Fraisella on kaksi erillistä tallirakennusta, päätalli ja pikkutalli.
Etusivua mukaillen tämä kappale.Talli sijaitsee Suomessa, idässä Varparannan tuntumassa. Tonttia ympäröi havumetsät, ja pimeällä voi nähdä muutaman napuritalon valot pilkottamassa puiden välistä. Lähellä on suuri järvi, jolta puhaltaa tuuli aina melko navakasti. Syksyllä saa siis varautua sateisiin ja tuulisiin ilmoihin, talvella hyytävän jäisiin puhureihin ja kesällä virkistävän viileisiin henkäyksiin. Yleinen uimaranta on järven toisella puolella, ja sinne on hankala nähdä paljain silmin. Harvoin siellä kuitenkaan tallilaisten tulee käytyä, kun hevosten uittaminen on kiellettyä yleisellä paikalla. Hevoset/ponit voi uittaa lähempänä tallia sijaitsevalla uittopaikalla.
Talleissa on tilaa 34 hevoselle. Fraisen talleissa majoitetaan pääasiassa oreja ja tammoja, mutta mukaan mahtuu muutama ruunakin. Tallissa on 5 varsomiskarsinaa, jossa tamma ja varsa saavat asua myös varsan syntymän jälkeen. Pihassa maneesi ja kenttä, sekä melko suuri tallipiha. Tallin pohjapiirustuksessa ei näy tarhoja, jotka on sijoiteltu maneesin ja kentän taakse (maneesin vasemmalle puolelle, kentän oikealle puolelle). Lantala sijaitsee päätallin takana, siellä on myös rehuvarasto. Parkkipaikat pyörille, autoille ja mopoille ovat jonkun matkaa maneesin ja kentän edessä, eivät ihan vieressä kuitenkaan. Kummankin tallin hevoset/ponit hoidetaan mieluiten omissa karsinoissa, ettei käytäville tulisi "tientukkeita" tai "ruuhkaa". Pesukarsinoissa hevosen saa hoitaa jos on varma että sillä hetkellä kukaan ei ole tulossa pesemään hevostaan. Tallin pohjapiirustus.© Kisshu
Päätallissa on tilaa 27 hevoselle. Päätallissa on kaksi pesukarsinaa, varustehuone, wc ja varustehuoneen nurkassa sohva. Päätallin hevosten/ponien karsinoissa on juoma-automaatti ja rehukuppi. Hevosten varusteet säilytetään satulahuoneessa (varustehuone). Päätallin varustehuoneessa on myös kaappi, josta jokainen yksityisten omistaja saa oman hyllyn käyttöönsä.
Pikkutallissa on karsinapaikat 7 hevoselle. Siellä on myös kaksi pesukarsinaa, joiden vieressä on wc. Tallissa on varustehuone, pieni keittiö ja sohva. Hevosten tavarat säilytetään varustehuoneessa. Varustehuoneessa on myös kaappi, josta jokainen pikkutallin yksityisen omistaja saa käyttöönsä hyllyn. Keittiössä on jääkaappi jossa yksityisten omistajat voivat säilyttää eväitään. Keittiössä on myös mikroaaltouuni ja pieni hyllykkö, sekä ruokapöytä ja neljä tuolia sen ympärillä. Hevosten/ponien karsinoissa on juoma-automaatti ja rehukuppi.