FOXIN HOITOPÄIVÄKIRJA

Virtuaalihevonen Foxhunter GAPA:n "Foxin" hoitopäiväkirja.
Foxia hoitaa Luke (tasolla 01).

11.03.2010 - Torstai
Äänekäs aivastus kajahti tyhjennetyssä ja putsatussa kopissa. ”Väistähän hiukan Luke, jotta saan kipata nämä puhtaat purut tähän viimeiseen koppiin”, punatukkainen hoitajatyttö sanoi hymyillen työntäessään kottikärryllisen uusia puruja putsattuun hevoskuljetuskoppiin. Naurahdin hiljaa ja kävelin ulos kopista Maryksi esittäytyneen tytön kipatessa purut kopin lattialle. Kunhan Mary oli päässyt kopista ulos, tarkistin nopesti kaikki soljet ja saranat, rasvasin ne ja suljin huolella trailerin takaluukun. ”Noin, ätshii! Nyt kopit ovat puhtaat ja tarkistetut. Alexiinan on hyvä lähteä kiertämään kilpailuja kun kopit on putsattu”, sanoin punatukkaiselle tytölle ja hän sanoi sitä samaa. Juttelimme samalla, kun kävelimme tallille ja Mary päivitti hieman tietojani tallilaisten suhteen. Tallille oli kuulemma tullut uusia hoitajia ja uusi hevonen. Päätin mennä katselemaan uutta tulokasta kunhan olisin ensin harjannut Foxin ja talutellut ruunaa hetken aikaa maneesissa, jos maneesi olisi vapaa. Hieman kyllä epäilin, sillä olihan nyt lauantai ja Meredith yleensä harjoitteli hevosten kanssa tähän aikaan päivästä. 'Noh, tuskin häntä haittaisi jos hieman liikuttaisin vanhaa herraa maneesin toisessa päässä', ajattelin itsekseni, kun kävelin satulahuoneeseen hakemaan Foxin harjoja, sekä loimea. Onneksi ilma oli jo sen verran lauhtunut etten joutunut enää paketoimaan ruunaa paksuun toppaloimeen.

”Hei Foxi”, sanoin rauhallisella äänellä astuessani sisään karsinaan. Punarautias pää kääntyi katsomaan minua ja näytti kuin hevosen ruskeat silmät olisivat sanoneet: ”Jo on aikakin saapua! Mihin kumman sinä olet hävinnyt? Ei sillä, että kiinnostaisi, mutta kunhan kysyn.” En voinut muuta kuin nauraa hevosen närkästyneelle ilmeelle. Nappasin pöllärin käteeni, kävelin karvakorvan vierelle kättäni ojentaen ja annoin ruunan haistella sitä. ”Anteeksi vanha herra. On ollut hieman kiire töissä, iso projekti joka piti hoitaa alta pois, joten en sen takia päässyt tulemaan luoksesi”, höpättelin samalla kun silittelin siroa kaulaa. Aloin harjata hyväkuntoista karvaa voimakkain vedoin, rapsutellen välillä Foxin säkää, hieroakseni sovintoa herran kanssa pitkän poissaoloni takia.
Hieman hajamielisen oloisena selvittelin laineikasta harjaa, juttelin hiljaisella äänellä ruunalle ja mietin, mitä kykenisin tämän päivän aikana tekemään. Äkillinen aivastukseni sai Foxin säpsähtämään ja perääntymään karsinan perälle. Niiskaisin ja peruutin muutaman askeleen, laskien katseeni anteeksipyytävästi karsinan puruihin. ”Pahuksen nuha.. tämä ei tee hyvää ”suhteen” luomiselle, vai mitä Foxi?” totesin hymyillen ja nostin katseeni ruunaan, joka tuijotti minua pää kallellaan. Hiljainen pärskähdys ja hevonen kuopaisi puruja etukaviollaan, heilauttaen päätään.

”Anteeksi, herraseni”, sanoin hiljaa ja kävelin muutaman askeleen kohti punarautiasta karvakorvaa. Hevonen asteli lähemmäs minua ja elehti hyväksyvästi, päästäen minut jatkamaan harjausurakkaa. Vihdoin ja viimein olin saanut harjattua hevosen kunnolla, sekä puhdistanut kaviot kivistä ja lumesta. Varovasti laskin loimen Foxin selän päälle ja aloin kiinnitellä solkia sekä vatsavöitä. Sujautin riimun ruunan päähän ja lähdin taluttamaan sitä kohti maneesia. Pidin mielessäni sormia ristissä, sillä halusin päästää juoksemaan hevosen kanssa, jotta vanhoihin jäseniin tulisi liikettä ja lihakset lämpiäisivät.

Olisin voinut hyppiä riemusta kun huomasin ettei maneesissa ollut ketään. Ilmeisesti Merkku oli saanut liikutettavat liikutettua tai hän oli maastoilemassa. En yhtään ihmetellyt jos nainen vaikka olikin ravailemassa metsäpoluilla, ulkona nimittäin oli kaunis, aurinkoinen sää. ”Jaahas, Foxi. Olemme kahden täällä joten voidaan aluksi kävellä, sitten hieman ravailla ja lopuksi testaan kuinka helposti tottelet ruumiinkielen merkkejä”, puhelin samalla kun suljin ovea perässämme ja lähdin taluttelemaan ruunaa uraa pitkin. Foxi pärskähti loukkaantuneen kuuloisesti, ilmeisesti herra vihoittelee minulle vieläkin kun viime kerrasta on niin paljon aikaa. Hyvä etten madellut ja maanitellut ruunan edessä anteeksi antoa puhuessani sille mukavia ja hunajaisia sanoja. Rapsuttelin ja silittelin ruunan kaulaa samalla kun kävelimme ympäri maneesia, vaihdellen aina välillä suuntaa. Parinkymmenen minuutin kävelemisen jälkeen uskallan vihdoin kannustaa hoitohevoseni kevyeeseen raviin. Hölkkäsimme aluksi vain lyhyen sivun testatakseni, että Foxi kestää käsissä, mutta pakko myöntää, tunsin pientä vetoa riimunnarussa hölkkäämisen aikana. Ilmeisesti vanhasta herrasta löytyi puhtia, joten minun piti olla varovainen jos ajattelin ravuttaa hevosta.
”Jaahan vaa... siis herraseni. Mitäs jos otettaisiin näin aluksi varovasti ja ravailtaisiin vain hieman ja sitten taas käveltäisiin sen verran, että saadaan lihaksesi lämpiämään ja voin hieroa jumittuneet lihaksesi auki kunhan päästään talliin?” puhelin hevoselle, ottaen samalla napakamman otteen narusta. ”Ja sitten rauhassa”, sanoin lempeästi jonka jälkeen pyysin taas Foxia ravaamaan. Aluksi ruuna meinasi kiihdyttää vauhtiaan hieman liikaa, mutta hidasti vauhtia kun hieman vedin narusta.
Onneksi en ole täysin rapakuntoinen vaan kykenin hölkkäämään muutaman kierrokseni ihan kepeästi ruunan vierellä. Höröllä olevat korvat ja lennokkaat askeleet viestivät, että ruuna taisi ihan tykätä siitä kun sai hieman juosta. ”Noo niin, nyt rauhassa. Testataanpas hieman... Seis”, sanoin samalla kun pysähdyin ja vedin hieman narusta. Protestoivasti ruuna otti pari askelta eteenpäin, mutta pysähtyi sitten nätisti ja alkoi kuunella pieniä pyyntöjä ja seurata elekieltäni. Loistin varmaan kuin aurinko keskellä maneesia hymyillessäni.

”On kyllä hienoa seurata nuoren miehen ja vanhan hevosen yhteistytöä”, kuulin äkisti miehen äänen sanovan maneesin ovelta. Käänsin katseeni ja näin neljänkymmenen paikkeilla olevan vaaleatukkaisen miehen, joka katseli tarkkaavaisesti minun ja Foxin maastakäsintyöskentelyä. ”On mukavaa kun saa yhteistyön toimimaan”, vastasin hymyillen samalla kun talutin ruunan miehen luokse. ”Sinä olet varmaan Luke. Alexiina on maininnut sinusta joskus ruokapöydässä ja nyt kun minulla oli aikaa, ajattelin tulla katsomaan jos löytäisin sinut. Olet kuulemma mukavan oloinen nuori mies.” Olin täysin puulla päähän lyöty miehen tietäessä nimeni ja selittäessä, että olen kuulemma mukavan oloinen nuorukainen. Hetken jouduin käyttämään harmaita aivosolujani ennen kuin minulla välähti kuka mies oikein oli. ”Te olette varmaan Raicy”, sanoin kohteliaasti ja ojensin käteni miestä kohti. Raicy tarttui käteeni ja kätteli minua. Aloimme jutella niitä näitä, enimmäkseen hevosista, hevosmiestaidoista ja omista kokemuksistamme.

Lähdimme siinä puhuessamme kohti tallia ja kerroin ajatelleeni hieman hieroa Foxin lihaksia, johon Raicy vastasi kysymällä, että oliko minulla kenties koulutus hevosalalle. Jouduin vastamaan ettei ollut vaikka olisinkin halunnut mennä opiskelemaan hevosenhoitajaksi, kengittäjäksi tai ratsastuksenohjaajaksi. Samalla kun otin ruunalta loimea pois kerroin äitini olleen kilparatsastaja ja koulutukseltaan ”hevosterapeutti”. ”En tiedä, miten hän sellaisen ammattinimikkeen itselleen sai”, sanoin naurahtaen ja aloin pyörivin liikkein etenemään niskasta kohti säkää, aivan harjan viertä pitkin. ”Ei Alexiina turhaan sanonut, että sinuun kannattaisi tutustua. Tunnut tietävän paljon hevosista vaikka oletkin vain.. 22 vuotta?” Nyökkäsin miehen lauselle ja ikäkysymykselle vastaten äitini opettaneen, että ensin hevosen hyvinvointi ja kunto, sitten vasta ratsastus. Jatkoin vielä jonkin aikaa juttelua Raicyn kanssa ennen kuin hän vilkaisi kelloa ja kysyi, että joko se oli noin paljon. Sen jälkeen mies pahoitteli joutuvansa lähtemään, koska työt kutsuivat. ”Mutta oli mukava tutustua, törmäillään taas Luke. Se on hienoa, että välität noin paljon hevosen terveydestä ja hyvinvoinnista. Toimi samalla tavalla jatkossakin. Nähdään”, Raicy sanoi ennen kuin lähti. ”Kiitos ja nähdään”, sanoin ennen kuin mies katosi tallinovesta ulos. Hymyillen jatkoin ruunan lihasten hieromista ja toistelin hetken aikaa minun ja Alexiinan miehen keskustelua päässäni. Raicy vaikutti todella mukavalta mieheltä ja hiljaa mielessäni toivoinkin, että pääsisin puhumaan hänen sekä Adeksin kanssa joskus uudestaan.

Sain aikani kulumaan hevosherraa hieroessani ja jossain vaiheessa vatsani murahti siihen malliin, että pitäisi syömässäkin käydä. Rehellisesti sanottuna olin täysin sekaisin kellon suhteen. En muista oliko ykkös ryhmään kuuluvat hevoset ruokittu eli pitäisikö Foxi viedä ulos vai mitä nyt tapahtuisi. Kaivelin taskujani hetken ennen kuin löysin kännykän ja huomasin kellon olevan vähän yli kolme. Heti sen jälkeen kuulinkin ruokintakärryjen lähestyvän. Hanna ilmestyi käytävään ja hevoset alkoivat korskahtelemaan odottavasti. Livahdin Foxin karsinasta ulos ja lähdin kantamaan harjoja, sekä loimea satulahuoneeseen, jonka jälkeen suuntasin kulkuni kohti majataloa. Onneksi olin pakannut evästä mukaani etten joutuisi kärsimään nälästä koko päivää; herkulliset voileivät ja termospullollinen kahvia odottivat minua kaapissani hoitajien huoneessa.
Istuuduin sohvalle ja aloin syödä voileipää tyytyväisenä, samalla selaillen hevoslehteä jonka löysin pöydältä. Muutama hoitaja taapersi sisälle huoneeseen ja hetken kuluttua huoneesta pois, sinäänsä sääli koska olisi ollut mukavaa päästä juttelemaan toisen hoitajan kanssa. 'Voi Luke, taidat olla aika vanhus, tiesitkö sitä.' Itsekseen puhuminen oman pään sisällä on ehkä parasta viihdettä silloin kun ei ole ketään kenen kanssa jutella. Ajatus oikeastaan nauratti minua. Olinhan sentään 22 vuotta.. täyttäisin oikeastaan 23 vuotta ja kaikki muut olivat alle 20 vuotiaita. Tiesin kyllä muutaman hoitajan, jotka täyttäisivät 20 vuotta tänä vuonna, mutta silti.

Ennen kuin annoin itseni vajota harmittelemaan ikääni yhtään enemää, menin kaapilleni ja tungin evästavarat hyllylle. Otin lukollisesta lokerosta iPodini ja tungin napit korvaani. Vielä voisin käydä hieman putsaamassa Foxin karsinaa ennen kuin suunnittelisin kotiin lähtöä. Kello oli vasta niin vähän ettei ykkösryhmää viety ulos, mutta se tuskin haittasi Foxia jos nopeasti putsaisin karsinan seinät, vesi- ja ruokakupin. Taapersin tallille musiikin tahdissa ja lähdin etsimään ämpäriä ja sientä. ”Heippa herraseni”, sanoin ruunalle astuessani karsinaan. Annoin hevosen syödä rauhassa, kun aloitin putsaamaan vesikuppia. Hyräilin kappaleiden tahdissa iloisesti ja putsasin karsinan seinät sekä kupit rauhallisesti, häiritsemättä Foxin heinän syöntiä.
Vihdoin ja viimein olin tyytyväinen siihen mitä tein ja katselin karsinan seiniä hymyillen. Foxi nuuhkaisi puhdasta ruokakippoaan kummissaan, mutta pärskähti loppujen lopuksi hyväksyvästi ja kääntyi katsomaan minua. ”Kohta pitäisi lähteä ulos. Odotahan, käyn hakemassa loimen”, sanoin hevoselle ja kävelin satulahuoneeseen. Ohimennen tervehdin vieraan näköistä poikaa, joka oli ilmeisesti yksi uusista hoitajista. Loimi kainaloon ja kohti karsinaa, jossa ruuna herra odotti jo kärsimättömänä. Pistin loimen Foxille ja rapsuttelin vielä hetken ruunaa ennen kuin talutin hevosen ulos tarhaan. Vanha herra ravaili lennokkaasti eteenpäin, pois päin minusta. ”Noh, näkyillään taas Foxi”, sanoin tarhan portilla ennen kuin lähdin vaihtamaan vaatteita majataloon. 'Nyt otan kyllä itseäni niskasta kiinni ja tulen uudestaan mahdollisimman pian', ajattelin samalla kun kiskoin siistimpää ulkoilutakkia päälleni. Suuntasin autolle ja väänsin radiota hiukan kovemmalle kunhan sain urhoollisen ajokkini käyntiin.

t. Luke & Foxi

Omistajan kommentti:
Hei Luke!
Kiva kuulla sinusta pitkästä aikaa. Foxi on jo ollut ihan huolissaan, että missä hänen uusi hoitajansa on, vaikka antaa ymmärtää ettei muka välittäisi ;) Minullakin on ollut ikävä pehmeästi ja huolellisesti kirjoitettuja tarinoitasi!

Tilalla on nyt tapahtunut yhtä sun toista. Et varmaan ehtinyt käydä katsomassa uutta kilpahevostamme, Timoa. Timon lisäksi talliin ostettiin tuntiponiksi shettis Gira ja vuokralle siitokseen tuli hannovermummo Nelli. Nelliä saa tosiaan käydä paijaamassa, sillä vuokrahevosena emme ota sille virallista hoitajaa ollenkaan. Heli varsoi maanantaina orivarsa Boisen ja kenneliin on tulossa paljon uusia koiria. Jälleen kerran vilskettä ja vipinää siiskin!

Kiitos kaunis teille trailerien hoidosta! Nyt kelpaa tosiaan kuljettaa hevosia kilpailuihin säkenöivissä kopeissaan :) Älä suotta murehdi ikääsi, minusta on vain hienoa, että tallilta löytyy ikänsä puolesta vastuuntuntoistakin väkeä, joille voi silloin tällöin laskea myös vähän vaativampia hommia. Ja onhan aina Lomen, joka on kaksissakymmenissä.

Pääsiäisviikonlopuksi on taas luvassa ohjelmaa, mm. porukalla pienet peltolaukat, pääsiäismunien maalausta, pukuratsastusta ja sen sellaista. Talliin tuodaan vähän pajunkissoja ja nautitaan ihanasta kevätauringosta! Kyllä tätä on odotettu :)

PS. Hoitajakuvasi on nyt näkyvillä uudessa kaapissasi.

16.01.2010 - Lauantai
”Show me what it's like
To be the last one standing
And teach me wrong from right
And I'll show you what I can be
Say it for me
Say it to me
And I'll leave this life behind me
Say it if it's worth saving me”, lauleskelin kävellessäni majatalolta kohti tallia. Olin päättänyt ruokatunnilla kipittää tallille ja pomo oli huikannut perään, että voisin viettää vapaata loppu päivän. Ilmeisesti olin taas tehnyt liian paljon töitä tai jotain. Tyydyin vain kohauttamaan ajatukselle olkia ja siirtymään sisälle talliin. Foxin karsinaan ei ollut pitkä matka ja sain heti katsottua onko hevonen tallissa. Olihan se, kello oli sentään puoli kaksitoista. ”Mitäs vanha herra?” kysyin karhealla äänellä. Pahus vieköön, olinkohan saamassa flunssan? Punarautias pää ilmestyi ovelle ja tummat silmät katselivat minua kysyvästi: ”Minäkö vanha herra?” Naureskelin itsekseni, ojentaen käden hevosta kohti ja annoin sen rauhassa nuuhkia kättäni. Ihme, että Foxi teki niin. Olin ymmärtänyt ettei hevonen juuri ollut kiinnostunut ihmisistä paitsi sitten kun kaksikon välille syntyy yhteys.
”Tänään kävellään ja minä hieman hieron ja venyttelen sinua”, puhelin ääneen ennen kuin katosin satulahuoneen puolelle hakemaan harjoja. Muistelin pari päivää sitten tapahtunutta keskustelua nuoren tytön kanssa, joka ilmeisesti hoiti pilkullista ponia. Enhän minä nyt sentään Foxia ollut pois viemässä. Samalla kun nappasin harjat käteeni, mietin että tyttö taisi olla minua huomattavasti nuorempi... en edes kuullut hänen nimeään. Tyttö oli ilmeisesti sen pilkullisen ponin hoitaja koska talutti karvakorvan sisälle. Harjat kädessä saavuin takaisin karsinan eteen ja livahdin rauhallisesti sisäpuolelle. Foxi puhahti, heilautellen häntäänsä, tullen hieman lähemmäs minua. ”Mitäs toit? Jotain hyvää?” ruuna näytti kysyvän katseellaan, mutta tajuttuaan ettei minulla ole mitään hyvää, hevonen käänsi päänsä toiseen suuntaan ja laski turpansa heiniin.

”Tiedätkö mitä poika... Yleensähän sinkkumiehet menevät ruokatauolla lähimpään ravintolaan tai pikaruokalaan tsekkaamaan vapaat naiset, mutta mitä minä teen. Höpöttelen täällä sinulle ja hoidan tallihommia”, selitin ruunalle harjaillessani sen jo valmiiksi kiiltävää karvaa. Ruuna pärskähti itsekseen ja kohotti ylähuultaan irvistäen. Ties kuinka paljon hevonen ymmärsi minua, mutta ei sen niin väliä, kunhan sai höpötellä jollekulle, vaikka vanhalle ruunalle. Nappasin piikkisukan käteeni ja aloin selvitellä pitkiä jouhia hyvin varovasti. Sain muutaman hankalamman takun selvittää sormillani, mutta muuten onnistuin ihan hyvin piikkisukan kanssa selvittämään harjan ja hännän. Liu'uttelin kättäni Foxin jalkaa pitkin, kaviokoukku toisessa kädessäni ja nojauduin hieman ruunan lapaa vastan. ”Nosta”, sanoin pyytävällä äänellä ja vanha herra nosti jalkansa automaattisesti. Toistin vielä saman joka jalalla ennen kuin lähdin viemään harjoja takaisin satulahuoneeseen.
”Hei Luke!” Kysymysmerkki vilkkui pääni päällä, kuullessani jonkun hihkaisevan tervehdyksen minulle. Käännähdin ja näin Lomenin kävelevän satulahuonetta kohti. ”Hei”, tervehdin takaisin hymyillen ja astelin edeltä satulahuoneeseen. ”Millaisella meiningillä tänään menossa?” nuorukainen kysyi virnuillen, kävellen hakemaan harjapakin mukaansa. ”Eipä kummemmin, ajattelin käydä taluttelemassa Foxia ja sen jälkeen venyttelen hieman vanhuksen lihaksia. Entä itse?” ”Tamma kaipailee harjausta, joten tämä päivä varmaan hurahtaa siinä”, Lomen kertoi, virnistäen sitten leveästi. ”Minun pitää nyt mennä, jotta ehdin tekemään vielä jotain muutakin kuin olemaan tallilla. Nähdään Luke”, nuorukainen naurahti ja katosi tallin puolelle. Päätäni pudistellen kävelin hetken ympäri satulahuonetta, tietämättä oikeastaan mitä voisin hakea. Viimein hoksasin, että loimi voisi tuntua Foxista ihan mukavalta kun ulkona kerran oli pakkasta.

Katselin kaappeja, mutta en löytänyt etsimääni loimea, joten menin loimien kuivatushuoneeseen. Siinähän mukavan lämmin tallitoppaloimi roikkuikin. Hieman paksumpi loimi oli parempi valinta kuin villaloimi, hevosen lihakset pysyisivät paremmin lämpiminä ja saisin helpommin venyteltyä Foxin lihaksia. Jokin punainen valo vilkkui huoneen nurkassa ja kävelin valon viereen. Pesukone oli ilmeisesti pyörinyt koska vilkkuvan valon vieressä oli punainen nolla. Käänsin koneesta virrat pois, avasin kannen ja aloin nostelemaan pinteleitä, sekä pari satulahuopaa kuivumaan. Tämän jälkeen menin Foxin luokse ja laitoin loimen ruunalle sen kummempia hidastelematta. Ruuna pärskähti protestoivasti ja astahti askeleen sivummas. ”Oi, anteeksi Foxi”, sanoin ja astahdin itse askeleen kauemmas. Ruuna pälyili minua hieman loukkaantuneen oloisena, olin tullut liian nopeasti sen alueelle. Ojensin käteni hevosta kohti ja nojauduin vasten karsinan seinää. Samalla kun odotin ruunan hyväksyvää elettä, toruin itseäni pääni sisällä liian hätäiseksi pässiksi, minua suorastaan hävetti kuinka olin juuri äsken käyttäytynyt.
Viimein hevonen antoi minulle luvan jatkaa loimen paikoilleen laittamista. Samalla, kun kiinnitin solkia, pyytelin parhaani mukaan arvokkaalta herralta anteeksi ja selitin ettei tarkoitukseni ollut olla töykeä. Napsautin riimunnarun viimeisiltään kiinni ja lähdin taluttamaan karvakorvaa kohti maneesia. Jälleen maneesissa ei näkynyt ketään, harmi sinänsä, olisi ollut mukavaa jutella jonkun kanssa samalla kun kävelytti hevosta, mutta yleensä ihmiset keskittyivät vain ratsastamiseen. ”Hah, voi Foxi.. Olen minäkin yksi kummajaisuus. Olisin voinut edetä ratsastajaurallani, mutta päätinkin kehittää taitojani hevosten kanssa maastakäsin ja tässä sitä nyt ollaan. En enää niinkään välitä ratsastamisesta, vaikka onhan se mukavaa puuhaa.” Kävelimme ympäri maneesia ja juttelin hevosen kanssa jälleen niitä näitä, silitellen kiiltävää kaulaa.
Puolentunnin kävelyn jälkeen menimme takaisin talliin ja annoin loimen olla ruunan päällä. Aloin nostelemaan Foxin jalkoja ja aluksi tein lyhyitä kevyitä venytyksiä, koska en tiennyt oliko hevosen jalkoja ennen venytelty. Nostelin ensin etujalkoja ja sen jälkeen takajalkoja, jonka jälkeen yritin heinätuponavulla saada ruunan taivuttamaan kaulaansa molemmille puolille kylkiä. Kehuin ruunaa jokaisen liikkeen jälkeen ja otin loimen pois. Silittelin pitkin, painavin vedoin koko hevosen vartalon läpi ja välillä tein pieniä hierovia liikkeitä, jotka vilkastavat verenkiertoa.

”Tiedätkö mitä Foxi.. Toivon todella, että meistä tulee ystäviä ja pääsemme vielä nauttimaan monista yhteisistä hetkistä. Jos kerran olet rautakuntoinen vaari niin veikkaan, että tulemme pitämään pitkistä maastolenkeistä vielä monta kertaa”, sanoin hymyillen ja hivelin hevosen niskaa hyvin varovasti. Ruuna oli jännittynyt, mutta koska en varsinaisesti koskenut sen päähän niin hevonen alkoi rentoutua hetken kuluttua. ”Kuka kumma täällä puhelee itsekseen?” huvittunut miehen ääni kysyy ja karsinan ovelle ilmestyi jykeväpiirteiset miehen kasvot. En ollut aiemmin nähnyt miestä missään, ja katseeni kohdistui heti kirkkaisiin harmaisiin silmiin ja pipon alta pilkistäviin mustiin hiuksiin. ”Uusi hoitaja”, totesin, astuin ulos karsinasta ja laskin loimen karsinan ovessa olevaan telineeseen. ”Ooo, uutta verta. Olet varmaan kuullut minusta. Adeksi, tallin eläinlääkäri ja Tossahin mies.” Naurahdin ja nyökyttelin miehen puhuessa. Kättelin häntä samalla kun esittelin itseni: ”Luke ja olen tämän komeän vanhan herran hoitaja. Tulin vasta vähän aikaa sitten.” Oli mukavaa törmätä mieheen, joka oli vain hieman vanhempi kuin minä itse. ”Miten olet viihtynyt tallilla?” mies kysyi hymyillen, nojautuen vasten karsinan ovea. ”Foxi on kyllä komea vanha herra ja nostan hattua sinulle jos pääset sen suosioon. Ruuna ei ole ihan helpommasta päästä, mutta siitä saat kyllä uskollisen ystävän jos hyväksytty -leiman saat otsaan”, Adeksi selitti vielä virnuillen ystävällisesti. ”Oikein mukavasti. Ilmapiiri on juuri niin rento kuin pitääkin ja ihmiset ovat omanlaisiaan persoonia. Tallinomistajakin on oikein mukava ja henkilökunta ystävällisiä. Hevoset ovat sopivan vaihtelevia luonteeltaan ja siitä minä pidän juuri erityisesti”, selitin, nyökytellen päätäni aina siihen suuntaan mitä tarkoitin. ”Hah, kuullostaa hyvältä. Oletko vielä kennelissä käynyt? Koiratkin ovat hauskoja otuksia tällä suunnalla.”

Pudistin päätäni miehen kysymykselle ja selitin etten vielä ollut ehtinyt tutustumaan tallialueeseen, mutta ehkä lähiaikoina rohkaisisin mieleni ja kävisin myös kennelin puolella kääntymässä. Siinä aikamme juteltuamme Adeksi sanoi, että hänen pitäisi nyt mennä, oli kuulemma jotain asiaa Alexiinalle. Nyökäsin ja totesin, että törmäillään taas. Mies katosi nopeasti kulman taakse ja minä jäin, jälleen kerran, kahden Foxin kanssa. Muutama hoitaja kyllä kipitteli ohitseni hevostensa luokse, ilmeisesti näin perjantaisin ihmisillä oli kiire. Itsekin voisin lähteä kavereiden kanssa illalla kaupunkikierrokselle.

Kello läheni jo ruokinta-aikaa, mitenköhän kummassa minäkin olin ehtinyt tekemään kaikkea mahdollista muutamassa tunnissa. Huokaisin ja käännyin katsomaan Foxia. ”Kuule poika... annatko minulle luvan lähteä kotiin vaikka kello on niin vähän?” Ruuna kohotti päätään ja hörähti, kuopaisten karsinan pohjaa kaviollaan. Käänsin päätäni ja näin Hannan ruokintakärryjen kanssa. Hevoset hörähtelivät ja hirnahtelivat odottavasti, ilmeisesti nelijalkaisilla oli nälkä. ”Hei Luke, voisitko käydä siirtämässä pari heinäpaalia rehuvarastossa niihin kärryihin ja ottaa paalinnarut niistä pois?” Hanna kysyi samalla kun lappoi ruokia hevosten kuppeihin. ”Hoituu”, vastasin ja kävelin reippaasti rehuhuoneeseen tekemään hommat loppuun. Lastasin heinäpaalit paikoilleen ja napsin narut puukon avulla auki ja laitoin narut roskikseen. Totesin, että minun on kai parempi lähteä ajamaan kotia kohti, sillä ei täällä enää ollut paljoa tekemistä.
Kävelin majataloon ja vaihdoin työvaatteet päälleni. Moikkasin matkalla autolle muutamaa tallilla kävijää ja astelin autoni viereen. Hyppäsin jääkylmään autoon ja lähdin ajamaan kohti kotia. Radiosta soi Nickelbackin Savin' me.

t. Luke & Foxi

Omistajan kommentti:
Hello Luke!
ÄTZHYY! Vitsit, kieltämättä on kurja olo. Raicy tartutti minulle ikävän flunssan ja tallin uusin hevonen sairastui ähkyyn. Luojan kiitos päivä päivältä lähestytään kevättä, tuskin jaksan odottaa kesän tuloa! Juttelimme paljon kaikesta, mitä kesällä voisi järjestää. Todennäköisesti luvassa on myös kesäleiri ja se olisi varmasti sinulle ja Foxille oikein sopiva yhteinen kokemus (koska sisällyttäähän se monta päivää yhdessäoloa, pitkiä maastoretkiä ja luonnonarmoilla elelyä..). Saa nähdä tuleeko siitä vaellustyyppinen, vai ihan leirimökkiin painottuva leiri.

Yksi urakka missä voisit auttaa seuraavan kerran, kun tallilla poikkeat, niin siivota trailerit (niitä on kaksi). Pyydä avuksi, vaikka muutama hoitaja. Jynssäätte vähän sellaisella isolla harjalla seinät, purut pois ja lattia pitäisi myös pestä, uudet aluset tilalle ja tarkistaa, että kaikki väliköt ovat kiinni jne. Arvostaisimme paljon, jos jaksaisitte sen tehdä! Tiedän, ei kovin innostava homma, mutta siitä on aikaa, kun traikut on viimeksi huolettu.

10 v€

08.01.2010 - Perjantai
”Tälle päivälle on luvattu pientä kirpeää pakkasta”, kuuntelin radiotoimittajan selostavan, kun ajoin kohti tallia ja mietin itsekseni, mitä voisin tehdä Foxin kanssa. Kenties kävisin taluttamassa ruunaa hieman kentällä, ehkä sitä kautta saisin parannettua välejä hevosen kanssa, mutta jos kenttä olisi jäässä, putsaisin varmaan hoitohevosen varusteet. Sulavasti ja tottunein ottein parkkeerasin auton vapaaseen parkkiruutuun ja mietin, että tuleekohan tallille tänään paljon hoitajia. Olisi mukava tutustua johonkuhun tältä tallilta jotta myöhemmin voisin pyytää jonkun seurakseni maastoilemaan.
Autosta noustessani nappasin takapenkiltä repun matkaan mukaan. Ovet lukkoon ja avaimet syvälle takin taskuun, jotteivat häviä ja suunta kohti tallia. Tälläkertaa onnistuin välttämään piilojään ja lumikinokset! Ylpeänä itsestäni tassuttelin portista sisälle tallialueelle ja olin menossa talliin vaihtaakseni vaatteet, sillä puvun takki, valkoiset pillifarkut ja mustat uudet lenkkarit eivät oikein soveltuneet tavalliseen talliympäristöön, mutta muistin ettei tallissa ollut vessaa. Raskas huokaus karkasi huuliltani ja aloin miettiä, mitä minulle oli sanottu tiloista ja rakennuksista. ”Hoitajahuone sijaitsee majatalossa”, muistelin Alexiinan maininneen ja käännyin kannoiltani takaisin ulos, kävelin pihan poikki ja sisälle majataloon. Yleinen vessa löytyikin nopeasti pienen kyltin ansiosta ja minä sitten suuntasin sinne vaihtaakseni vaatteet.
Hetken pompittuani ja pyörittyäni sain viimein vaihdettua rennommat (ja lämpimämmät) vaatteet päälleni. Pipo vain päähän ja rennompi Luke astui esille nuhjuisissa farkuissa, liian suuressa hupparissa ja toppatakissa. Kävin viemässä repun kaappiini, jonka löysin pienen lapun ansiosta. ”Täytyy tänne tuoda jotain kaapin täytettä ettei kaiku vastaa kun huhuilen kaappiin sisälle”, tuumailin hiljaa mielessäni, sulkiessani kaapin oven. Luonnonkiharat pilkistelivät pipon alta kävellessäni ulos majatalosta ja takaisin talliin. Kello oli kaksikymmentä vaille kahdeksan, joten ehkä ehtisin käydä laittamassa Foxin itse ulos.

Unisena kävelen sisälle talliin ja kävelin heti vanhan herran karsinan eteen. ”Huomenta Foxi”, sanoin rauhallisesti, jääden katselemaan hevosen rauhallista aamuheinien syömistä. Kavioiden kopse selkäni takana sai minut kääntymään ja ehdin juuri parahiksi nähdä ruskeatukkaisen nuoren naisen, joka talutti mustaa friisiläistä kohti pääovia, ilmeisesti viedäkseen sen ulos. ”Hei”, tervehdin häntä pienellä unisella hymyllä ja lähdin sitten hakemaan Foxin loimea satulahuoneesta. Löysinkin piakoin tarvitsemani toppaloimen, olihan ulkona kipakat -13C pakkasta.
Saavuin takaisin karsinan viereen ja tennesseewalkerruuna kohotti sen verran päätään nähdäkseen, kuka karsinan vierelle taas saapui. ”Minä täällä vain. Toivottavasti et nyt ota nokkiisi jos tulen ja vaihdan loimen päällesi, jotta sinut voidaan viedä ulos”, selittelin todella fiksun kuuloisesti karsinan ulkopuolella seisten iso loimi sylissäni. Foxi kyllä katseli minua korvat hörössä, pää hieman kallellaan, mutta ei kuitenkaan sen kummemmin reagoinut minuun vaan loppujen lopuksi pärskähti päätään pudistaen, alkaen hamuamaan viimeisiä heinänkorsia karsinasta suuhunsa. ”Ei Foxi suurta hepulia saa jos nyt menet rauhassa vaihtamaan sen loimen.” Käännyin rauhallisesti ympäri ja näin hetki sitten ohitseni kävelleen naisen seisomassa vähän matkan päässä tallikäytävällä. ”Tämä on vasta toinen kertani tallilla, joten en tiedä paljoakaan Foxista”, myönsin hymyillen ja hieraisin niskaani. ”Olen Luke.”
Nainen naurahti ystävällisesti ja nyökkäsi ymmärtävästi. ”Olet siis se eilen saapunut uusi hoitaja. Hauska tutustua, olen Hanna, talliapulainen.” Kättelimme ja kyselin hieman ruunasta ja sen tavoista, koska en halunnut aiheuttaa suuremman luokan showta sillä, että tekisin jotain täysin väärin ja sössisin tilaisuuteni rakentaa siteen minun ja Foxin välille. ”Noh, nyt minun täytyy kai päästää sinut jatkamaan töitäsi. Törmäillään taas”, sanoin hymyillen Hannalle, joka toivotteli samoin ja lähti jatkamaan hevosten ulos laittamista.

Astuin rauhallisesti karsinaan ja juttelin hiljakseen vanhukselle, joka seisoi hievahtamatta paikoillaan jatkaen heinien hamuamista. Toppaloimen laskin oven päälle odottelemaan ja aloin irrottelemaan toista loimea varmoin ottein, taitellen sen jälkeen loimen siististi karsinan ulkopuolen telineeseen. Kieritin vielä pintelit pois ruunan jaloista ennen kuin laitoin toppaloimen hevosen päälle. Kävin vikkelästi (mutta rauhassa) hakemassa riimun ja -narun, sujautin varovaisen jämerästi riimun Foxin päähän ja muistin kyllä ettei hevonen pitänyt siitä kun sitä koskettiin päähän. Vielä naru kiinni ja olimme valmiita.

”Tulehan”, sanoin ja lähdin taluttamaan herraa ulos laitumelle. Tallipiha oli liukas, joten kävelimme todella hitaasti ja varovasti, koska en halunnut aiheuttaa venähdyksiä tai luunmurtumia kummallekaan meistä. Vihdoin ja viimein olimme turvallisesti laitumella. Päästi Foxin vapaaksi portilla ja suljin sen jälkeeni huolella. Hetken seisoin katsomassa kun nuoret varsat kirmasivat lumihangessa pienet korvat höröllä, innoissaan kirpeän pakkasen takia. Jos sormeni eivät olisi jäätyneet ja nenänpääni ei olisi mennyt tunnottomaksi olisin voinut sistä laitumen vierellä vaikka kuinka pitkään, kylmä kuitenkin herätti minut ja alkoi potkia kohti tallia, karsinoiden siivous nimittäin odotti. En tiedä kuinka huvittavalta näytin kun liu'uin ja liukastelin pitkin tallipihaa. Matka tuntui kestävän ikuisuuden ja olin varma, että näytin aivan Bambilta liukkaalla jäällä, kun luistelin pihan poikki tallin ovelle. Tartuin oveen kuin hukkuva ja astelin sen avustuksella sisälle talliin.

Suoraan lantalaan hakemaan kottikärryt ja talikko, sillä minustakaan ei olisi mukavaa nukkua likaisissa lakanoissa. Toppatakki loimitelineeseen ja talikko heilumaan. Ei siinä pitkään seisottukaan kun karsina oli jo puhdas ja kottikärryt tyhjennetty lantalaan. Vein hieman lisää puruja karsinan pohjalle, levitin kasaa hieman ja palautin tavarat takaisin paikoilleen. Vilkaisin Foxin ruoka- ja juomakuppia ja totesin, että voisin hieman pestä niitä. Niskaa hieroen aloin etsiä ämpäreitä ja sieniä, jotka löytyivät pienen aivotyöskentelyn jälkeen: nimetty sieni käteen ja ämpäriin lämmintä vettä. Karsinaan päästyäni aloin puhdistelemaan kuppeja ja hetken hinkaamisen jälkeen olisin voinut vaikka itse syödä niistä (no en ehkä kuitenkaan).
Putsattuani sienen ja ämpärin, palautin ne takaisin paikoilleen ja vedin syvään henkeä. Mitäs kummaa voisin tehdä, kun kello oli vasta lähemmäs puoli kymmenen ja tallilla oli aika hiljaista. Ehkä voisin mennä hoitajienhuoneeseen istuskelemaan tai sitten voisin kehitellä jotain rakentavaa tekemistä.
Päädyin loppujen lopuksi ensimmäiseen vaihtoehtoon, ja lähdin kävelemään ulos uhmaamaan liukasta pihaa ja lumipenkkoja jotka varmasti ahmaisevat viattomat ohikulkijat kylmään kitaansa. Tällä kertaa onnistuin kestämään jaloillani, ilman sen suurempia liukasteluja ja viimein pääsin majataloon sisälle. Kello oli noin puoli kymmenen, joten minulla oli ihan mukavasti aikaa oleskella hoitajienhuoneessa ja käydä hieman tutustumassa paikkoihin. Foxin varusteet ja harjat ehtisin putsaamaan hieman illemmalla ja sitä ennen voisin käydä ruunan kanssa pienellä kävelyllä. Harmi vain kun en vielä saa lähteä hevosen kanssa maastoon kävelemään vaan minun pitää mennä maneesiin -toivottavasti siellä ei pöllyä jottei Foxi ala yskiä. Menin hoitajienhuoneeseen ja kävin istumaan sohvalle, napaten hevoslehden käteeni. Luin muutaman artikkelin ja tervehdin paria tyttöä jotka kävivät nopeasti pyörähtämässä huoneessa. Vähän jälkeen kymmenen totesin, että nyt olisi hyvä aika lähteä tsekkaamaan maneesi, kenties joku olisi siellä ratsastamassa ja saisin hetken katsella ratsukon yhteistyötä.

Liukastellen ja liukuen päädyin tutkimaan maaneesin sisätiloja: kotoisa katsomo, mukava mutta hieman pimeä kenttäosa. Hämäryys ei oikeastaan haitannut minua ollenkaan sillä pidän enemmän hämäristä paikoista. Liian kirkkaat maneesit ovat ahdistavia, mutta maastoretket kirkkaassa auringonpaisteessa aurinkolasit päässä ovat aivan mahtavia. Kävin ilmeisesti hitaalla, koska huomasin Alexiinan hevosen selässä vasta kun hän tervehti minua. Tervehdin takaisin ja katselin hetken hänen ratsastustaan ennen kuin käännyin ja lähdin tallille, mennäkseni putsaamaan Foxin varusteet. 'Toivottavasti Hanna on vielä tallilla, jotta voin kysyä häneltä, millä aineilla voin putsata herran varusteet', mietin kävellessäni ja heti kun näin Hannan, kysyin asiasta häneltä. ”Länkkärin putsausaineet löytyvät satulasaippuoiden vierestä. Satulaa ei tarvitse öljytä, mutta voit hyvin puhdistaa sen”, Hanna selitti ja lähdin oma-aloitteisesti etsimään aineita ja sientä satulahuoneesta. Satulasaippua ja sieni olivat juurikin siellä kaapissa missä Hanna sanoi niiden olevan. Tarkistin vain asian ja lähdin sitten hakemaan Foxia sisälle, kello nimittäin oli varttia yli kymmenen. Kävin nappaamassa riimun olalle ja lähdin kävelemään kohti laidunta. Pitäähän sitä ainakin kerran kaatua päivän aikana ja niin minä teinkin päästyäni laitumen reunalla.

Tammat varsojensa kanssa näyttivät nauravan minulle kun lensin komeassa kaaressa pehmeään lumipenkkaan laitumen aidan vieressä. Syljeskelin lunta suustani ja pyyhin paljain käsin kylmää lunta kasvoiltani ja niskastani. ”Yäh!” vinkaisin ja nousin istumaan. Kuulin jonkun nauravan takanani ja käänsin lumisen pääni äänen suuntaan. Nuori poika seisoskeli vähän matkan päässä riimunnaru kädessään ja katseli minua hymyillen. Kävin nopeaa yhteenlaskua pääni sisällä ja totesin ettei nuorukainen voinut olla minua vanhempi, eikä hän ollut Dewn. ”Talvi on mukavaa aikaa, eikö?” poika sanoi kävellessään minua kohti. Olin jo ehtinyt kömyämään ylös ja pudistelemaan suurimman osan lumesta pois vaatteistani. ”Totta turiset. Laskettelu on mukavaa, mutta tämä lumihankeen lentäminen ei. Tämä ei olekaan kuin toinen kerta kahden päivän sisään kun heittäydyn lumihankeen selälleni. Olen Luke”, selitin ja esittäydyin toiselle. ”Bartholomew, mutta kutsu mieluummin Lomeniksi. Tottelen sitä nimeä huomattavasti paremmin”, nuorukainen selitti ja irvisti pienesti, ”Mistä lie vanhemmat sellaisenkin nimen keksineet lapselle.” Nyt oli minun vuoroni naurahtaa ja samalla mietin hiljaa mielessäni, että Lomen vaikuttaa oikein mukavalta nuorukaiselta. Hänen kanssaan voisi vaikka joskus lähteä maastoilemaan. Nuorukainen tiiraili saman laitumen suuntaan kuin minä ja kysäisi ohimennen olenko kenties hevosta hakemassa sisälle. Nyökyttelin ja kerroin, että olen Foxin hoitaja. Virnuillen selitin, että minulla voi mennä jonkin aikaa ennen kuin saan hevosen laitumelta matkaani, joten päästin Lomenin jatkamaan omille teilleen ja hetken kuluttua hän kävelikin kimon hevosen kanssa ohitseni.

”Kuule Foxi”, aloitin kun pujahdin laitumen aitojen sisäpuolelle, ”olisi todella mukavaa jos et ottaisi nokkiisi tästä, että keskeytän heinän mussuttelusi sillä on aika lähteä sisälle.” Hevonen kohotti hieman päätään ja mutristi huultaan muka loukkaantuneena. En tiennytkään, että vanha herra voi olla noinkin luonteikas vaikka emme vielä olekaan luoneet kunnollista sidettä toistemme välille. Jäin joksikin aikaa seisoskelemaan paikoilleni kunnes sain ruunalta luvan tulla luokse. Rapsuttelin hetken punarautiasta kaulaa ennenkuin napsautin narun kiinni ja lähdin taluttamaan luonnonlasta sisälle.
Karsinaan päästyäni päätin vain vaihtavaa Foxin loimen ohuempaan ja siirtyväni sen jälkeen taluttelemaan ruunaa maneesiin ennen kuin kovinkaan moni muu ilmestyisi sinne ratsastamaan. Vanha herra kyllä katseli touhuani hieman kummissaan, mutta ei kuitenkaan pahastunut loimen vaihdoksesta ja kaikkein vähiten hevonen tuntui loukkaantuvan siitä, että lähdimme melkein suorinta tietä maneesiin. Tarkistin hoitohevosen hoikat jalat ja kaviot huolella, sillä ulkona oli liukasta. Jalat tuntuivat kuivilta ja hyviltä, eikä kavioissakaan ollut muuta kuin hieman lunta. Lähdin riimunnarusta taluttaen viemään Foxia maneesiin. Ei kovin pitkää kävelyä, ainoastaan sen verran, että voisin rakentaa sidettä minun ja karvakorvan välille, sillä äitini oli sen heti ensimmäiseksi opettanut. Ratsastajan ja ratsukon side on kaikkein tärkein ja sen pitää näkyä ratsastettaessa.
Maneesissa ei ollut ketään, eikä ilmakaan tuntunut liian tunkkaiselta joten Foxi varmaan pärjäisi kun vain kävelisimme ympäri kenttää. Lähes vaistomaisesti aloin jutella hevoselle ja silitellä sen kaula, pysytellen sopivan etäisyyden päässä päästä. Aina kun käteni läheni liikaa hevosen päätä, ruuna protestoi kosketustani nykäisemällä päätään hieman kauemmas. Jokaisen kerran jälkeen pyysin nöyrästi anteeksi, rapsuttelemalla ruunaa sään läheltä. En tehnyt juurikaan mitään kummallista vain muutamia ympyröitä ja suunnan vaihdoksia, sitä kautta sain selville kuinka jäykkä vanha ruuna on. Jälleen kuulin äidin äänen päässäni ja sen saman toitotuksen jonka sain kuunnella aina kun ratsastin vanhalla tammalla. ”Muista, että sinun täytyy lämmitellä vanha hevonen kunnolla ja rauhassa. Mieti itsesi hevosen tilalle. Voisitko tehdä spagaatin ilman lämmittelyjä tuosta noin vain kun olisi 75 vuotias? Tuskinpa.”

Noin kahdenkymmenen minuutin kävelemisen jälkeen totesin, että oli hyvä hetki lopettaa, sen lisäksi maneesiin oli tullut ratsukko ja juuri kun olin lähdössä ulos tuli toinen ratsukko. Minulla olisi hyvin aikaa harjata Foxi ennen kuin ruokarauha hevosten kohdalla alkaisi. Otin ohuemman loimen pois ja vein sen pakoilleen satulahuoneeseen, hain samalla harjat ja kävelin takaisin Foxin luokse. Jostain syystä hevonen seisoi pää ylväästi korkealla, korvat hörössä ja tuijotti minua tarkkaavaisesti tummilla silmillään. Kurtistin kulmiani pienesti ja ihan varmuuden vuoksi vilkaisin olkani yli ettei takanani ollut ketään. Astuin sisälle karsinaan ja jäin sitten seisoskelemaan ovelle. Pälyilimme toisiamme pitkän aikaa kunnes ruuna liikahti askeleen minua kohti ja nuuhkaisi harjoja joita pitelin kädessäni. ”Olet kyllä nähnyt nämä ennenkin”, naurahdin ja orin pölyharjan käteeni, jonka näytin karvakorvalle. Ruuna pärskähti nuuhkittuaan hetken harjaa ja heilautti päätään mukamas hyväksyvästi. Pudistin omaa päätäni vuorostani, laskin harjaämpärin oven viereen ja siirryin Foxin vierelle. Aloitin harjaamisen pitkin, rauhallisin vedoin ja etenin kaulalta kohti lautasia, jonka jälkeen pujahdin ruunan ryntäitten edestä toiselle puolelle ja toistin saman uudestaan. Vaihdoin harjan dandyharjaan ja kävin huolella läpi hevosen jokaisen jalan ja tarkistin taas ettei niissä ollut nestettä tai haavoja. Puhdistin vielä kaviot ja tarkistin, että kengät olivat kunnolla kiinni koska talvisin hevosenkengät tuppasivat irtoamaan todella helposti. Harjaa ja häntää en lähtenyt selvittämään, koska selvitin ne viime kerralla. Foxi näytti suorastaan komealta ilmestykseltä siinä seistessään ja katsellessaan karsinan oven yli jonnekin kaukaisuuteen. ”Mitä sinä oikein mietit?” kysyin ruunalta rapsutellessani sen säkää ja kaulaa harjan alta. Vilkaisin kelloa: se oli vielä niin vähän ettei vielä ollut ruokinnan aika. ”Jaaha poika, jätän sinut nyt omiin oloihisi ja lähden puhdistamaan varusteesti.” Poistuin karsinasta ja suuntasin kulkuni kohti satulahuonetta.

Satulahuoneessa etsin Foxin varusteet esille ja etsin myös varusteidenpuhdistusaineet. Sopiva penkki, saippua lähelle, pieni ämpäri missä on puhdasta vettä, pieni pyyhe, suitset penkin selkänojalle ja satula syliin. Minulla oli ihan mukavasti aikaa touhuta satulan kanssa, joten putsasin sen todella huolellisesti jokaista remmiä myöten. Kun satula oli puhdas, vein sen telineeseen ja hyökkäsin suitsien kimppuun. Niissä ei paljon purettavaa ollut, joten niiden kanssa ei mennyt kauaa. Vilkaisin kelloa ja tuhahdan itsekseni, aikaa oli kulunut vain sen verran, että hevoset olivat vasta vähän aikaa sitten saaneet ruuan. Vein varusteet paikoilleen ja puhdistin ämpärin, sekä sienen ja laitoin nekin paikoilleen. Loppujen lopuksi seisoin keskellä satulahuonetta ja yritin keksiä, että mitä kummaa tekisin. Muistin äkkiä loimet ja pintelit jotka olin jättänyt kaapin oveen. ”Voi ei”, ähkäisin nolostuneena huolimattomuuteni takia ja kävin reippaasti hakemassa loime ja pintelit satulahuoneeseen. Viikkasin loimen siististi ja kieritin pintelit napakalle rullalle, jonka jälkeen laitoin ne paikoilleen. ”Kuinka saatoin olla niin huolimaton?”, mietin ääneen ja nappasin Foxin harjat mukaani. Kävelin ulos ja menin lantalan taakse puhdistamaan harjat. Pöllytin ne oikein kunnolla ja käsittelyn jälkeen ne näyttivätkin melkein uusilta.
Äkkiä puhelimeni pärähti soimaan ja vilkaisin ruutua, pikkusiskoni soitti. Vastasin samalla kun kävelin satulahuoneeseen viedäkseni harjat takaisin paikoilleen. Siskoni pyysi minua hakemaan hänet kaupungista, koska vanhempamme eivät ehtisi hakea häntä. Suostuin ja sanoin tulevani ihan kohta. Puhelun lopettamisen jälkeen tuhahdin hiljaa ja kävelin Foxin karsinan luokse. ”Minun pitää nyt mennä.. Harmi etten ehtinyt olemaan iltaan asti vaikka se olikin tarkoitukseni tänään. Olehan nätisti”, höpötin ruunalle nojaillessani sen karsinan oveen. Tapansa mukaan herra ei kauheasti noteeraanut minuun, mutta ei sen niin väliä, kyllä hevonen vielä joskus hirnuu kun olen lähdössä, ehkä. Lähdin tallista, kävelin majataloon ja hain reppuni kaapista, suuntasin kulkuni kohti autoa ja hyppäsin uljaaseen kulkupeliini, heittäen repun takapenkille. Auto käynnistyi huristen, lämmitys täysille ja suunta kohti kaupunkia missä siskoni odottaisi.
Pysäytin auton koulun eteen ja pirteä, vaaleahiuksinen tyttö istui etupenkille. ”Moi Luke! Tallilta tulossa?” sisko kysyi kun auto lähti liikkeelle. ”Juuri sieltä. Usko pois, tykkäisit varmasti paikasta. Siellä on uskomattoman hienoja hevosia ja pitäisit varmasti Foxista. Tule joskus mukaani”, kerroin innoissani ja lopuksi nauroimme siskoni kanssa kaikille muistoille mitä mieleemme tuli yhteisistä tallireissuista.

t. Luke & Foxi

Omistajan kommentti:
Noin huolellisella ja kärsivälle asenteella kuin sinä, Foxi hyväksyy sinut ystäväkseen varmasti nopeasti. Talviaikaan maneesissakin voi melko huoletta Foxin kanssa mennä, sillä hevosten jaloista tulee lumen mukana kuitenkin niin paljon kosteutta ettei hiekka pölise. Kesäisin on sitten toinen asia. Äitisi neuvot ovat kyllä ehdottomasti mieleen painatettavia, ja ne auttavat sinuakin varmasti läheisemmäksi ruunan kanssa. Ja tuo ihmeessä pikkusiskosi joskus vierailulle!
Joskus jos jää luppoaikaa, hoitajat voivat kysellä tekemistä Hannalta tai maneesista. Alkeistunneille pääsevät ykköstasolaisetkin taluttamaan sekä auttamaan tuntilaisia, ja tallissa tekemistä riittää esimerkiksi uuden heinän siirtäminen heinävarastosta rehuhuoneeseen jne. Myös pestyt varusteet ja huovat voi nostaa pesukoneesta kuivumaan kuivaushuoneen narulle. Toki kennelissäkin voi piipahtaa tyrkylle, vaikkei koirahoitaja olisikaan. Bruce saattaa joskus jopa työntää jonkun koiran hihnan kouraan ja käskeä viemään sen pissalle, mutta saapahan siinäkin puuhailtavaa!

Jälleen pitkä tarina ja yksityiskohtaisesti kuvailtu!
11 v€

07.01.2010 - Torstai
Kännykkäni herätyskello sai minut heräämään säpsähtäen 5.45, ja hyvä etten pudonnut sängystä sen takia. Täysin unenpöpperöisenä nousin ylös ja raahasin itseni suihkuun, jonka jälkeen laahustin vaatekaapilleni. Mitä kummaa voisin laittaa tallille, kun ulkona oli kamala pakkanen ja olin menossa katsomaan tulevaa hoitohevosta ensimmäistä kertaa? Päädyin nuhjuisiin farkkuihin ja paksuun huppariin, joiden alle puin lämpökerraston. Eteisessä tungin jalkani turvakärjellisiin kenkiin, kiskaisin toppatakin päälleni, pipon päähän ja tumput käteen. Keittiöstä pullo cokista, kolmioleipä jääkaapista plus omena kulhosta keittiönpöydältä, auton avaimet sekä puhelin eteisen pöydältä ja menoksi.
Uskollinen, tummansininen, neljällä pyörällä kulkeva igluni oli paikoillaan parkkipaikalla. Urhoollisesti hyppäsin jääkylmään autoon, käänsin avaimesta ja polkaisin moottorin käyntiin ennen kuin lähdin ajamaan kohti tallia. Hiljaa naureskellen aamuradiojuontajien jutuille, söin kolmioleivät pois, hörpäten päälle hieman colaa. Lunta sateli onneksi vain vähän ja tietkin oli hyvin aurattuja, joten minulla ja autolla ei ollut hätää. Vajaan tunnin kuluttua päädyin merkitylle parkkipaikalle. Kiskoin pipon syvemmälle päähän, nousin autosta ja laitoin ovet lukkoon. Vain muutaman askeleen jälkeen meinasin lentää pyrstölleni lumihankeen... ja niin teinkin. ”Äää”, äänähdin maatessani selällään parkkipaikan lumikinoksessa ja kuulin jonkun askelten narskuvan lumihangessa.

”Kappas, kaipaatko kenties apua?” nuoren miehen ääni kysyi hieman huvittuneeseen sävyyn. ”En, muuten vain makoilen ja meditoin täällä lumihangessa”, vastasin muka vakavasti ja tuijotin taivasta mietteliäänä. ”No jos minä kuitenkin autan sinut sieltä ylös ettet lumiukoksi muutu.” Kohottauduin puoli-istuvaan asentoon ja tartuin kiitollisena nuorukaisen kädestä kiinni. Pääsin vaivoin hangesta ylös, vaikka poika kiskoikin minua kaikin voimin. ”Uh, kiitoksia. Olen Luke”, sanoin hymyillen samalla, kun pudistelin lumet pois vaatteistani ja kättelin sen jälkeen pelastajaani. ”Dewn, Alexiinan poika. Tervetuloa Kings Roadille”, hän sanoi ja kysyi sen jälkeen, että kävelisimmekö samaa matkaa tallille. Suostuin ilomielin ja matkalla juttelimme niitä näitä eilisestä pelistä, sekä hevosharrastuksistamme.
”Foxin karsina on tuossa heti oikealla ensimmäinen ja näet sen tästä kartasta”, Dewn kertoi, tökkien paperia ilmoitustaululla. ”Tunnistat kyllä ruunavanhuksen sitten kun lähdet sitä ulkoa hakemaan”, nuorukainen huikkasi vielä ennen kuin lähti hääräilemään omiaan. Minä jäin orpona seisoskelemaan ilmoitustaulun viereen ja yritin keksiä, mihin suuntaan sitä lähtisi huitomaan. Joka talliapulainen tai sitten hoitaja pyyhälsi ohitseni kottikärryjen kanssa ja katosi karsinaan sisälle kärryineen ja talikkoineen. Sipsuttelin hiljaa hänen peräänsä ja kopautin varovasti karsinan ovea. Tyttö käänsi kasvonsa minuun ja hymyili ystävällisesti posket punaisena pakkasesta. ”Eh.. hei. Olen uusi täällä ja tulin hoitamaan Foxia ja mietin, että...”, selostan ja vilkaisen nopeasti hevosen karsinaa, ”voisitko kertoa mistä löydän talikon ja kottikärryn?” Tyttö naurahti pirteästi ja viittoi (ilmeisesti lantalan) oven suuntaan, sanoen: ”Tuosta ovesta sisään ja löydät varmasti etsimäsi.” Kiitin, ennen kuin lähdin etsimään kaipaamiani välineitä.

Piakoin kärräilinkin hiljaa hyräillen kottikärryjä kohti ruunavanhuksen karsinaa, eikä mennyt kauaa kun olin heittänyt takin pois päältäni ja tunkenut paksun pipon takin taskuun. Jatkoin hiljaista hyräilyäni samalla kun lappasin lantakasoja ja märkiä puruja kottikärryyn. Olen niitä ihmisiä jotka pitävät juuri ruumiillisesta työstä mitä talleilla saa tehdä enkä näyttänyt ollenkaan hapanta naamaa siivotessani Foxin karsinaa.
Karsinassa oli niin paljon puruja, että päätin olla tuomatta lisää siirtäessäni seinien vierestä puruja keskemmälle karsinaa. Kävelin kottikärryn kanssa lantalaan ja kippasin lastin kasan jatkeeksi, jonka jälkeen palautin tavarat oikeille pakoilleen. Hyräilyä jatkaen nappaan luudan käteeni ja lähden järjestelmällisesti harjailemaan tallikäytäviä puhtaaksi, mutta en kuitenkaan huiskinut harjalla niin että koko paikka pöllyäisi vaan pienin sievin liikkein liikuttelin lattiaharjaa eestaas.

Jonkin aikaa siinä vierähti, mutta olin tyytyväinen lopputulokseen kun sain viimeiset kasat lakaistua lantalaan. Lattiaharja paikoilleen ja takki pukemaan päälle. ”Jaa-a, missäs olet poikaseni”, mietiskelin itsekseni ääneen kun kävelin ovesta ulos ja suuntasin kulkuni kohti laitumia. Kävelin polkua pitkin talon ohi laitumien luokse ja aloin etsiä Foxia katseellani. Kello läheni kymmentä ja jos oikein muistin niin ruunan ”ryhmän” piti alkaa siirtyä sisätiloihin tekemään tilaa kakkosryhmälle. ”Missä olet...” jatkoin itsekseni puhumista, kävellessäni laitumien välissä ja pysähdyin heti kun katseeni tavoitti kermanvärisellä loimella varustetun, punarautiaan hevosen, joka seisoskeli yksikseen, erillään muista hevosista. Hymyillen siirryin aidan viereen tiirailemaan salaa tuota komeaa ilmestystä. Ruuna näytti kaukaa katsottuna korkealta vaikka sen säkä olikin vain 154cm.
Neuvojen mukaan annoin katseeni harhailla aivan muissa maisemissa ja sain äkkiä seuraa hallakosta norjanvuonohevosesta, joka kipitti aidan viereen tökkimään minua turvallaan. Tervehdin karvakorvaa rapsuttelemalla sitä otsatukan alta. Hetken aikaa unohduinkin juttelemaan vuonikselle päivän säästä ja siitä, että tarkoitukseni olisi mennä hakemaan Foxi sisälle, kunhan ruuna ensin antaisi luvan tulla luokseen. Hallakko heilautti päätään ylös ja alas hörähtäen samalla kuin mukamas olisi ymmärtänyt jotain. Vihdoin uskalsin nostaa katseeni hoitohevoseni suuntaan ja tajusin, että ehkä kahdenkymmenen minuutin mittainen itsensä jäädyttäminen ja vuonikselle puhuminen on tarpeeksi varovainen aloitus. Pujahdin aitojen välistä laitumelle ja lähdin suuressa kaaressa kävelemään kohti ruunaa, mutta pidin katseeni lähimmissä männynkävyissä kuin itse hevosessa, joka ei korvaansa lotkauttanut minun saapumiselleni. Jäin muutaman metrin päähän seisoskelemaan ja tuijottelemaan taivasta, vilkuillen samalla Foxin suuntaan. Ruuna kohotti pienesti päätään, vilkaisi suuntaani ja puhahti tylsistyneen kuuloisesti, ennen kuin rentoutti lihaksensa ja laski turpansa takaisin heinäkasaan.
”Hyvä poika Foxi”, puhelin hiljaa samalla kun astelin rauhallisesti ruunan luo. Pysähdyin herran vierelle seisomaan ja rapsuttelin tuon kaulaa, samalla kun satuilin sille kaikkea mahdollista lapsuuteni tallielämästä ja äidin kilparatsutammasta. Siinä satuiltuani sain viimein napsauttaa riimunnarun kiinni riimun ja lähteä taluttamaan vanhaa herraa kohti tallia. Muita hoitajia käveli ympäri pihaa hakien sisään ja vieden ulos hevosia, sekä kärräillen kottikärryissä heiniä laitumille. Muutama hoitaja näytti ulkoiluttavan koiria ja tallilla oli jo täysi tohina menossa.

Talutin karvakorvan sisälle ja vein sen omaan karsinaansa, sulkien oven huolella perässäni. Rauhallisin, mutta päättävin ottein aloin availla loimien solkia. Varoin erityisesti mahan seutua, koska joku oli ohimennen maininnut minulle Foxin herkästä mahanalusesta ja päästä, ja samalla puuhaillessani juttelin ruunalle, jatkaen siitä mihin jäin tarhassa. Astuin ulos karsinasta, kantaen toppaloimea sylissäni, suljin huolella oven ja asettelin loimen telineeseen karsinan oveen. Lähdin kävelemään kohti satulahuonetta ja etsin Foxin harjat käteeni. Ei siinä kauaa mennyt ja samalla moikkasin muutamalle hoitajalle, jatkaen sitten matkaani takaisin ruunan karsinaan. Ensimmäiseksi käteen pölyharja ja aloinkin rauhallisesti sukimaan punarautiasta karvaa. Eihän siinä paljoa työtä ollut, mutta on hyvä kuitenkin puhdistaa hevonen huolella kun kerran aloittaa. Varoin vatsaa ja vaihdoin harjan kumisukaan -äiti opetti, että vanhat hevoset pitivät kumisukan pyörivästä liikkeestä, koska se rentouttaa lihaksia ja saa veren kiertämään vanhassa hevosessa.
En tiedä kuinka hullun kuvan annoin itsestäni jutellessani hevoselle, hiljentyen aina välillä vain rapsuttelemaan vanhaa herraa sään kohdalta. Taisin aina välillä osua kutiavaan paikkaan, koska Foxi nosteli ylähuultaan pienesti. Sen jälkeen jatkoin taas touhuamista, muun muassa puhdistin kaviot ja selvittelin varovasti käsin harjan ja hännän auki. Pään onnistuin nipin napin harjaamaan hyvin pehmeällä pääharjalla, koska karvakorva kiskaisi aina päänsä minun ulottumattomiini.

Kauanhan siinä meni, mutta ei se minua häirinnyt, sillä tänään oli vapaa päiväni, joten minulla oli paljon aikaa tutustua hoitohevoseen. ”Tiedätkö.. eräs asia on aika kummallinen yhteensattuma”, aloitin, silitellen harjauksen jäljiltä kiiltelevää karvaa, ”Olemme nimittäin molemmat Huntereita. Sinä olet Foxhunter ja minä olen Luke Hunter.” Naurahdin hiljaa itsekseni yhteensattumalle ja astelin karsinasta ulos, viedäkseni harjat takaisin pakoilleen.
”Näytät tulevan Foxin kanssa ihan hyvin toimeen”, kuulin naisäänen sanovan ja vierelleni astui vaaleahiuksinen nainen. ”Alexiina Center ja tervetuloa minunkin puolestani Kings Roadiin”, hän esittäytyi minulle ja kättelin tallinomistajaa kohteliaasti. ”Luke Hunter ja kiitos kiitos. Poikasi ehti ennen sinua toivottelemaan tervetulleeksi”, sanoin naurahtaen, nojautuen vasten karsinan ovea. ”Tiedän. Dewn kertoi, että olit meditoinut lumihangessa parkkipaikalla. Ilmeisesti olet ihan hyvin löytänyt tavarat ja muistat varmaan kaikki, mitä Foxi vaatii? Muistathan, että ruunalla on puhuri, joten sen kanssa ei voi kuin maastoilla”, Alexiina kertoi. Nyökyttelin ja vastailin parhaani mukaan kysymyksiin, ilmoittaen viimeiseen lauseeseen, että pidän pitkistä maastoretkistä enemmän kuin koulun vääntämisestä, joten Foxi on oikein sopiva hevonen minulle.

Aikamme juteltua Alexiina kertoi, että hänen täytyi palata takaisin töihin. Toivottelin hyvää päivän jatkoa ja sanoin, että joudun itsekin suuntaamaan kohta kotia kohti, koska muistin erään asian joka minun pitäisi hoitaa tänään. Tosiaan, muistin yllättäen, että minun piti järjestää muutamat paperit kuntoon ja siivota asunto viikonloppua varten. Kello läheni puolta viittä, joten päätin olla avuksi ja loimitin ruunan, sekä talutin sen takaisin samalle laitumelle ulkoilemaan. Ennen kuin päästin ruunan lähtemään, rapsuttelin vielä hetken Foxia harjan alta ja selitin, että tulen piakoin takaisin katsomaan sitä. Jäin vielä hetkeksi aidan viereen katsomaan tuota komean näköistä nelijalkaista. ”Olemme molemmat yksinäisiä susia...” huokaisin itsekseni, ennen kuin lähdin kävelemään pihan poikki kohti parkkipaikkaa. Autoni näytti entistä enemmän pyörillä liikkuvalta iglulta, koska lunta oli satanut sen verran paksumpi kerros ettei tummansinistä väriä näkynyt juuri ollenkaan lumen alta.
Itsekseni puhisten käynnistin auton ja putsasin lumet pois auton päältä lumiharjalla, jonka jälkeen istahdin kuskin paikalle ja lähdin ajamaan kohti kotia, miettien, minkälainen tulevaisuus mahtaa minua ja Foxia odottaa. Hyvillä mielin hyökkäsin kotona töideni kimppuun ja suunnittelin jo, että seuraavalla kerralla voisin kävelyttää ruunaherraa hieman.

t. Luke & Foxi

Omistajan kommentti:
Hei Luke, ja vielä kerran tervetuloa tilallemme!
Aina on yhtä mukavaa saada tutustua uusiin hevosenhoitajiin ja olen tietysti mielissäni siitä, että tänne saapuu molempia sukupuolen edustajia. Alku lähti erinomaisen lupaavasti käyntiin ja olen aivan varma, että sinusta ja Foxista tulee vielä hyvät ystävykset. Ruuna vaatii vain aikaa, lempeää yhdessäoloa ja rauhallisia maastoretkiä :) Muistit kaiken tarpeellisen ja vaikutat erittäin huolelliselta kaverilta. Sen lisäksi kirjoitat todella kivasti ja olet heti täysillä mukana touhussa - mahtavaa!

Meillä on yleensä tapana (tosin tällä traditiolla ei ole mitään tekemistä minun kanssani eikä se ole minun ideani!), että uudet hoitajat "kastetaan" Kings Roadiliaisiksi by Adeksi. Adeksi Hoff on eläinlääkärimme, mutta koska hän on tallilla vain silloin tällöin (käy vierailemassa mm. silloin kun ei ole töissä, hän on naimisissa tallin valmentajan Tossahin kanssa) niin nämä kastajaiset eivät ole vakio. Jos hän sattuu olemaan paikalla ja tapaa uusia hoitajia, hän yleensä vain tykkää pilailla heidän kustannuksellaan ja pelotella hoitohevosesta. En kuitenkaan usko, että vaikka Adeksin tässä joku päivä tapaisit, hän mitään lähtee sinulle tekemään - isot miehethän käyttäytyvät niin kuin isojen miehien kuuluu ;)
Sitä vastoin toivoisin, että tutustuisit mieheeni Raicyyn. Mainitsin hänelle, että Foxia tulee hoitamaan erittäin miellyttävän oloinen nuori mies, ja hän kiinnostui heti sinusta ja haluaisi luultavasti tutustua paremminkin. Hän voi vaikuttaa aluksi vähän karkealta, mutta on oikein herttainen ihminen pohjimmiltaan.

Toivon sinulle kaikkea hyvää hoitajataipaleellesi ja tietenkin hienoja hetkiä Foxin kanssa!
9 v€