KILL YOUR GOD '66 (*30.10.2006 - † 28.12.2008)


Kuvien © ottaja ei halua nimeään mainittavan - kopiointi kielletty!

Kill Your God '66 VH-18382, shetlanninponiori, syntynyt 30.10.2006 (YIL ~ 36d = 1a)
säkäkorkeus 102cm, ruunikko, valjakkopainotus - noviisi ponivaljakko
kasvattanut sylvi-täti & Karmankuja, omistaa weelow & Frein Ponies

VVJ III / 46p.
YLA2 / 116p.

Tero on todella itsevarma ja itsepäinen pieneen kokoonsa nähden. Tältä pikkuherralta ei takuulla puutu elämästään vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Se ei piittaa juurikaan muista kuin itsestään eli sitä voisi kaiketi kutsu itsekkääksikin. Muiden nelijalkaisten seurassa Tero on aina viihtynyt ihan hyvin, mutta kyllästyttyään, se on alkanut pomottelemaan ja isottelemaan muille kaviokkaille. Ihmeellisintä onkin, että vaikka Tero on tallin pienin ori, kaikki muut tuntuvat alistuvan ja hyväksyvän Teron pomokseen. On meinaan huvittava näky, kun pari suurempaa ponia ja pari hevosta kävelevät lähestulkoon jonossa pienen shetlanninponin perässä.

Hoidokkina tämä pikkuveijari on aivan ihastuttava tapaus. Tero on se meidän tallin höppänä ja hösättöttäjä, joka valloittaa kaikkien sydämet veikeällä olemuksellaan. Pikkuinen on aina hyvällä tuulella, ellei sitä sitä yritetä taluttaa jonnekin suuntaan. Sen utelias katse tunkee vaikka läpi harmaan kiven, jos se uskoo kiven takana olevan jotain harvinaisen mielenkiintoista. Mielenkiintoiseksihan Teron tapauksessa lasketaan vaikkapa rikkinäinen ja kulunut lenkkitossu, jota sen eräänäkin aamuna oli aivan pakko jäädä pällistelemään. Taluttaminen on siis tämän ponin kohdalla muodostunut pienimuotoiseksi ongelmaksi. Tero iskee kavionsa niin visusti maahan kuin vain suinkin kykenee ja nojaa kutakuinkin koko painollaan taaksepäin. Se ei takuulla hievahda milliäkään ellei sitä itseään huvita. Sitä saa kiskoa voimiensa takaa, mutta se liikahtaa vasta kun itse tahtoo. Joinain päivinä se tosin saattaa olla niin hyvällä ja ihmismyönteisellä tuulella, että kävelee nätisti narun päässä kuin ei mitään muuta olisi ikinä tehnytkään.

Tero on niin sanottu "yhden ihmisen poni". Se kyllä tulee toimeen useammankin ihmisen kanssa, mutta vain yhteen ihmiseen se todella kiintyy. Jos se ei tätä kyseistä ihmistä näe muutamaan päivään, sen käytöksestä huomaa selvästi, että se ikävöi lempi-ihmistään. Meno ei kuitenkaan paljoa apaattisemmaksi muutu vaain samat kujeet ponilla on mielessä 24/7 ihmisten menemisistä ja tulemisista välittämättä. Tero on nopea oppimaan uutta. Sen lisäksi se pitää uuden opettelemista myös hauskana ajanvietteenä eikä kyllästy nopeasti edes toistoihin. Voisi siis sanoa, että tällä poniherralla riittää kärsivällisyyttä vaikka muille jakaa.

Tero on suhteellisen helppo ratsastettava kunhan sillä vain on tarpeeksi päättäväinen ratsastaja, joka ei välitä testailemisesta ja osaa pitää pintansa orin vetäessä sille tyypillisiä pukkirevittelyjä. Teron kaikki askellajit ovat puhtaita ja sen liikkeisiin on helppo mukautua nopeasti. Pikkuponista löytyy yllättävän paljon ponnua ja se kisaakin esteillä jopa 60 cm:n luokissa. Tero myös pitää hyppäämisestä ja käyttäytyykin suurimman osan ajasta kunnolla. Ajokkina Tero ei ole aivan yhtä helposti käsiteltävä. Se ei ole ikinä pitänyt ajamisesta, mutta lajissa menestyneen sukunsa takia orilla sillekin saralle suunnattiin. Ja ihan hienostihan Tero on menestynyt ja sillä riittää kapasiteettia avoimiin luokkiin asti kunhan sen saa ojennukseen ja työskentelemään tosissaan.

Sukutaulu & jälkeläiset

  i. Wilkenth v. st. Hof
  she, vkonkrj, 101cm
  ii. Waalkenth v. st. Hof
  she, vkonkrj, 102cm
  iii. Woltkenth v. st. Hof
  iie. Magda v. st. Unites
  ie. Miranda III
  she, vko, 97cm
  iei. Waalkenth v. st. Hof
  iee. Miranda II
  e. Ch Metsäpolun Pommac KTK II
  she, trn, 99cm
  ei. Pippurin Pommac
  she, trn, 100cm
  eii. Pippurin Tuivertaja
  eie. Liten Åria
  ee. Row's Emelia
  she, km, 98cm
  eei. RW Crosshair
  eee. LBA Nombarellia

Yleensä sanotaan että suku on pahin, no Teron kohdalla se ei pidä paikkaansa! Teron isä on hurjankomea tukkajumala shetlanninponi-ori Wilkenth v. st. Hof. Väritykseltänsä voikonkirjava ja säkäkorkeudeltansa 101cm. Agility-painotteinen, jolla on useita voittoja ja sijoituksia useista eri kisoista ja lajeista. Isänisä on myös voikonkirjava shetlanninponi-ori Waalkenth v. st. Hof. Saksalais-alkuperää, menestynyt useaan otteeseen monessa lajissa, lähinnä koulukilpailuissa. Isänisänisä on hieno voikonkirjava shetlanninponi-ori Woltkenth v. st. Hof. Myöskin koulupuolta vievä tykki, jolta useita voittoja ja kunniamainintoja. Kantakirjattu ensimäisellä palkinnolla ja aikansa parhain pistein. Isänisänemä on hieno musta shetlanninponi-tamma Magda v. st. Unites. Hieno Iso-Britanialaista sukulinjaa edustata neiti. isänemä on hieno voikko shetlanninponi-tamma Miranda III. Myöskin saksalaista-sukulinjaa. Isänemänisä on jo edellä mainittu voikonkirjava shetlanninponi-ori Waalkenth v. st. Hof. Taas sinäemänemä on uutta, eli kulomusta shetlanninponi-tamma Miranda II.

Teron emä on Teron omistajan oma kullanmuru, eli tummanruunikko shetlanninponi-tamma Metsäpolun Pommac. Pommac on ollut Sylvittärellä koko ikänsä ja on hyvin rakas, tero viimeisiä varsoja hänestä. Tosiaan, Metsäpolun Pommac on saavuttanut Champion-arvonimen sekä KTK-II palkittu. emänisä on netissä ollut musta shetlanninponi-ori Pippurin Pommac, mutta sivut katosivat ajanmyötä. Siitoskäytössä ollut nuorukainen joka menehtyi nuorena orien välisessä tappelussa. Emänisänisä on hieno tummanruunikko shetlanninponi-ori Pippurin tuivertaja. Kantakirjattu, palkinto sija tietämättömissä. isänisänemä on musta shetlanninponi-tamma Liten åria. Tamma tuntematon muuten. emänemä on hieno kimo shetlanninponi-tamma Row's Emelia. Kisasi pääosin vain esteillä ja oli tuntihevosena pienellä ratsastuskoululla. Emänemänisä on ruunikko shetlanninponi-ori RW Crosshair. Raveissa startteja tehnyt, toistaiseksi tuntematon. Emänemänemä on rautias shetlanninponi-tamma LBA Nombarellia. Tuntiponina aikaansa viettänyt neiti. Sukuselvityksestä kiitos Sylvi-täti

Jälkikasvu:
01. she-o. Frein Chrysler, syntynyt 01.05.07, e. Kendra v. Raad
02. she-r. Edenelle Cirocco, syntynyt 21.06.07, e. Cilla VLD
03. she-t. Frein Ginevra, syntynyt 27.07.07, e. Tequila K
04. she-t. Frein Yamka, syntynyt 26.12.07, e. Tinatar
05. she-t. Frein Taronia, syntynyt 01.09.08, e. Tinatar

kilpailukalenteri

VVJ-valjakkoajokilpailut: (23 sijoitusta)
21.10.08 - valjakkoajo (VVJ) - Nonstop - noviisi yhdistetty poneille - 5/30
03.09.08 - valjakkoajo (VVJ) - kutsu - noviisi yhdistetty poneille - 4/20
17.06.07 - valjakkoajo (VVJ) - kutsu - noviisi koulukoe poneille - 1/11 !
16.06.07 - valjakkoajo (VVJ) - kutsu - noviisi koulukoe poneille - 1/19 !
23.05.07 - valjakkoajo (VVJ) - kutsu - noviisi ponivaljakko - 4/40
15.05.07 - valjakkoajo (VVJ) - kutsu - noviisi ponivaljakko - 1/20 !
15.05.07 - valjakkoajo (VVJ) - kutsu - noviisi ponivaljakko - 3/20
13.05.07 - valjakkoajo (VVJ) - kutsu - noviisi ponivaljakko - 2/20
20.04.07 - valjakkoajo (VVJ) - kutsu - noviisi ponivaljakko - 1/20 !
20.04.07 - valjakkoajo (VVJ) - kutsu - noviisi ponivaljakko - 3/25
17.04.07 - valjakkoajo (VVJ) - kutsu - noviisi ponivaljakko - 4/20
14.04.07 - valjakkoajo (VVJ) - kutsu - noviisi ponivaljakko - 5/34
11.04.07 - valjakkoajo (VVJ) - kutsu - noviisi ponivaljakko - 1/26 !
10.04.07 - valjakkoajo (VVJ) - kutsu - noviisi ponivaljakko - 1/28 !
08.04.07 - valjakkoajo (VVJ) - kutsu - noviisi ponivaljakko - 2/26
26.03.07 - valjakkoajo (VVJ) - kutsu - noviisi ponivaljakko - 1/60 !
19.03.07 - valjakkoajo (VVJ) - kutsu - noviisi ponivaljakko - 4/25
13.03.07 - valjakkoajo (VVJ) - kutsu - noviisi poniparivaljakko - 3/17
10.03.07 - valjakkoajo (VVJ) - kutsu - noviisi ponivaljakko - 5/57
10.03.07 - valjakkoajo (VVJ) - kutsu - noviisi ponivaljakko - 2/25
28.02.07 - valjakkoajo (VVJ) - kutsu - noviisi ponivaljakko - 4/30
27.02.07 - valjakkoajo (VVJ) - kutsu - noviisi ponivaljakko - 5/30
28.02.07 - valjakkoajo (VVJ) - kutsu - noviisi poniparivaljakko - 3/24
19.02.07 - valjakkoajo (VVJ) - kutsu - noviisi ponivaljakko - 4/30
13.02.07 - valjakkoajo (VVJ) - kutsu - noviisi ponivaljakko - 1/35 !
20.01.07 - valjakkoajo (VVJ) - kutsu - noviisi ponivaljakko - 3/73

ERJ-esteratsastuskilpailut: (19 sijoitusta)
30.09.07 - esteratsastus (ERJ) - ERJ-Cup - 40-50 cm - 2/261
11.08.06 - esteratsastus (ERJ) - kutsu - 30-40 cm - 5/31
20.07.07 - esteratsastus (ERJ) - ERJ-Cup - 60 cm - 2/85
02.07.07 - esteratsastus (ERJ) - kutsu - 60 cm - 7/60
20.06.07 - esteratsastus (ERJ) - kutsu - 50-60 cm - 5/50
15.04.07 - esteratsastus (ERJ) - kutsu - 50-60 cm - 2/29
15.04.07 - esteratsastus (ERJ) - kutsu - 40-50 cm - 2/21
15.04.07 - esteratsastus (ERJ) - kutsu - 50 cm - 2/40
20.03.07 - esteratsastus (ERJ) - kutsu - 50-60 cm - 9/111
20.03.07 - esteratsastus (ERJ) - ERJ-Cup - 60 cm - 21/325
08.03.07 - esteratsastus (ERJ) - kutsu - 50 cm - 6/40
07.03.07 - esteratsastus (ERJ) - kutsu - 50-60 cm - 1/112 !
06.03.07 - esteratsastus (ERJ) - kutsu - 40 cm - 2/121
04.03.07 - esteratsastus (ERJ) - kutsu - 60 cm - 1/50 !
20.02.07 - esteratsastus (ERJ) - kutsu - 60 cm - 5/50
18.02.07 - esteratsastus (ERJ) - kutsu - 50 cm - 2/50
20.01.07 - esteratsastus (ERJ) - kutsu - 60 cm - 2/58
19.01.07 - esteratsastus (ERJ) - kutsu - 40 cm - 2/21
18.01.07 - esteratsastus (ERJ) - kutsu - 50 cm - 3/50

30.09.07 - esteratsastus (ERJ) - ERJ-Cup - 60 cm - 261/349
18.08.06 - esteratsastus (ERJ) - kutsu - 50 cm - 32/50
11.08.06 - esteratsastus (ERJ) - kutsu - 50-60 cm - 24/56
11.08.06 - esteratsastus (ERJ) - kutsu - 50-60 cm - 19/40


  Kyseessä on VIRTUAALIHEVONEN.
This is A SIM GAME HORSE.