BH VAVA VPVA Tk3
Firielin American Agenoi



Nimi Firielin American Agenoi
Omistaja Lania
Kutsumanimi Cane
Kasvattaja Lania/Firielin
Syntymäaika 25.12.2003.
Rotu schipperke
Sukupuoli uros
Väri musta
Säkäkorkeus 28 cm.
Rekisterinumero







Canesta

Joku yrittää vimmatusti saada huomiosi pomppimalla vieterin lailla vierelläsi iloisesti haukahdellen. Kukas muukaan se siinä kuin Cane!

Cane on itsenäinen ja iloinen koira, joka rakastaa olla huomion keskipisteenä. Se on iloisena tutustumassa niin uusiin ihmisiin kuin vieraisiin koiriinkin. Avoimen, pirteän ilmeensä ansiosta Cane on ihastuttanut monet itseensä, kukaan ei voi vastustaa sitä sen tapittaessa tuikkivilla silmillään ovela ilme naamallaan. Ihmisten seurassa Cane onkin elementissään.

Kaikenlaiset pienet temput ja tehtävät ovat Canen vahvuudet. Se oppii todella nopeasti erilaisia, vaikeitakin juttuja, pienestä jääräpäisyydestä huolimatta. Canesta ei oikeastaan voi sanoa, että sillä on kovinkaan paljoa miellyttömisenhalua, mutta sopivalla tuulella ollessaan se keskittyy upeasti ja tulosta syntyy nopeasti. On myös sitten niitä päiviä, kun muiden koirien hajut, pieni tottelemattomuus ja ilkikurisuus astuvat esiin. Tämmöisellä tuulella ollessaan Cane on varsinainen pikku piru. Se ei anna itseään helposti kiinni, eikä tule heti kutsusta luokse, kaikki muu tuntuu kiinnostavan enemmän. Vapaanakin ollessaan tämä poika on usein mitä tottelevaisin tapaus, ei lähde kauas ja kuuntelee tarkoin mitä sanotaan.

Cane tietää, että vieraisiin koiriin ei tarvitse lenkillä tutustua pahemmin, mutta kun sitten pääsee uusiin koiriin joskus tutustumaan sopivissa paikoissa, niin jaloistaan ketterä Cane jättää muut taakseen leikiten. Muiden painiessa se tyytyy vain komentamaan vierestä - juoksuleikit ovat sen vahvuuslaji. Kilpailuissa Cane ei välitä muista koirista oikeastaan (kunhan ei ole sellainen känkkäränkkäpäivä) ollenkaan, vaan on innoissaan valmiina toimintaan.

Koska poika on niin ketterä ja nopea oppimaan, nousi yhdeksi päälajeista ehdottomasti agility. Tarpeeksi tarkan ohjauksen avulla tulos on upeaa - koira viilettää vauhdilla, nauttien, esteet läpi. Myöskin moni muu laji on noussut tietysti kisaamiseen asti. Tottelevaiduusessa olemme jo nousseet AVO-luokkaan, Cane on upea seuraaja ja tekee tarkkaa työtä ja se kestää kaiken pienen hiomisen ja toistot. Tämän lajin osalta on siis odotukset korkealla!
Muissa lajeissa olemme aloittelemassa kilpailemista, mm. paimennuksessa. Näiden vauhdikkaampien ja hiomista vaativien lajien ohella tietysti myös Cane käy näyttelyissä muiden Firielin koirien tapaan. Se nauttii tilanteesta kehässä, tosin välillä hieman liikaakin mikä näkyy hulvattomina pomppuina remmin päässä. Pääasiassa käytös on kuitenkin moitteetonta, Cane jaksaa seistä ja säteillä pitkän aikaa paikallaan.

Lyhennettynä Cane on varsinainen pakkaus joka on täynnä iloa, vauhtia ja tuikkivia silmiä!

Luonne: Heidi F


KISAKALENTERI


Pvm

Liitto

Paikka
NÄYTTELYT
Luokka

Tuomari

Tulokset

Pvm

Liitto

Paikka
AGILITY
Luokka

Tuomari

Tulokset
10.02.2008 VAL Jellasin kisakeskus MINI I Hanna-81 VKUMA
10.03.2008 VAL Jofmajor MINI I Taica VKUMA
18.03.2008 VAL Picardan MINI I Kuunsirppi VKUMA
08.05.2008 VAL Nâma MINI II jansu VKUMA
14.05.2008 VAL Dream MINI II Jerry VKUMA
21.05.2008 VAL Yazzy Glamoures MINI II Lania VKUMA
15.08.2008 VAL Royal Velvet MINI III Mimmu VKUMA
20.08.2008 VAL Haly MINI III Ciel VKUMA
20.08.2008 VAL Norikan MINI III ? VKUMA + vCACIAG

Pvm

Liitto

Paikka
MAASTOESTE
Luokka

Tuomari

Tulokset
15.03.2008 VMEL Kisaputki MINI ALO Cheri MEKUMA
02.04.2008 VMEL Rekiyön MINI ALO Mirabella MEKUMA
18.05.2008 VMEL Naika MINI AVO Lania MEKUMA
20.05.2008 VMEL Yazzy Glamoures MINI AVO Ella MEKUMA

Pvm

Liitto

Paikka
PAIMENNUS
Luokka

Tuomari

Tulokset
19.01.2008. VPKY Flanme Perusrata Bee 53 p. Hyväksytty
18.01.2008. VPKY Firielin A I Lania 78 p. KUPI
19.02.2008 VPKY Lasimeren A II Johanna 85p.KUPI
09.03.2008 VPKY Firielin & Escadan A III Mimmu 100p KUPI

Pvm

Liitto

Paikka
TOKO
Luokka

Tuomari

Tulokset
08.01.08. VTL Wolftame ALO ? LKV1. 189p. I-palkinto
09.01.08. VTL Flanme ALO Sigitius 187 p. I-palkinto
17.02.2007 VTL Lasimeren AVO Johanna 172 p. I palkinto
29.02.08. VTL Delfyne's AVO Teeny 182 p. I-palkinto
23.03.2008 VTL Nâma VOI Lania 261p I-palkinto
02.04.2008 Dwelin's VTL VOI Pilvi 289p I-palkinto
05.06.2008 Thema VTL EVL Teeny LKV 299p I-palkinto
10.06.2008 Casayan VTL EVL wenya 272p I-palkinto

Pvm

Liitto

Paikka
PK-LAJIT
Luokka

Tuomari

Tulokset
12.01.08. vSPKL Grailien PAKK Sen 86 p. BH

Pvm

Liitto

Paikka
KOIRATANSSI
Tuomari

Tulokset (0/250p.)


Pvm

Liitto

Paikka
FLYBALL
Tuomari

Tulokset (25/70 p.)

06.01.08. VFBL Firielin Mirabella 5 p.
11.01.08. VFBL Escadan Mirabella 15 p.
26.03.08. VFBL Onur Jerry 5 p.

ARVOSTELUT


Arvostelija Sanallinen
Kate Hyvän yleisvaikutelman ja kauniin karvapeitteen ja värin omaava uros. Sukupuolileima selkeästi näkyvillä. Vahva - ja tiivis rakenteinen pieni paimenkoira. Oikeat mittasuhteet. Pää oikein mallinen, otsapenger saisi erottua hieman selkeämmin. Kuono saisi myös olla hieman lyhyempi. Kauniit, pienet ja terävät korvat. Kaula voimakas ja muutenkin kaikin puolinen oikean lainen. Rodulle tyypillinen vankka ja levä runko-osa. Tasainen vatsaviiva ja hyvä rintakehä. Erinomaiset raajat sekä edessä että takana. "Housut" erottuvat selkeästi. ERI