![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() | |
![]() |
![]() | ||

Historia ja tulevaisuus Pentuna Santtu oli oikea rasavilli, joka teki kaikkea mitä ei takuulla saanut tehdä. Kennelin sisustus joutui aivan uuteen uskoon ja vanhemmat koirat menivät monesti hermonsa tähän tapaukseen. Santun peruskoulutukseen kiinnitettiinkin oikein paljon huomiota, jonka takia Santusta iän myötä kehittyi oikein mainio tokokoira. Iän myötä Santun järki alkoi toimia ja keskittyminen huimasti parantua- tästä oli kehittymässä mitä mainioin toimintakoira. Aikuistuessaan Santusta kuitenkin kehittyi puoliaan pitävä uros, joka aivan varmasti rähisee ja tappelee muiden kanssa, jos toinen sitä tahtoo. Tuttujen koirien kanssa Santtu on kuitenkin mitä lempein ja huomaavaisin koira- ainakin vanhempia kohtaan. Pentuja ja pienempiä koiria Santtu katsoo kulmien alta ja on olevinaan niin viileä ja mahtava, ettei koiraa tosiaankaan olisi uskonut Santuksi
Santtu eli koko elämänsä terveenä ja vauhdikkaana springerinä, joka ei viimeisinä päivinäänkään kadottanut elämänhaluaan. Santtu oli alusta loppuun kovapäinen kaveri, jota joko ihailtiin ja inhottiin. Vaikka Santtu oli lähes aina oman tiensä kulkija, joka ei kaivannut muiden mielipiteitä [sillä hän tiesi, olevansa paras], oli Santussa hieman sylikoiran ainesta. Näyttelykehiä Santtu rakasti, silloin Santtua palvottiin ja kehuttiin, koko maailman pyöri kehässä vain Santun ympärillä. Ei liene ihme, että herra siellä kehissä sitten myös menestyi... Myös mejä kuului Santun suosikkeihin. Loppuaikoina Santun kanssa lähinnä vain treenailtiin jälkeä, mutta kyllä Santtu kokeissa piipahti yhden VOI1-tuloksen verran. Santusta oli kasvamassa komeankomean ja upeanupea walesivanhus, jonka kanssa joko itkit tai nauroit [siis tavallista welshin kanssa elämistä ;)].
Sattui kuitenkin mutkia matkaan, jotka mullistivat monen elämän, valitettavasti myös yhden pienen walesin elämä päättyi tähän mutkaan. Tavallisella metsälenkillä ollessamme Santtu hävisi näkyvistä eikä herraa alkanut kuulua takaisin. Huolestuin. Kuului laukauksia, metsästäjät olivat saaneet saalista, kenties Santtu olisi vainunnut riistan ja löytyisi metsästäjien luota. Sieltähän pieni spanieli löytyikin -maakamassa, verissään, vinkumassa tuskissaan ja samalla häntäänsä vienosti heiluttaen. Se oli Santtu, elämän lamaannuttavassa näyssä. Yksi metsästäjistä ampui vielä kerran. Hännän heilutus loppui. Kaikki äänet ympäriltäni, jopa se pieni apua pyytävä vinkuminen, loppuivat. Santtu oli poissa.
Nyt Santtu pääsi hautaamaan loputtomia luita täydelliselle kaivuumaalle santenkaarisillan toiselle puolelle.
Tätä iloista Samperin Santerinakin kutsuttua tapausta jäivät kaipaamaan monet ihmiset, erityisesti Fleck-tiimi.
