tervetuloa

Astu toki peremmälle, tänne Melissan ylläpitämälle ulkoasusivustolle, Fauteuiliin. Fauteuil on ulkoasusivusto, jossa yksinkertaisesti tehdään vain ulkoasuja. Ulkoasut ovat enimmäkseen eläinpainoitteisia, mutta toki yritän parhaani mukaan saada niitä muihinkin kategorioihin. Tilausulkoasuja en enää harrasta, mutta valmiiden pohjien koodauksia kyllä. Idea Fauteuiliin lähti, kun Melissa innostui tekemään ulkoasuja ja pyysi Elisaakin ylläpitäjäksi. Ja näin syntyi tämä paikka, Fauteuil, 23.8.2007. Ylläpitäjäkaartiin kuului siis reilu vuoden ajan myös Elisa, mutta hän päätti lopettaa leikin kesken. Kopioitavia koitan tehdä mahdollisimman usein, mutta aikaa viemässä on silti koulu sekä harrastukset, joten minullakaan aikaa ei aina ole. Nimi on ranskaa ja tarkoittaa aurinkotuolia tai pelkkää tuolia. Toivottavasti viihdyt, ja jos olet aikeissa kopioida ulkoasun, kierrä toki Säännöt-linkin kautta :)

tv.
selaajaa nyt // olit Web Counter kävijä (v. 2007 lähtien)


Päivitykset

3.9.2011 Long time no see? Onko siitä oikeasti muka jo 2,5 vuotta? Sen ajan olen Fauteuilin puolella lähinnä satunnaisesti käynyt vastailemassa vieraskirjaan ja yrittänyt auttaa teitä chatissa, ja nyt haluan oikeasti kiittää teitä koko sydämeni pohjasta, että pidätte viesteillänne fauteuilia elossa! :) Kiitokseksi ajattelin väkerrellä lähiaikoina teille melko kattavan tutoriaalipaketin websin käytöstä ja ulkoasun lisäämisestä. Nyt samalla myös päivittelen vähän Fauteuilia, vaikken varsinaisesti mitään comebackiä ulkoasuhommaan tee:)

9.5.2009 Tuleva kesä on vienyt päivitysintoni tiehensä joten Fauteuil taitaa olla tässä. Loppuajan ennen kesälomaa aijon panostaa kouluun niin paljon kuin mahdollista. Ja uskon etten kesälomalla innostu päivittelemään ja syksyllä alkava ylä-aste ja kaverit vievät silloin kaiken ajan. En poista sivuja, joten ulkoasuja saa vapaasti kopioida entiseen malliinsa. Vieraskirjoihinkin voin vastailla aina silloin tällöin. Adiós!

7.4.2009 Lisäsin ulkoasun ihmisaiheisiin. Myöhemmin Toiveulkoasu piirretystä mehiläisestä sekalaisiin.

6.4.2009 Anteeksi tämä hieman pitkäksi venähtänyt tauko. Tuli oltua kipeänä ja kaikkea, sitten välillä oli into ihan nollassa ja nyt viimmeisimpänä viikon leirikoulu Lapissa. Mutta nyt vihdoin palailimme uuden ulkoasun kera. Jos joku ihmettelee minne osa leiskoista on hävinnyt, niin poistelin niitä (omasta mielestäni) kaikkein rumimpia luomuksia. Muumipappa -ulkoasu lähti siksi että, kuvan lisenssiä oli muutettu ja nyt sitä ei enää saanut käyttää ulkoasuissa. Olisikohan lähtenyt ainakin 17 leiskaa, mutta samalla lisäsin joulukalenterin ja ulkoasuhaasteen (yhden vaivaisen :DD) ulkoasut joten leiskalukumäärä pysyy aika lailla samoissa kohdissa. :>> En ole nyt ehtinyt tehdä uusia leiskoja, yritin vain saada paikan ensin auki. Ja voin muuten sanoa että ei antanut kauheasti inspistä lukea vieraskirjasta/tagista viestejä jossa surkuteltiin Fauteuilin loppua mutta onneksi edes yksi ihana ihminen uskoi Fauteuilin paluuseen. Aika varmasti olisin ilmoittanut jos lopetan, ettei tarvitse sitten tehdä omia havaintoja. Kommenttiakin olisi kiva saada.



affit 1 / 3

Affeiksi otamme ainoastaan kopiointisivustoja joilta täytyy löytyä kopioitavina ulkoasuja. Sillä ei ole väliä onko sivulla muuta kopioitavaa ulkoasujen lisäksi. Affimme tulee olla aktiivinen (kuten me, krhöm) ja sivujen tulee olla silmille ystävälliset sekä siistit. En ota enää uusia affeja!

» Citius Layouts

mukana

» Pollution » Square One » Scandal » Maybe


etusivu säännöt ulkoasut tutoriaalit muuta yhteys