|
Periaatteemme Faserhamissa ei kulje milläkään ns. liukuhihna-periaatteella vaan elämme siinä periaatteessa, että laatu ennen määrää. Panostamme todellakin laatuun ja yritämme saada semmoisia yksilöitä ulos mitkä miellyttävät oman silmänsä lisäksi myös ehkäpä muiden silmiä vaikka itseäni varten koitankin kasvatella enimmäkseen hevosia/poneja. Mutta koska tiloja ei ole ole niin paljon, että voisin kaikkia kasvatteja jätellä itselle niin myös muille harrastajille hevosia/poneja lähettelen.Yhdistäessäni kaksi hevosta tutkin ensiksi perusteellisesti kummankin suvun(jos ei ole kyse EVM-sukuisesta) ja katson miten suvut sopisivat toisilleen ja tulisiko tuloksena sitten kenties sukua parantavaa yksilöä. Vaadin myös yhdistettäviltä jonkinmoista kilpailumenestystä ja plussana tietysti menestys näyttelyiden puolelta mihin koitan tähdätä kaikkien omistamieni otusten kanssa. ns. 'raakaa' yksilöä en jalostukseen ota mukaan eli semmoista joilla ei pahemmin ole kisattu tai sitten myöskään semmoista minkä suku ei täsmää jalostus-vaatimuksiani. Pyrin siihen, että varsa olisi vanhempiaan ehkäpä parempi ja se tuo kummamkin sukuun niitä hyviä puolia. Hetken mielijohteesta en yhdistä yhtäkään hevosta/ponia vaan harkitsen jokaisen tarkkaan.
Jokaisen kasvattimme perää/eteen tulee kasvatti-liite eikä siihen tehdä poikkeuksia. Suomenkielisen nimen omaaville tulee nimen eteen kasvatti-liite Faserhamin****** ja ulkomaankielisen nimen omaavien jälkeen/eteen tulee liite ***FAS / Faserhams*****. Hevosten nimistä minä teen lopullisen ratkaisun mutta toki haluan(ja pitääkin) uuden omistajan kertovan nimi-ehdotuksia, jotka yleensä myös toteutan. Sama sukupuolien kanssa. Jokaisen kasvattini mukaan annan jos uusi omistaja haluaa tarvitaessa(jos omistan) kuvat ja sukuselvityksen. » Uuden omistajan hyvä tietää -Jos sivut ovat pitkään päivittämättömät, otan hevosen takaisin. -Jos olet lopettamassa hevosta nuorena, kysy ekana minun suostumukseni -Hevosen nimeä, sukupuolta ja syntymäaikaa ei saa muuttaa. -Kasvattiliitettä ei saa poistaa nimestä. -Se mitä luvataan ostotarjousta tehdessä niin se lupaus pidetään. -Olisi mukavaa jos lähettelisit välillä kasvattini kuulumisia, niin hyvät kuin huonot. -Oria ei saa ruunata ennen kun sillä on teetetty vähintään kaksi jälkeläistä tai edes jätetty pakastetta. -Muistosivut tahdon jokaiselle kasvatilleni. Kukaan ei saa kadota nettiavaruuteen. -Kasvattajaksi on linkitettävä minut, sähköpostini ja Faserham linkitettynä. -Jos olet myymässä kasvattiani, tarjoa ekana minulle. » Faserhamin kasvatit she-t. Faserhamin Lataya // 25.12.08 // Jewel Ponies at-t. Nevia FAS // 14.01.09 // Daimon at-o. Pramir FAS // 12.06.09 // Daimon ox-o. Insomniac FAS // 09.08.09 // Daimon » Onlyn kasvatit(Only lopetti toimintansa vuonna 2008 ja hevoset siirtyivät nykyiseen talliini Faserhamiin.) at-o. VIR MVA ch Edelweiss By Only // 18.04.08 // Daimon at-t. Eléanor By Only // 26.04.08 // Heidi M. at-t. Lórea By Only // 15.07.08 // Daimon at-o. Édefix By Only // 04.09.08 // Daimon at-t. Adáleth By Only // 04.09.08 // Daimon at-t. Dahlia By Only // 02.10.08 // dab. » Swinhoodin kasvatit(Swinhood lopetti toimintansa vuonna 2008.) swb-t. Samara SWIN // 13.09.08 // Heidi M. swb-t. Myway SWIN // 19.09.08 // Kinn swb-o. Raúl SWIN // 19.09.08 // Cressida swb-t. Afríca SWIN // 19.09.08 // Decne
|