viimeistään tamma innostuu ja alkaa reippaasti liikehtiä ympäriinsä. Veden äärellä tamma on maltillinen ja sopeutuva. Vesarissa se ymmärtää hitaimmankin säätäjän toiminnan, ja kestää uusimmankin pesijän toheloinnit. Vain liian kuuma vesi saa sen potkimaan. Uittaessa on aina rento mieli. tamma muistaa varoa muita, ja helposti sen selkään vain unohtuu istumaan, kun tamma tepastelee vedessä ympäriinsä tutkiskellen. Tarhassa Illi on huvittava. Se tahtoo sinne aina ensimmäisenä, ja portista sisään päästessään se innostuu heti juoksemaan. Heti, kun liika energia on purettu, se kuitenkin keskittyy piehtaroimaan ja tutkimaan ihmisiä aitojen takaa. Jos katsojia on paljon, saattaa tamma ihmisten mieliksi ravailla kierroksen ratsun ravia niin, että varmasti jokainen vuorollaan huokaisee ihastuksesta. Ratsastettaessa Illi on rauhallinen ja kuuliainen. Se ei koskaan kiiruhda tehtäviensä ohi, vaan tekee jokaisen annetun tehtävän hyvillä mielin, rauhallisesti ja kovalla yrityksellä. Jokainen askel mietitään tarkkaan, ja jokainen liike tehdään harkitusti. Tamma onkin luotettava ja mukava ratsastaa. Illi on kevyt ratsastaa, sen askellus on kevyttä ja se on kuuliainen. Koulua tamma menee omaksi huvikseen, ja hyvin meneekin. Se kuuntelee keskittyneesti pienimmätkin avut, ja varsinkin kuolaimella se on hyvin rento ratsastaa. Illi osaa kulkea näyttävästi jalkojaan nostellen, mutta mieluummin se suorittaa kouluradan keskittyneesti korvat hürüssä, kuin uhmakkaasti päätään pidellen. Illi onkin hyvin vaikuttava näky liikkuessaan osaavan ratsastajan parina vaativalla radalla. Esteillä tamma on reipas ja ahkera. Se nauttii hyppäämisestä, ja varsinkin tutun ja varman ratsastajan kanssa, tamma on mainio. Se suorittaa esteet innoissaan ja jokaisen onnistuneen hypyn jälkeen se kokoaa itsensä samanlaiseen suoritukseen. Illi tahtoo aina antaa mahdollisimman paljon itsestään radalla, ja varsinkin korkeilla esteillä, sen keskittymisen ja yrittämisen voi tuntea selässä. Maastossa tamma on varma ja rauhallinen. Se nauttii rennoista lenkeistä, mutta myös vauhdikkaat hiekan pöllytys reissut ovat sen mieleen. Niin kokemattoman, kuin osaavankin ratsastajan kanssa tamma tahtoo aina olla turvallinen ja rento ratsu. Maastoesteillä Illi on reipas ja rehti ratsu. Se ylittää jokaisen esteen koko sydämellä, ja jokainen laukkapätkä suoritetaan intoa puhkuen. Sukutaulu:
Legolite on yleispainotteinen shetlanninponiherra, joka on tuotu Suomeen Virosta. Ori on menestynyt ihan mukiinmenevästi näyttelyissä, yksi irtoSERTikin on kertynyt palkintokaappia koristamaan. VVJ:n alaisissa valjakkoajokisoissa orille on kilpauran aikana kertynyt 4 kappaletta sijoituksia. Ori on myös palkittu Yleislaatuarvostelussa III-palkinnolla. Our Drink Something Hot oli niinikään yleispainotteinen tuontitamma, jolle ehti elämänsä aikana tippua muutamia sijoituksia useammasta eri lajista, mm. valjakkoajosta ja esteratsastuksesta. Jälkikasvu: Ikuinen Kimmellys R:n ja Huckleberry R:n syntymäaikoja ihmettelevälle tiedoksi, että kyseisenä ajankohtana en ollut täysillä mukana virtuaalikuvioissa ja nuo astutukset tuli sovittua puolihuolimattomasti ja ponit sitten syntyivät parin päivän välein. she-t. Ikuinen Kimmellys R, syntynyt 07.07.06, i. Wilkenth v. st. Hof she-o. Huckleberry R, syntynyt 09.07.06, i. Bomber T she-o. CE Deimos, syntynyt 23.12.06 , i. VT Tentative she-o. CE Phobos, syntynyt 23.12.06, i. VT Tentative she-t. Pina Colada, syntynyt 04.02.07, i. Day's Dråpare she-t. Frein Ginevra, syntynyt 27.07.07, i. Kill Your God '66 Ei enää jalostuskäytössä! Kasvattajalla oikeus yhteen varsaan. Kilpailut: Kalenteriin merkitty ainoastaan sijoitukset. ERJ-esteratsastuskilpailut: (16 sijoitusta) 02.07.07 - esteratsastus (ERJ) - kutsu - 50 cm - 5/56 31.03.07 - esteratsastus (ERJ) - kutsu - 40-50 cm - 4/100 18.03.07 - esteratsastus (ERJ) - kutsu - 50 cm - 4/33 17.03.07 - esteratsastus (ERJ) - kutsu - 60 cm - 3/50 08.03.07 - esteratsastus (ERJ) - kutsu - 50 cm - 5/40 07.03.07 - esteratsastus (ERJ) - kutsu - 50-60 cm - 8/112 04.03.07 - esteratsastus (ERJ) - kutsu - 60 cm - 3/50 20.02.07 - esteratsastus (ERJ) - kutsu - 50 cm - 6/50 16.02.07 - esteratsastus (ERJ) - kutsu - 60 cm - 2/70 28.01.07 - esteratsastus (ERJ) - kutsu - 60 cm - 4/66 02.12.06 - esteratsastus (ERJ) - kutsu - 50-60 cm - 2/30 20.11.06 - esteratsastus (ERJ) - kutsu - 50-60 cm - 1/50 ! 24.09.06 - esteratsastus (ERJ) - kutsu - 60 cm - 3/51 12.07.06 - esteratsastus (ERJ) - kutsu - 20-40 cm - 2/50 24.05.06 - esteratsastus (ERJ) - kutsu - 50 cm - 4/50 13.05.06 - esteratsastus (ERJ) - kutsu - 40-60 cm - 1/45 ! 30.09.07 - esteratsastus (ERJ) - ERJ-Cup - 60 cm - 338/349 30.09.07 - esteratsastus (ERJ) - ERJ-Cup - 40-50 cm - 208/261 18.08.06 - esteratsastus (ERJ) - kutsu - 50 cm - 22/50 11.08.06 - esteratsastus (ERJ) - kutsu - 50-60 cm - 46/56 11.08.06 - esteratsastus (ERJ) - kutsu - 30-40 cm - 21/31 11.08.06 - esteratsastus (ERJ) - kutsu - 50-60 cm - 37/40 VVJ-valjakkoajokilpailut: (21 sijoitusta) 09.08.07 - valjakkoajo (VVJ) - kutsu - vaativa yhdistetty poneille - 3/25 08.08.07 - valjakkoajo (VVJ) - kutsu - vaativa yhdistetty poneille - 2/25 17.06.07 - valjakkoajo (VVJ) - kutsu - vaativa yhdistetty poniparivaljakoille - 1/9 ! 18.05.07 - valjakkoajo (VVJ) - kutsu - avoin ponivaljakko - 3/38 14.05.07 - valjakkoajo (VVJ) - kutsu - avoin ponivaljakko - 4/27 14.05.07 - valjakkoajo (VVJ) - kutsu - avoin ponivaljakko - 4/20 24.04.07 - valjakkoajo (VVJ) - kutsu - avoin ponivaljakko - 1/30 ! 20.04.07 - valjakkoajo (VVJ) - kutsu - avoin ponivaljakko - 3/20 04.04.07 - valjakkoajo (VVJ) - kutsu - avoin ponivaljakko - 1/21 ! 27.03.07 - valjakkoajo (VVJ) - kutsu - avoin ponivaljakko - 1/25 ! 18.03.07 - valjakkoajo (VVJ) - kutsu - avoin ponivaljakko - 3/27 15.03.07 - valjakkoajo (VVJ) - kutsu - avoin poniparivaljakko - 2/12 14.03.07 - valjakkoajo (VVJ) - kutsu - avoin ponivaljakko - 6/40 12.03.07 - valjakkoajo (VVJ) - kutsu - avoin ponivaljakko - 1/31 ! 06.03.07 - valjakkoajo (VVJ) - kutsu - avoin ponivaljakko - 1/23 ! 06.03.07 - valjakkoajo (VVJ) - kutsu - avoin ponivaljakko - 4/20 28.02.07 - valjakkoajo (VVJ) - kutsu - avoin poniparivaljakko - 1/13 ! 27.02.07 - valjakkoajo (VVJ) - kutsu - noviisi ponivaljakko - 3/30 27.02.07 - valjakkoajo (VVJ) - kutsu - noviisi ponivaljakko - 3/30 19.02.07 - valjakkoajo (VVJ) - kutsu - avoin ponivaljakko - 3/25 18.09.06 - valjakkoajo (VVJ) - kutsu - noviisi ponivaljakko - 5/30
|