Roxin historiaa ja nykyisyyttä

[KUVA 1]
Keksin Roxin kun kuulin ensimmäisen kerran Running
Wildin Mordorin.Kuvittelin että joku furry jätkä lauloi
sen korkealla vuorella Mordorin yläpuolella.
Hänellä oli samanlaiset silmäkuviot kuin Hopeanuolen Hakurolla.
Päätin kokeilla piirtää hänet.^^
No paperille syntyi tämän näköinen koira.
Roxin nimen keksin siitä,kun Running Wildin laulajan nimi
on "Rock'n Rolf" (Rolf Kasparek) ja Rox tavallaan oli tuo
laulaja (päässäni siis) niin tein tuosta Rolfin nimestä hieman
yksinkertaisemman lyhentämällä sen.



[KUVA 2]
Sitten unohdin Roxin piiitkäksi aikaa...yritin
keksiä uutta piirtämisaihetta,mutta en keksinyt mitään.
Mutta sitten löysin tuon vanhimman kuvani Roxista ja
aloin piirtämään sitä.Ensin piirsintämän kuvan
ottamalla mallia vanhimmasta Roxin kuvasta.
Innostuin piirtämään sitä,ja pian osasin piirtää
Roxin kokonaan ulkoa.



[KUVA 3]
Pian aloin muuntelemaan Roxin ulkonäköä.
Esimerkiksi tässä kuvassa Roxilla on vasemmassa
korvassa 8 korvakorua,kun vanhemmissa kuvissa niitä
oli paljon enemmän.Roxin kampaus muuttui ja keksin
että hiukset ovat siniset.Aluksi ajattelin,että hiukset
olisivat punaisen väriset,mutta ne eivät sopineet muuhun
hahmoon ollenkaan.Sitäpaitsi Roxin veljen (Jack) hiukset
ovat punaiset....olisi näyttänyt tosi tyhmältä,jos
veljeksillä olisi ollut saman väriset hiukset! Eikö vain?



[KUVA 4]
NYK-Mun koulu sarjakuvassa Rox on yksi päähenkilöistä.
Sarjakuvan loppupuolella tapahtuu suuri rekkakolari
ja Rox näyttää tältä sen jälkeen.
Häneltä lähtee hiukset,tulee lasisilmä ja hänelle
tulee paljon arpia.Ensin piirsin hänet hiusten kanssa,
mutta kun katselin kuvaa,ja kumitin hiukset,se näytti
PALJON paremmalta!



Kolme kuukautta rekkakolarin jälkeen tämä on lopullinen
kuva Roxista.Hänelle kasvaa tosi pitkät hiukset
joka on osittain harjaa (kiinni selässä).
Kuten varmaan huomasittekin,niin ensin
Roxilla on sininen lasisilmä,mutta hän kuitenkin saa
William Kidiltä vihreän lasisilmän ja alkaa käyttämään sitä.


Rox 20-vuotiaana.Rox oli kävelyllä metsässä ja muisteli William Kidiä.
Hän oli silloin yhä saman näköinen kuin tuossa ylemmässä kuvassa (kolme kuukautta kolarin jälkeen-kuva).
Rox näki metsässä oudon mökin ja meni sisälle.Siellä hän tapasi yhden velhon,pyhimyksen,joka osasi auttaa Roxia.
Hän loihti Roxista taas komean,mutta hinnaksi velho teki Roxin huuleen arven muistoksi itsestään.
Rox kiitti ja poistui metsästä eikä enää ikinä tavannut velhoa (velho on hahmoni Shichi Hoi San,jonka kuvan voi löytää galleriastani.^^).