Yleisesti:Peppi on hyvin kiltti ja rauhallinen. Peppi on hyvin tamma mainen, ja huolehtii yleensä nuoremminsta hevosista jotka tulevat sen kanssa tarhaan tai laitumelle. Muiden hevosten kanssa Peppi tulee hyvin toimeen, joidenkin samanikäisten tammojen kanssa voi tulla kärhämiä, mutta ne selvitetään ilman ruhjeita. Peppi on hyvin hellyyden kipeä ja kaipaa ihmisen tai toisen hevosen seuraa. Peppi tuli minulle samalla matkalla kuin Huppe, ja vielä samasta paikasta. Aluksi oli tarkoitus hankkia suomenhevostamma joltain kasvattajalta josta tulisi hiukan sukua mukana mutta kun Peppiin ihastuin en sitä enää malttanut jättää. Pepin on tarkoitus kilpailla meillä, ja jäädä n. 10 vuoden iässä siitokseen. Hoidettaessa: Peppi käyttäytyy kiltisti ja antaa hoitaa itsensä. Vaikak Peppi kutiaa herkästi mahan alta ja kainaloista se parhaansa mukaan yrittää olla välittämättä siitä. Kesällä Pepin riesana ovat alati kiusaavat hyönteiset. Kaviot Peppi nostaa hyvin, samoin kun varusteita puetaan Peppi seisoo hyvin paikallaan. Joskus pullisetelee ja taas joskus ei millään meinaa ottaa kuolaimia. Koulussa Ei ole koitettu ratsastaa Pepillä. Esteillä: Ei ole koitettu ratsastaa Pepillä. Maastossa: Ei ole koitettu ratsastaa Pepillä. Kärryjen edessä Peppi menee hulvatonta hölkkä kölkkä ravia, joskus saa oikein patistaa hevosta matkaan. Peppi ei säiky mitään risahduksia ja jos vastaan tulee vähän isompikin auto Peppi siirtyy rauhallisesti käyntiin ja ohittaa auton. Tarhassa/Karsinassa: Tarhassa Peppi seisoskelee paikallaan tai on vahtimassa "pienia lapsiaan". Joskus Peppi saattaa innostua nuorempien mukana laukkaan. Karsinassa Peppi ei ihmeempiä hötkyile, pahoja tapojakaan ei juuri ole. Kärryjen edessä: Peppi voi joskus olla laiskan puoleinen mutta radalla se on toista. Pienten patistelujen jälkeen Peppi menee ihan mukavaa ravia ja aina ohjastajan harmikseen sortuu laukalle, jota ei sitten saa millään pois. Kisoissa: Peppi on oma itsensä. Rauhallinen ja katselee ympärilleen, mutta lämmittelyissä alkaa Pepilläkin tulla jo kilpailujen maku tulla suuhun ja silloin mennään, eikä meinata.. Eläinlääkärissä/Kengittäjällä: Klinikalla Peppi saattaa olla hermostunut mutta kun eläinlääkäri tulee talliin Peppi seisoo hyvin paikallaan ja antaa tutkia. Kengittäminen ei ole ongelma Pepille. Kuljetuksessa/Lastattessa:Traileriin mentäessä Peppi ei pelkää ramppia vaan astelemee muina "miehinä" autoon. Ja seisoo rauhallisesti paikallaan. Ulos tultaessa voi peruuttamisen kanssa olla joskus ongelmia.
Liikuntasuunnitelma
Ratsastukseen
Loimitus
Jälkeläiset
Koulukisoissa startteja 0 || sijoituksia 0 || voittoja 0 Estekisoissa startteja 0 || sijoituksia 0 || voittoja 0 Muissa kisoissa startteja 0 || sijoituksia 0 || voittoja 0 Yhteensä startteja 8 || sijoituksia 1 || voittoja 0
Voittosumma: 700v€
Klikkaa kuvat suuremmiksi
|