Toiminta
urveja ja tiukkoja käännöksiä. Kisahumua. Valmentajan piikikkäitä kommentteja, jännitystä ja hikoilua. Tallin toiminta jää lähinnä hoitajatoiminnan pyörittämiseen, seuran ylläpitämiseen sekä tietysti tärkeimpään eli kasvatukseen. Itse seura taas järjestää kilpailuja, valmennuksia ja muita mahdollisia tapahtumia joko jäsenten kesken tai yleisesti avoimin ovin. Jos olet kiinnostunut tallimme kilpailu- ja valmennustoiminnasta, tutustu siihen paremmin seuran kautta. Keskenämme tarjoan suurpiirteistä ja rentoa hoitajatoimintaa, jossa yksi hoitaja voi keskittyä yhden hevosemme huolehtimiseen. Hyvästä työstään hän ansaitsee vähän palkkaa, joka on mahdollista käyttää Equus Sportissa shoppaillen tai laittaa jemmaan. Majoitamme myös yksityisiä sen verran, mitä karsinapaikat antavat periksi. Tutustu rauhassa ja löydä itsellesi mieluista tehtävää.
Kasvatusperiaatteemme
Freundlich on ensisijaisesti siittola. Se tarkoittaa sitä, että tarkoituksenamme on käyttää omia siitostammojamme ja mahdollisesti siitosorejamme hyvien varsojen teettämiseen. Tammamme eivät missään nimessä ole mitään varsakoneita, vaan varsojen tekeminen hoidetaan pitkässä ja huolellisessa prosessissa, joka alkaa tamman kunnon ja kapasiteetin tutkimisella. Huonosti menestyviä, sairaita tai huonoja tallitapoja omaavia hevosia ei loogisestikaan kannata käyttää jälkikasvun tuotantoon. Valitsemme hyväkuntoiset ja jonkin verran kilpailukokemusta omaavat yksilöt, joille valitsemme sopivat puolisot samoin kriteerein. Sovimme molemmille osapuolille käyvän astutuspäivämäärän ja sitten alkaa pitkä odotus. Tammojemme keskimääräinen kantoaika on 44 päivää, mutta se voi vaihdella hevosten omien piirteiden mukaisesti. Jokaista katsotaan yksilönä eikä niitä siten voi yleistää.
Kun varsa syntyy, se on ilon hetki koko tallille. Uuden vauvan annetaan rauhassa tutustua emäänsä ja ympäröivään maailmaan, sitten muihin hevosiin ja ihmisiin ja lopulta sitä ruvetaan siedättämään arjen pikku kummallisuuksiin, joita saattaa tulla vastaan myöhemmässä elämässä. Mitä enemmän varsan kanssa ehditään käymään läpi, sitä luottavaisempi ja osaavaisempi aikuinen hevonen siitä kasvaa. Kaksivuotiaasta vanhemmat kasvatit laitetaan joko myyntiin tai jotkin poikkeukset saatan pitää itselläni, kouluttaa lisää ja tähdätä kisakentille ja myöhemmin omana aikanaan taas jalostukseen. Suurinosa kuitenkin myydään rakastaviin koteihin, joissa niille pystytään antamaan tarvittavat pohjat kunnon elämälle. Pidän tärkeänä uuden omistajan kokemusta enkä myy kasvattejani upouusille talleille. Jotkin voivat olla myynnissä pidempään, jotkut saattavat löytää kotinsa melkein heti. Oli niin tai näin, tulen seuraamaan kaikkien elämää ja pitämään niistä paljon.
Kasvatin ostaminen tapahtuu siten, että kiinnostunut ostajaehdokas ottaa minuun yhteyttä sähköpostitse (tai vaihtoehtoisesti foorumin kautta, mikäli siellä on pystyssä myyntitopiikki), jonka jälkeen sovimme yksityiskohdista tarkemmin. Ostajan kannattaa tehdä hyvä vaikutus, mikä edistää kasvatin saamista. Hänen tulisi ainakin ensimmäisessä pyyntöviestissään kertoa hieman itsestään ja virtuaalikokemuksestaan, tallistaan jonne kasvattini on tulossa sekä sen tulevaisuuden suunnitelmista. Mikäli joku asia ei käy minulle tai jotain jää kysymysmerkiksi häilymään, otan tehtäväkseni selvittää asiat heti. Uusille talleille on turha tulla hevosiani ostamaan, sillä en rehellisesti sanottuna luota pätkääkään muutaman viikon pystyssä olleeseen tilaan.
Kaikki varsamme nimetään saksankielellä (lukuunottamatta suomenhevosia, jotka saavat jonkin erikoisemman suomalaispainotteisen nimen) eikä siitä pääse yli eikä ympäri. Lähes jokaisen varsan kohdalla päätän itse sen nimen, sillä en kannata suuresti tilausvarsatoimintaa. Meiltä ei siis voi varata varsoja etukäteen, vaan ainoa mahdollisuus on ostaa jo valmiiksi syntyneitä myynnissä olevia kasvatteja. Orivarsojen nimen eteen tulee kasvattiliite Freund ja tammoille nimen perään Lich. Näitä liitteitä ei koskaan saa poistaa ja ne kuuluvat hevosen nimeen nimeämishetkestä lähtien.
Tärkeät hoitajat
Hoitajat ovat tallin henki ja ilmapiiri. Sen lisäksi että he huolehtivat hevosista, he ovat myös korvaamaton apu kaikissa tallielämän pikku askareissa. Heidän tulonsa joukkoomme on aina iloinen asia, mutta vielä iloisempia olemme jos he jaksavat olla aktiivisia ja sisukkaita sekä pysyvät kärryssämme pitkään. Sen kummempia vaatimuksia, rajotteita tai sääntöjä ei ole; hoitajatoiminnan kuuluu ja täytyykin olla hauskaa ajanviettoa. Tallissamme käytetään hoitajatasologiikkaa, jonka pykälät ja tehtävät ovat kuitenkin hyvin suurpiirteisiä. Hoitaminen kerran kuukaudessa on ihan sopiva määrä, mikäli ei ole sen innostuneempi tarinoiden rustaaja. Viikottain tulevat hoitotarinat ovat tietenkin toivotuimpia. Kovin helposti en silti hoitajia erottele ellei tilalle ole pyrkimässä joku aktiivisempi henkilö ja vanha hoitaja on ollut pitkään elottomana. Hoitohevosen hankkiminen on nopeaa ja helppoa, mutta muistakaa ensin tarkastaa ettei haluamallanne hevosella ole jo ennestään hoitajaa.
Mitä hoitajat sitten tekevät? Hoitaminen tapahtuu kirjoittamalla hoitotarinoita sähköpostiin. Sieltä ne lisätään kommenttien kera hevosen omaan päiväkirjaan. Tarinat saavat olla juuri omanpituisia, -näköisiä ja -laatuisia, mutta mitä parempia ne ovat - sitä enemmän saa pisteitä. Mitään alkeishöpötyksiä en tähän rupea latelemaan, sillä toivon, että kaikki jotka tulevat hoitamaan tänne ovat jo jonkin verran kokeneita hoitajia ja hevosenkäsittelijöitä. Emme nimittäin ole mikään ratsastuskoulu ja hevosemme ovat sitä vaativampia. Mitä vaikeampaa hevosta haaveilet hoidokiksi, sitä enemmän sinulta täytyisi löytyä aikaisempaa virtuaalikokemusta. Totta kai meiltä löytyy helpompiakin vaihtoehtoja ja apua saa aina kysyä, jos jokin asia on epäselvä! Hoitotarinoissa pyydän pitämään kiinni realistisuudesta, tallin tavoista ja fakta-asioista sekä kirjoittamaan kirjakielellä mitä on huomattavasti helpompi lukea kuin puhekielellä kirjoitettua.
Pyydä täällä hoitohevosta!
Hoitotasot?
Hoitotasoja on viisi. Jokainen hoitaja aloittaa automaattisesti tasolta 1 riippumatta ulkoisista kokemuksista. Vain hoitotarinoita kirjoittamalla ja pisteitä keräämällä voi edetä tasolle 2 ja siitä eteenpäin aina viimeiselle tasolle asti. Riippuen siitä millä tasolla olet, sinun täytyy hoitotarinoissa noudattaa niitä tehtäviä mitä sinulle on määrätty. Et esim. kakkostason hoitajana saa tehdä kolmostason tehtäviä. Älä kuitenkaan turhaudu, tasomenetelmällä voit ajatella että sinulla on tavotteita. Hoitamalla opit tuntemaan hoitohevosesi ja tallin tavat. Mikäs sen mukavampaa kuin kuulua läheisesti henkeen ja vereen samantyyppisten henkilöiden sekaan? Kun olet päässyt hoitokurssin loppuun, voit halutessasi hakea talliapulaisen virkaan. Tällöin saat itsestäsi pienen kuvan ja esittelypätkän työntekijöiden listalle.
Yhdestä hoitotarinasta saa 2 - 10 pistettä!
Taso 1. 0 - 25 p.
Tämä taso on totuttelua varten. Tutustut rauhassa paikkoihin, henkilökuntaan, talliin ja hoitohevoseesi. Sinulta ei vielä vaadita mitään suuria saavutuksia, vaan voit pikkuhiljaa sopeutua ja alkaa tuntea olosi kotoisaksi. Tämä vaihe kertoo kuinka syvästi paneudut hoitohevoseesi ja millaisia tavotteita olet asettanut itsellesi ja tulevaisuudellesi.
Hoitohevosen harjaaminen, hierominen ja yhdessä oloilu
Hoitohevosen varustaminen pyydettäessä, talutukset maastossa / kentällä
Hoitohevosen varusteiden kunnossa pito, karsinan siivous
Hoitohevosen noutaminen tarhasta / tarhaaminen
Tallikäytävän lakaisu
Taso 2. 26 - 50 p.
Olet tullut jo tutuksi tallilla ja alat oppia hoitohevosesi tyypilliset piirteet ja pienet persoonallisuudet. Olet todistanut luotettavuutesi, joten sinulle uskotaan enemmän vastuuta ja oma-alotteisuutta.
Aikaisemmat +
Hevosen lyhyt (max. 20 min) juoksuttaminen kentällä
Hevosen liikutus ratsain kentällä hevosen viikko-ohjelman mukaisesti
Hevosen uitto seuralaisen kanssa kesäisin ja alkusyksystä
Muiden hevosten taluttelu kentällä / tallipihassa pyydettäessä
Auttaminen hevosen ruokinnassa ohjeita noudattaen
Taso 3. 51 - 80 p.
Sinusta on tullut jo tärkeä osa tallin henkeä ja kuulut porukkaan. Apuasi saatetaan pyydellä enemmän suunnalta kuin toiselta ja sinuun luotetaan entistä enemmän. Saat lisää tehtäviä, joiden suorittamisessa saat varmasti aikasi kulumaan tallilla.
Aikaisemmat +
Maastolenkki seuralaisen kanssa
Hevosen lastaaminen / purkaminen pyydettäessä
Auttaminen muissa tallitöissä oma-alotteisesti tai pyydettäessä
Muiden hevosten varustaminen / harjaaminen pyydettäessä
Osallistuminen valmennuksiin hoitohevosella
Auttaminen varsojen hakemisessa tarhasta / tarhaaminen pyydettäessä
Taso 4. 81 - 111 p.
Kuulut talliimme emmekä voisi kuvitella elämää ilman sinua. Olet ollut pitkään mukana kanssamme eikä perääsi oikeastaan suuremmin enää katsota, sillä olet voittanut luottamuksen puolellesi. Taitavuutesi mukaan saat tehtäviksesi muitakin kuin pelkästään hoitohevosesi tehtäviä ja edistyt kovaa vauhtia.
Aikaisemmat +
Maastolenkki itsenäisesti
Maastoesteiden ylitys seuralaisen kanssa (mikäli hoitohevonen on tarpeeksi kyvykäs!)
Seuran kilpailuihin osallistuminen hoitohevosen kanssa
Muiden hevosten oma-alotteinen hoitaminen
Muiden hevosten liikutus pyydettäessä
Taso 5. 112 p.
Olet suorittanut koko hoitajakurssin loppuun saakka. Aivan mahtavaa!
Aikaisemmat +
Maastoesteiden ylitys itsenäisesti
Hoitohevosen vuokraaminen
Hakeminen tallityöntekijäksi
Yksityiset hevoset
Mikäli itseltäsi löytyy oma koni, joka kaipaa kipeästi kattoa päänsä päälle ja puruja kavioiden alle, voimme katsoa löytyykö Freundlichistä paikkaa. Karsinatilanne voi toisinaan olla hyvinkin vajaa, joskus taas ruuhkaa voi olla liiaksi asti. Yksityisten majoittaminen tapahtuu siten, että kiinnostunut vuokraaja lähettää asiasta postia joko sähköpostiin tai vieraskirjaan kysyäkseen onko tilaa. Mikäli vastaus on myöntävä, varaamme hevoselle paikan ja sen jälkeen otan vastaan hevosen ja omistajan tiedot (omistaja, VRL-tunnus, sähköposti sekä hevosen nimi ja osoite). Lisätietoihin voi lisätä mm. tarhataanko muiden hevosten kanssa vai erikseen, mikä hoitomuoto hevoselle otetaan ja onko siitä jotain muuta huomauttamisen arvoista mikä meidän ehkä kannattaa tietää. Tallivuokra maksetaan sähköpostiin kerran kahdessa kuukaudessa. Voimme kehittää myös ihan oman hoitomuodon omistajan tarpeiden mukaisesti.
Suositeltavaa on, että omistaja kirjoittaa yleiseen hoitopäiväkirjaan kuulumisia hevosestaan ja mitä he ovat yhdessä täällä puuhailleet, mutta tämä ei ole pakollista!
Hoitomuodot?
Hoitomuotoja on tarjolla 3 kappaletta ja niiden lisäksi voidaan sopia jokin poikkeus.
Paikkahoito sisältää hevosen karsinapaikan, tarhaamisen ja ruokinnan. (2 kk = 200 v€)
Puolihoito sisältää edellisten lisäksi hevosen huoltamisen varusteita myöden ja satunnaisen liikuttamisen mahdollisuuden. (2 kk = 300 v€)
Täysihoito sisältää edellisten lisäksi hevosen jokapäiväisen liikunnan suorittamisen joko ratsain tai muulla tavoin. (2 kk = 400 v€)
Vuokran maksaminen
Maksa vuokra sähköpostiin freundlich@luukku.com otsikolla 'Vuokramaksu ? kk, Hevosen nimi'. (esim. Vuokramaksu 2 kk, Jennyer Wald)
Maksaja:
Hevonen:
Hinta:
Jatkaako tallipaikan vuokraamista:
|

Kasvattilista
Kasvattipentueet
Kasvatusliitteemme ovat Freund ja Lich.
HOITAJALISTA
YKSITYISET
|