Ennen kun Roni tuli minulle, hoidin sitä melkein vuoden Kissantassussa. Rakastuin Roniin ihan täysin ja ajattelin että olisi hienoa saada se Geisin kaveriksi, ne kun tulevat niin hyvin toimeen. Kysyin Caritalta saisinko ostaa Ronin, hän antoi minun ostaa sen. Geisi sai poikakaverinsa kotiin.
Roni
Roni on raudallinen poika. Leikkii mutta yleensä vain makoilee. Tulee toimeen hyvin tuttujen koirien kanssa. Vieraiden koirien kanssa saattaa olla arvaamaton. Roni pelkää suuria hevosia ja kuorma-autoja/rekkoja. Rakastaa uimista ja pitkiä lenkkejä. Ruoka ja autoilu kuuluu myös listaan. Puollustaa omistajaansa ja muita sille "tärkeitä" ihmisiä. Kulkee kiltisti vierellä, eikä tarvitse (välttämättä) hihnaa. Kissantassussa Roni oli koirien kuningas, nyt sen kuninkaana olo on "laskenut" ja se ei enään pomota kovin montaakaan koiraa. Roni on autossa kuin kotonaan. Hyppää kyytiin sopii Ronille kuin nenä päähän. Roni osaa olla autossa kunnolla, ei ala pelleilemään. Roni vihaa eläinlääkäreitä. Mutta osaa kuitenkin käyttäytyä, pieniä kujeiluja lukuun ottamatta.
u. Wolfeye's Across the Storm - Veera, Lasipisara
u. Wolfeye's Across the Wind - May Lily, Metsätähden kennel
u. Wolfeye's Across the Skye - peace sells, Psychi Circus
n. Wolfeye's Across the Earth - Aizcu, Kennel Heinäkello
Kisakalenteri
31.08.06 vLUXW-06 LUX VNL AVO H/Kaisa ^"Siro, huonokarvainen, narttumainen uros jolle toivoisin paljon kehitystä lisää." 13.10.06 Myrskyluodon BEL VNL AVO H/Cassandra ^"Feminiininen. Toivoisin parempaa kuvaa, enemmän turkkia alalinjaan ja enemmän valkoista." 30.11.06 Kisaputki FIN VNL AVO EH/Hohto ^"Kaunis pää ja hyvä ilme. Hieman kevyet korvat. Kaula saisi olla vahvempi. Hieman suora edestä. Erinomainen ylä- sekä alalinja. Hyvä takaosa." 01.01.07 Kisaputki N VNL AVO H/Kati 17.09.06 M&L TUR VNL AVO ERI3 PU4/Spark ^"maskuliininen ja hyvärakenteinen uros, jolla hyvät mittasuhteet. hyvä ylä- ja alalinja. hyvin kulmautuneet raajat. oikean mallinen pää. hyvä väritys." 10.03.07 D&B GBR VNL AVO H/Canis ^"Todella femiininen tapaus, toivoisin koirasta maskuliinisemman. Koira seisoo huonosti: asentoon saisi kiinnittää enemmän huomiota. Tällekkin koiralle toivoisin vahvemmat takaraajat. Häntä hyvän pituinen. Hyvä ilme. Kaunis väritys. Polvikulmaukset voisivat olla paremmat. Hyvä ylä- ja alalinja." 11.03.07 VCY SWE VNL AVO H/Canis 20.02.07 Todellisuuden K VNL AVO EH4/Spark ^"saisi seisoa paremmin. hyvä ylä- ja alalinja. hyvän mittainen häntä. hyvä väritys ja karvapeite. oikeat mittasuhteet. hyvä pää ja otsapenger. raajat hieman ulospäin kääntyneet." 20.05.07 vNW-07 N VNL AVO EH/Minnea 26-27.05.07 J&C FIN VNL AVO H/Kati 30.06.07 VV-07 FIN VNL AVO T/Eros 28.10.07 vGBRW-07 GBR VNL AVO H/Henna ^"Feminiinisen oloinen uros, jolla on hieman liian kevyet korvat. Koiran vatsalinja nousee liikaa."
19.10.06 Hukkaharjan vPKY Perusrata hyväksytty/Anna 10.11.06 HT Aussies vPKY A I KUPI 74p./Kati 27.11.06 Kisaputki vPKY A II KUPI 95p./Rosa 21.01.06 Pajupojan vPKY A III KUPI 96p./Mischa/Daniella vPVA, virtuaalinen paimennusvalio