Kymmenen tapaa niellä pettymys
Sunnuntai 11.10.09
Kategoria: Varteenotettavia vinkkejä
Joskuson asioiden mentävä pieleenkin. Kun kisasuoritus ei mene nappiin voi joko jäädä surkuttelemaan asiaa, tai niellä pettymyksen ja jatkaa eteenpäin.
1) Keskity olennaiseen, eli siihen, mikä meni hyvin. Pettymyksen kyyneleet silmissä on aivan turha rangaista itseään käymällä mielessään läpi yhä uudestaan ja uudestaan sitä asiaa, mikä meni vikaan. Miettimällä asiaa useaan otteeseen, ongelma tuntuu aina vain suuremmalta.
2) Käännä ikävät ajatukset pois. Mökötä vielä hauskojen kotivideoiden ajan ja unohda sen jälkeen koko juttu.
3) Halaa hevostasi. Epäonnistuminen ei ole, jos ollenkaan niin ainakaan kokonaan, sen syy. Hevonen ei pudottanut puomia tai heittänyt sinua selästään tahallansa. Surkuttelemalla saat senkin pahalle tuulelle. Hevonenhan kuitenkin yritti parhaansa. Aina löytyy suorituksesta jotain hyvää, josta voit palkita ratsusi.
4) Opi nauramaan mokillesi. Maapallo on vielä radallaan? Hyvä, virheesi ei kaatanut maailmaa. Kaikkea ei tarvitse ottaa niin vakavasti.
5) Älä unohda, että kilpailut eivät ole vielä ohi, vaikka suoritus olisi. Hevonen on kuivateltava, harjattava ja lastattava. Varusteet täytyy hoitaa ja viedä omille paikoilleen. Kilpailupaikalla saatetaan tarvita apua, jaloa olisi päästää joku puomipuksu kahville ja mennä hetkeksi tuuraajaksi. Kova työ vie vie ajatukset muualle. Suoritushan on vain yksi hetki osana kilpailupäivää.
6) Auta muita kilpailijoita. Olet suureksi hyödyksi, vaikka vain pitelemällä hevosta toisen ratsastajan tutustuessa rataan, tai työntöapuna hevosta lastatessa. Kun suhtaudut virheisiisi rennosti, ei kukaan muukaan kiinnitä niihin huomiota. Ne ovat arkipäivää, virheitä sattuu muillekin. Teet vain itse suuren numeron epäonnistumisesta, jos istut loppuajaksi karsinan nurkkaan mököttämään.
7) Lohduttaudu aforismeilla (googleta). Valitse sopiva, kirjoita se ylös, naura ja laita näkyville. Aina ei voi onnistua, kokemus tämäkin, huomenna on uusi päivä, aika kultaa muistot ja niin pois päin. Jos jaksat vähän etsiä, löydät ehkä vähemmän kliseisiä.
8) Istu alas ja syö. Huuhdo kurkkuun juuttunut pettymyksen möykky alas kaakaolla ja possumunkilla. Täydellä vatsalla ei kauan murjota.
9) Lopuksi, pitkän ajan jälkeen (esimerkiksi hyvin nukutun yön jälkeen) käy virheesi läpi. Mieti, mikä oikeastaan meni pieleen, mitä olisit voinut tehdä toisin, ja miten toimit jatkossa välttääksesi vastaavan. Hyvä ratsastaja ottaa oppia mokistaan, huono ratsastaja velloo itsesäälissä.
10) Muista, että kilpailemista on kaikki harjoittelu siitä asti, kun päätit osallistua. Jokainen treeni, jokainen pellon yli laukka, jokainen maneesissa hypätty sarja, jokainen muistanko-nyt-varmasti-radan-ajatus ennen nukkumaan menoa lasketaan. Näistä kertyy yhteenlaskettuna melkoinen tuntimäärä. Mitä siitä, vaikkei puoli minuuttia areenalla mennyt ihan putkeen? Sehän on vain pienenpieni murto-osa suuresta hienosta kokonaissuorituksestasi.
Tsemppiä seuraaviin kisoihin!
Puolitoista tuntia esteratsastusta
Sunnuntai 4.10.09
Kategoria: Ratsastus
Tämän päiväisessä kirjoituksessa ajattelin ihan vain selvyyden vuoksi antaa pienen kuvan siitä, millä kaavalla tavallinen Sunnuntai-maneesi sujuu.
Pidän alkuverryttelyä erittäin suuressa arvossa, ja niinpä uhraan sille hyvin suuren osan kahden tunnin maneesivuorosta (josta puoli tuntia kuluu aina hevosen varusteluun ja muihin valmisteluihin.) Saan avut hyvin läpi nopeilla siirtymisillä jokaisen kirjaimen kohdalla, jos Mara heittäytyy tahmatassuksi. Kun poni taas käy hirvittävän kuumana, ratsastan useita suuria kuvioita kevyessä ravissa. Sisäpohkeen ratsastan aina läpi väistättämällä takaosaa kulmissa. Alkuverryttelyksi lasken myös ensimmäiset laukannostot, joita teen käynnistä parikolme molempiin suuntiin.
Estetreenissä aloitan usein parin pystyesteen hyppäämisellä. Hitaamman puoleisella ponilla tykkään hypätä diagonaaleilla, kun taas reippaamman hevosen saan paremmin hallintaan kaarevilla linjoilla. Verryttelyesteenä hyppään myös okseria. Lopputunnin harjoitukset vaihtelevat hyvin paljon, mutta tykkään kovasti lyhyistä, noin kolmen esteen radoista, keskittyen hyvien teiden ratsastamiseen. Suosikkiharjoituksiani ovat myös laukanvaihdot esteen päällä. Maralla hypätessäni esteiden korkeus on noin 60-70 cm:n luokkaa.
Loppuverryttelyssä keskityn eteen-alas venytyksiin uralla kevyessä ravissa, unohtamatta tietenkään loppukäyntejä, jotka suoritan yleensä maastakäsin.
Maneesivuoro kannattaa aina varata kahdeksi tunniksi. Itse en voisi mitenkään saada mitään kunnon treenejä aikaiseksi yhdessä tunnissa. On myös paljon mukavampi ratsastaa, kun ei tarvitse koko ajan olla kyyläämässä kelloa ja maneesin ovea miettien, milloin seuraava ratsastaja ampaisee sisään.
Tehokkuus ratkaisee
Lauantai 3.10.09
Kategoria: Tallipuuhia
Ei ole parempaa tapaa herätä kuin puoli kahdeksalta alkava aamutalli. Ensinnäkin, tämän varjolla saat väännettyä itsesi vaikka väkisin ylös sängystä. Toiseksi, vaikka kuinka väsyttäisi auringonnousun aikaan, raikas syysilma karistaa viimeisetkin unihiekat kyynelkanavista. Sitä paitsi, mitä aikaisemmin päivä alkaa, sitä enemmän saat aikaiseksi.
Aamutallia seuraa välittömästi karsinoiden siivous, vesiastioiden täyttö ja iltaruokien valmiiksi annosteleminen. Ennen keskipäivää ehtii vaikkapa leipoa jotain. Kun vanhemmat lopulta raahautuvat hyvin kännätyn yön jälkeen kotiin valmiiksi leivotun tuoreen pullan ääreen, on viikkorahankorotus varma. Pullien kohotessa voi muun muassa puhdistaa varusteita.
Kun välttämättömät, vaikkeivat välttämättä ne mieluisimmat, puuhat on tehty, voi hyvällä omatunnolla nauttia pitkästä maastolenkistä. Kun hevonen ravaa reippaasti sammalmättäiden yli, tai venyttää askeltaan yhä pidemmäksi laukatessaan pellon poikki, ei voi kuin nauraa ääneen. Niin ihanaa on hevosen omistajan arki.
Estetreenit
Sunnuntai 27.9.09
Kategoria: Ratsastus
Lastaus sujui ongelmitta, Mara ei yrittänyt karata minnekään eikä yksikään maneesin kulma saanut harjaa nousemaan pystyyn. Eiköhän tästä voikin jo päätellä, että treenit meni kerrankin hyvin.
Minä, äiti ja Petra istuimme autossa jo ennen kello yhtätoista Maran mussuttaessa heinää kopissa, jonne olimme saaneet sen vain kymmenen minuutin kiukuttelun jälkeen. Suunnittelimme päivän treenejä, sekä juttelimme tulevista Larjan tallilla pidettävistä estekilpailuista. Itse en aikonut osallistua, mutta olin antanut Petralle luvan startata Maralla pienessä luokassa, kunhan yhteistyö toimisi.
Pääsimme aloittamaan noin 11.20. Lämmittelin maneesissa muutaman kierroksen jälkeen useilla käynti-ravi siirtymisillä, sekä muutamilla laukannostoilla ja temmonvaihteluilla molempiin suuntiin. Tunsin heti, että tänään ei selvästikään ole tahmatassu-päivä. Tiheiden siirtymisien avulla sain herkistettyä Maran nopeasti avuille. Mara tuntui liikkuvan hyvin eteen, joten tein laukannostot käynnistä. Lämmittelyn jälkeen siirryimme ulkokentälle, jossa esteet olivat jo valmiiksi pystyssä. Hyppäsin pari kertaa suhteutetun välin (noin 50 cm). Mara oli hyvällä tuulella, pirteä ja avuille herkkänä. Tämän jälkeen Petra hyppäsi selkään. Petra ja Mara hyppäsivät suhteutetun välin muutaman kerran. Mara näytti nauttivan (tietysti, kun hyppäämisestä on kyse.) "Ihan tykkiponi!" sanoi Petra parin pystyn jälkeen. Ratsukko harjoitteli vielä vähän kaarevia linjoja, sekä laukanvaihtoa esteen yllä. Jälkimmäinen sujui hiukan kankeasti, kun Maralla eivät askeleet meinanneet sopia ja pienestä hypystä tulikin jättiloikka. Harjoittelun jälkeen minä hyppäsin uudestaan ponin selkään hypätäkseni vielä diagonaalilla sijaitsevan noin 60 cm:n okserin. Mara hyppäsi mukavasti, ja teki tapansa mukaisesti hyvän laukanvaihdon esteen päällä. Loppuverkkasimme maneesissa, kunnes Maran hengitys oli tasaantunut. Lastaus sujui loistavasti, ja paluumatka taittui trailerissa omppuja syöden luumunpunainen loimi yllä.
Kosto elää
Maanantai 21.9.09
Kategoria: Randomia
Pihattotalli (eli pihatto- ja talliasumuksen välimuoto, jota käytetään Hahlin tallilla), jossa hevoset vaihtavat karsinasta toiseen mielensä mukaan, on sekä siunaus, että kirous. Hahlin tallin arkiaamuun kuuluu, että Mara syö, piereskelee ja siirtyy lopuksi Juuson karsinaan aamupissoille. Jos hädän yllättäessä ei Juuso ole ehtinyt vielä syödä, Mara kipittää kiltisti ovesta ulos pihamaalle. Omaa karsinaahan ei sovi liata. Erittäin huomaavaista minua kohtaa, Maran menettely tekee tallihommat entistäkin helpommiksii. Ottaen huomioon vielä sen, että Maran boxi on Juuson karsinaa pienempikin, tallityöt hoituvat minun osaltani hujauksessa, kun taas Juuson karsina on kahta kauheammassa kunnossa. Siunaus minulle, kirous äidille. On selvää, että tälläinen menettely ei miellytä Juusoakaan. Siispä herra marssi tänä aamuna Maran karsinaan omille tarpeilleen, ajatuksenaan selvästi tasapuolistaa tallihommien jakoa. Boksit vaihtoon, kosto elää!
Ah, armasta hellettä
Keskiviikko 15.7.09
Kategoria: Onglemia
Hellepäivät, niitä ei nykyään kovin usein Suomessa tapaa. Niistä harvoista herkullisista hellepäivistä nautitaankin sitten oikein kunnolla ja toivotaan samalla, ettei elohopea ei laskisi mittarissaan koko kesänä; kunpa sää ei koskaan muuttuisi. Hevoset ovat taatusti eri mieltä.
Tumma ruunikko Juuso-parka ei tahtonut aamulla tulla viileästä tallista ollenkaan ulos, huolimatta, että kaikki ruoka sattui olemaan ulkopuolella. Mara sen sijaan odotti oikein innoissaan laitumelle pääsyä ja nojaili jo malttamattomana porttia vasten. Juuso saantiin pienellä työntöavulla ulos, ja matka jatkui (vaikkakin varsin vaisusti) kohti kesälaidunta. Keskipäivän tienoilla menin kantamaan vettä laitumelle. Molemmat hevoset kököttivät visusti puiden varjossa. Kumpikin oli sitä mieltä, että on jopa liian lämmin ruokailla. Ihan kuin tuskaisessa kuumuudessa ei vielä olisi tarpeeksi, kaupanpäälle tulevat vielä paarmat, kärpäset ja muut maanvaivat. Mara saa useimmiten olla rauhassa vaalean (suoja)värinsä ansiosta, mutta Juuso on iltaan mennessä aivan pienten (ja suurten) puremien peitossa. Iltatalli kestääkin kesäisen lähes kolme varttia, joista suurin osa kuluu Juusoa paikkaillessa. Valitettavasti, paarmat eivät tunnut piittaavan minkään näköisistä karkoittimista.
Monenlaista treeniä
Torstai 25.6.09
Kategoria: Ratsastus
Mistä johtuu, että poni joka innoissaan ravaa, nelistää, kiipeilee ja rämpii läki mudan ja pusikon puolentoistatunnin maastolenkillä, puuskuttaa henkihieverissä rataesteharjoituksen jälkeen. Syynä on se, että nämä kaksi tehtävää vaativat hevoselta aivan erilaista kuntoa.
Peruskunto kohoaa kun ravaillaan pitkiä pätkiä metsäpoluilla, kavutaan jyrkkiä mäkiä ja tehdään useamman tunnin käyntivaelluksia. Vaikka peruskuntoa riittäisikin vaikka pieneen vaellukseen asti, voi suorituskunto olla jokseenkin huonoissa kannattimissa. Suorituskuntoa tarvitaan mm. esteradan ratsastamisessa. Esterata on harjoituksena hyvin intervallimainen. Aloitetaan pienellä alkuverkalla. T'ätä seuraa odottelua (paikoillaan seisomista tai hidasta käyntiä), nopeatempoisessa laukassa ratsastettava useamman esteen rata ja jälleen odottelua. Rata saattaa toistua tunnin aikana pari kertaa, ja kestää noin pari minuuttia. Suorituskunto kohenee intervallimaisella työskentelyllä, esimerkiksi pienen esteradan hyppäämisellä.
Seurakoulukilpailut
Sunnuntai 24.5.09
Kategoria: Ratsastus
Paikka: Larjan talli
Luokka: Aikuiskouluohjelma 2000
Hevonen: Marabo
Tulos: 130 / 210, 61,91 %
4. sija
Paras tapa välttää kiire ja stressi kilpailupäivänä, on saapua ajoissa paikalle. Tämä onnistuu, kun pakkaa illalla tavarat valmiiksi autoon ja menee aikaisin nukkumaan. Koska äiti oli lupautunut toimihenkilöksi, saavuimme paikalle todella hyvissä ajoin. Veimme Maran karsinaan, jossa harjasin ja letitin sen. Ilmoittautumisen jälkeen aloin vähitellen valmistautua verryttelyyn. Olin suunnitellut varaavani siihen noin 20 minuuttia. Keskityin saamaan Maran rennoksi ja avuille kuuliaiseksi. Verryttelyssä ei kannata tuhlata kummankaan voimia vaikean asian harjoitteluun. Jos jotain osaa radasta ei osaa ennen kilpailupäivää, on turha kuvitella että sen oppii stressaavassa tilanteessa 15 minuutissa. Itse ohjelma kuuluu osata niin hyvin, ettei sinun tarvitse keskittyä ajattelemaan, pitikö pituushalkaisijalta kääntyä vasemmalle vai oikealle. Keskity ratsastamaan jokainen askel
Vaikka olinkin suorituksen jälkeen aivan varma, että olin ratsastanut huonommin kuin koskaan, sijoituimme tulostaulun mukaan neljänsiksi. Sain satuloida Maran kohtalaisen ripeästi, jotta emme myöhästyisi palkintojen jaosta. Mara kantoi punaista ruusuketta korvat hörössä temmokkaan kunniakierroksen ajan. Juuri ennen kotiinlähtöä, purettuani letit ja kannettuani varusteet autoon, kipaisin noutamassa palkinnoksi saadun valkoisen satulahuovan kisakansliasta.
Soveltaen
Keskiviikko 29.4.09
Kategoria: Ratsastus
Kentättä on paha harjoitella kouluratoja, vai onko? Yllättävän moni koululiike on mahdollinen soveltaa ratsastettavaksi maastopolulla. Pitkällä suoralla sujuu keskiaskellajit, leveällä polulla avot ja sulut, sekä pellolla sopii mennä jos jonkin moisia ympyröitä. Kun ei omisteta kenttää, näin menetellään.
Ennen lenkkiä säädin jalustimet hieman pidemmäksi. Tällä lenkillä harjoiteltaisiin koulukiemuroita. Lyhyen verryttelyn jälkeen aloittelimme Maran kanssa avotaivutuksella. Se on Maralle kohtalaisen vieras liike. Alku oli hankalaa, ja eteenpäinpyrkimys tuppasi välillä katoamaan. Päätin piristää ponia vähän, joten kannustin sen raviin. Tasaisenen hiekkatie oli kuin luotu askeleen pidennysten harjoitteluun; tein muutaman sekä ravissa että käynnissä. Pitkän suoran menimme laukassa.
Hiekkamontuilla teimme lisää väistöjä. Pohkeenväistö ei tuottanut ongelmia, avossa vasen puoli tuntui selvästi jäykemmältä ja sulut... no sulkutaivutukset sujuivat comme ci, comme ca. Joka taivutuksen jälkeen Mara tuntui huomattavasti letkeämmältä. Kyllä taipuisalla ponilla on mukava mennä loppuraveja.
Palmusunnuntai
Sunnuntai 5.4.09
Kategoria: Tallipuuhia
Jos olisit hiipinyt ikkunani taakse kahdelta lauantaiyönä, olisit kohdannut perin omituisen näyn: Marafanin neulan ja langan kanssa satulahuovan, suitsien ja pitkien satiininauhojen ympäröimänä, huonon elokuvan pyöriessä taustalla. Asiaan on kuitenkin harvinaisen tylsä selitys: valmistauduin huomiseen naamiaisratsastukseen.
Pitkästä yöstä huolimatta, aamulla oli herättävä aikaisin. Seitsämän maissa kiiruhdin jo aamutalliin ruokkimaan Maran ja harjaamaan sen huolellisesti. Hieman myöhemmin palasin kuminauhojen kanssa, valmiina letityspuuhiin. Tein yksinkertaisen viiden kerroksen verkkoletin, sekä selvitin hännän ja otsaharjan. Äiti auttoi öljyämään Maran kaviot. Tavarat oli jo kannettu autoon, koppi kiinnitetty viimein itse ponikin oli saatu valmiiksi. Päätimme päästää hevoset jaloittelemaan hetkeksi, ennen kuin lastaisimme Maran. Pikku Mara oli tietysti aivan täpinöissään ulos pääsystä, ja kutisi taatusti hirvittävästi. Eihän pullero ollut päässyt rapsuttamaan itseään yli puoleen tuntiin. Mikäs kutinaan paremmin auttaisi kuin kunnon piehtarointi mutakasassa. Tätä meille niin surullista (ja Maralle niin riemuisaa) näkyä katselimme tallin ovelta, ja äiti sanoi: "Kannattaa varmaan ottaa jouhenselvitysaine mukaan."
Paikan päällä kävi kova tohina, mutta loppujen lopuksi tunnelma oli ystävällinen ja hilpeä. Jutustelin muiden ratsastajien kanssa samalla kun letitin uudelleen Maran takkuuntunutta harjaa. Ennen näytöksen alkua kävin satulahuoneessa vaihtamassa myös itselleni naamiaisasun. Amor ja Valentino-poni ovat saapuneet tallille!
Lähtövuoroni oli viimeisten joukossa, kuten tavallista. Odotimme Maran kanssa vuoroamme hermostuneina karsinassa. Yllättäen tajusin miljoonia asioita, joita olisi pitänyt vielä harjoitella, ja miljardeja kuijeita, joita Mara todennäköisesti tulisi keksimään. Ratsastaessa unohdin molemmat, ja tajusin jännittäneeni jälleen aivan turhaan. Mara liikkui roolinsa mukaisesti kuin enkeli. Pieni vaaleanpunainen piippurassisydän pomppi häntäremmin yllä ja minä yritin istua satulassa mahdollisimman mukavasti, mitä tiukasti kääritty tooga ei helpottanut yhtään. Laukassa tajusin Maran liikkuvan musiikin tahtiin. Ravasimme lopputervehdykseen. Taputin Maraa kaulalle, virnistin ja kuiskasin "Hengissä selvittiin." Olin ylpeä Marasta ja esityksestämme, vaikka ne Espanjalaisen käynnin alkeet nyt jäivätkin tekemättä...
Äänestyksessä pukumme sijoittui suunnilleen kolmanneksi. Vaihdoimme satulan tilalle loimen, purimme letit (harjaan jäi loppuillaksi söpöt kiharat) ja lastasimme Maran. Kiitin Petraa ja Saraa sydämellisesti lastaus- ja koristeluavusta. Jonka jälkeen äiti lähti ajamaan minua ja Maraa kotiin päin. Autossa katselin Saran tapahtumasta ottamia kuvia, sekä isän kuvaamaa videota. Juhlavampaa tapaa viettää Palmusunnuntaita en osaa kuvitella.
Kustannuksia
Perjantai 3.4.09
Kategoria: Muu
Tein tässä rattoisan perjantai-iltani kuluksi hieman tämän vuoden kustannuslaskelmia. Tiedätkö paljonko hevonen maksaa? Usko pois, se on pieni hinta verrattuna siihen, mitä hevosen ylläpitäminen tulee vuosien mittaan maksamaan.
Maalla eläminen on kuitenkin melkoisesti huokeampaa kaupunkiin verrattuna, ensimmäistä vuotta lukuun ottamatta. Itserakennettu talli säästää nopeasti itsensä takaisin.(Meidän tallimme rakennus maksoi suurin piirtein 8000 €)
Maran "asumiskustannuksiin" on tämän vuoden aikana mennyt noin 150 €, eli suunnilleen 50 euroa kuukaudessa. Älä vielä hihkaise innostuksesta, muihin kustannuksiin on uponnut sama määrä. Summaksi tulee siis noin 100 euroa kuukaudessa. Kuten jo totesin, huomattavasti edullisemmaksi tulee asua maalla kuin pääkaupunkiseudulla. Seuraavaksi ehkä mietit, mistä minä saan satasen joka kuukausi. Voin paljastaa käyttäväni hyödyksi konstia, joka pitäisi jokaisen tuntea: Pappa betalar.
Iltatalli
Torstai 2.4.09
Kategoria: Tallipuuhia
Iltatallin teko on yksi mieliaskareistani. Se on ikään kuin henkinen lopetus mukavalle päivälle, ja antaa hyvän mielen ennen nukkumaan menoa. Iltatallin ajoitus vaihtelee normaalisti kello kahdeksan ja yhdeksän välillä.
Kävelin hiljalleen sulavaa pihatietä tallin takaovelle valkosipulilta tuoksuva valkoinen ruokaämpäri kädessäni. Takaa kuului laahaavaa ääntä, sekä vaimeaa veden loiskuntaa. Äiti raahasi perässä heinäpaalia ja vesiämpäreitä. Avasin oven ja päästin hevoset sisälle. Etuovi on iltaisin pari tuntia kiinni karsinoiden siivouksen jälkeen, jotta talli ehtisi lämmetä hiukan ennen hevosten sisälle ottoa. Juuso tuli ensin, vaikka Mara (hiukan röyhkeään tapaansa) koetti etuilla. Nauroin Maran toivottomalle yritykselle. Maralle riitti, että Juuso lauman pomona vain luimisti korviaan hieman. Äiti tyhjensi Juuson pöperöt renkaan malliseen ruokakippoon. Maran karsinassa on kulmakuppi. Pian talli täyttyi mässyttävien hevosten äänistä. Se on itseasiassa kovin rauhoittava ääni. Maran siirryttyä heinien pariin aloitin harjauksen. Enimmät sipaisin nopeasti pois pölärillä, jonka jälkeen kävin koko ponin läpi perusteellisesti pehmeällä harjalla kaulasta aloittaen. Pään otin viimeiseksi pienellä pääharjalla. Illan aikana kertyneet tilsat jätämme kavioihin yöksi "kosteusvoiteeksi", kuten äiti sanoo. Tallin radio on rikki, se on kokenut liian monta kavioniskua. Istuin purujen päälle ja katselin hetken hiljaa Maraa. Hevoset vaikuttivat jo raukeilta. Tarkistin vielä vesitilanteen ja suljin ovet retkihihnoilla (Mara osaa avata lukot.) Iltatallin huipentuma on iltakarkkien (=omenoiden) jakaminen ja Maran tuikkivien mustien silmien katseleminen, tämän mutustaessa omaa palastaan.
Hyvänyönsuukkojen, valojen sammuttamisen ja aamuruokien annostelemisen jälkeen on minulla vihdoin aikaa kääriytyä villahuovan alle, avata telkkari ja juoda iso kupillinen kaakaota.
Näin kirjoitat hoito-ohjeet
Perjantai 27.3.09
Kategoria: Varteenotettavia vinkkejä
Joskus kullanmurut on jätettävä hetkeksi jonkun muun hoitoon. Tällainen tilanne syntyy mm. vasten tahtoani järjestetystä lomamatkasta. Turvatakseni hanipupupollejeni (ja muidenkin elukoiden) eloonjäämisen, on naapureille kirjoitettava selkeät ja perinpohjaiset hoito-ohjeet. Tässä muutamia vinkkejä sellaisten väsäämiseen:
- Tee taulukko; sen avulla saat selkeästi ilmaistua, mitä kuuluu kullekin eläimelle tehdä ja mihin aikaan päivästä.
- Ohjeista muukin kuin ruokinta. Vieraat hevosenhoitajat eivät välttämättä ole perillä kaikista talliaskareista, muista siis mainita myös harjaukset ja boksinputsaukset taulukossasi.
- Kutsu hoitajat teelle paria päivää ennen matkaasi. Näytä heille mistä mikäkin tavara löytyy, vastaa kärsivällisesti heidän esittämiinsä kysymyksiin ja näytä aloittelevalle hevosenhoitajalle vaikka kädestä pitäen esimerkiksi loimen laitto, jos kyseinen taito on ruosteessa tai kokonaan puutteellinen.
- Jätä ohjeet näkyvälle paikalle, kuten oveen tai pöydälle, tai anna ne hoitajille jo etukäteen.
- Muista tuliaiset! Näin varmistat, että saat apua jatkossakin.
Sapuskaa!
Perjantai 20.3.09
Kategoria: Tallipuuhia
Oletkos miettinyt mitä Hahlin tallin pollet popsivat?
No, Maran aamu alkaa aina desilitralla lesettä, samalla määrällä "muroja" (Pasture Mix) sekä parilla heinäsiivulla. Juuso popsii puolisen litraa Racing Senioria, muutaman heinäsiivun vauhdittamana. Heinämäärä ei tule kovin tarkkaan laskettua. Pyrimme pitämään pollejen päivärytmin mahdollisimman lähellä luonnollista hevosen elämää. Pientä pureskeltavaa on siis saatavilla kellon ympäri. Heitän aina pari siivua lisää tarhaan koulusta tullessani, ja äiti tekee saman töistä saapuessaan. Iltaruoan laitan likoon useimmiten välittömästi aamutallin jälkeen.
Vaikka tallimme muistuttaa monin tavoin pihattoasumusta, otamme hevoset silti yöksi sisälle karsinoiden ovien taakse. Karsinoissa on jälleen (yllätys, yllätys) pari siivua heinää ja ruokakupeissa odottavat iltapöperöt. Mara saa pari desilitraa muroja, ja tuntuu olevan hyvin tyytyväinen tähän pieneen arkiseen ateriaan, jonka se mussuttaa hitaasti (ja äänekkäästi) nautiskellen. Juuso saa litran Racing Senioria, sekä desin pelletöityä apetta. Illalla laitan aamupalan aina valmiiksi likoon, jotta se olisi hyvin turvonnutta aamutallia varten.
Aivastuksia tallilla
Keskiviikko 11.3.09
Kategoria: Muu
Jatkuvasti pitenevien kevättalvipäivien valossa on aina mukavaa käydä ratsastamassa kurjan päivän jälkeen: paskan makuinen kouluruoka ja koko päivä täynnä kaameita kaksoistunteja. Pinnallista, monilla on paljon suurempia ongelmia.
Paras ystäväni saapui masentuneen oloisena tallille kuultuaan allergiatestien tulokset. Veekun täytyisi tästä lähin pysyä turvallisen välimatkan päässä timoteistä. Tallipuuhat siis rajoittuvat hiukan vastaisuudessa. Allergian kanssa oppii kuitenkin elämään: olen itsekin timoteille yliherkkä.
Ratsastusta tämä vaiva ei onneksi haittaa. Eiväthän heinät hepan mahan läpi kutita. Tallin lattian lakaisu ja heinäpaalien kantaminen on jätettävä väliin, mutta ahkeruuspuuskan yllättäessä lisähommia löytyy enemmän kuin tarpeeksi satulasaippuan ja nahkaosien parista. Hevosten harjailu tallissa ei myöskään tuota ongelmia, kunhan muistaa lopettaa ennen kuin huomaa olevansa totaalisen tukossa.
Tiesitkö?
Aivastaessa sydän pysähtyy millisekunnin ajaksi.
Jos pystyt pitämään silmäsi auki aivastaessasi, silmämunasi voivat pullahtaa ulos.
Aivastaminen silmät auki on mahdotonta.
Voimakas aivastus voi murtaa jopa kylkiluun.
http://www.turhaatietoa.net/
Ikävä yllättää...
Sunnuntai 8.3.09
Kategoria: Ongelmia
Isot edellä, pienet perässä... Tai toisinpäin. Tänään oli Juuson vuoro piipahtaa maneesissa. Voitte varmaan arvata, mitä Mara tästä ajatteli.
Välittömästi kopin kaartaessa nurkan taakse, kuului ensimmäinen huuto. Mara juoksi ylätarhan aidan viertä hysteerisesti kiljuen. Ponini tuntee aina suurta eroahdistusta Juuson lähtiessä treenaamaan. Siivosin karsinat pikaisesti ja menin lohduttelemaan ikävän valtaan joutunutta Maraa. Asetuin aidan päälle istumaan, puhelin Maralle ja rapsuttelin sitä satunnaisin väliajoin korvien välistä. Hätääntyneisyys hävisi pikkuhiljaa, ja pian alkoi Mara talviauringon lämmön vaikutuksesta riiputella päätään painavan näköisenä. Silmäluomet lurpsahtelivat kiinni yhä pidemmiksi ajoiksi. Hipsin sisälle hakemaan porkkanan evääksi (sekä itselleni, että Maralle) ja keskeneräisen kaulaliinantapaisen ajan tappamiseksi. Juuso ja äiti olisivat poissa vielä pitkään.
Istahdin satulahuovan päälle ja aloin neuloa. Mara katseli hetken uteliaana touhujani, mutta jatkoi pian päiväuniaan. Aurinkoisen talvipäivän rauhan rikkoi pian kuitenkin tiellä juokseva ravihevonen. Kuten varmaan lienee sanomattakin selvää, Mara hätääntyi oitis, alkoi laukkailla ympäri ylätarhaa sekä kiljui ja vinkui samalla sydäntä särkevästi.
Maran rauhoittelu olisi taatusti kestänyt tällä kertaa huomattavasti kauemmin ilman naapurien apua. Lasten melutessa pihalla ja naapurin rouvan rapsutellessa harjan tyveä Mara unohti hetkeksi Juuso-ikävänsä ja keskittyi olemaan huomion keskipisteenä.
Hieman yli kolmen tunnin kuluttua Juuson lähdöstä, kaarsi pihaan tutunnäköinen auto. Mara hirnahti, muttei hätäisesti, vaan tuttavallisesti. Juuso hirnui takaisin kuljetuskopin seinän läpi. Vasta silloin Mara tuntui huomaavan kurnivan nälkänsä, ja siirtyi parin metrin päähän tonkimaan suurta heinäkasaa.
Kopin kanssa liikenteessä
Lauantai 7.3.09
Kategoria: Randomia
Kevättä kohden on aika alkaa taas treenata. Edessä on siis pitkästä aikaa maneesireissu. Sileällä työskentelylle ei ole aina puskaratsastajilla mahdollisuutta. Viikko sitten soitimme 30 kilometrin päässä sijaitsevalle tallille, ja varasimme maneesivuoron lauantaiksi kello kolmeksi, toisin sanoen täksi päiväksi.
Valmistelut alkoivat jo aikaisin aamulla. Koko talven autiona seisoneeseen koppiin levitettiin uudet purut ja ripustettiin heinäverkko. Jännityksellä odotimme myös, suostuisiko traileri hievahtamaan kinosten keskeltä. Kannoimme Maran satulan, suitset, harjat, juoksutusvälineet sekä omat ratsastuskamppeeni autoon. Molemmat hevoset seurasivat puuhaa korvat hörössä aidan toiselta puolen. Ennen lastausta loimitin Maran ja tein muutaman kerran yksinkertaisia tottelevaisuusharjoituksia; pysähdy, peruuta, seuraa, pysähdy jne.
Lastaaminen sujui huomattavasti paremmin mitä olimme olettaneet, aikaa kului vaivaiset 45 minuuttia (Maran tuntien olisi hyvinkin voinut käydä niin, että olisimme saaneet rehkiä useammankin tunnin.) 400 kiloista pullaa ei saa pakotettua koppiin. Hitaasti, askel kerrallaan onnistuimme maanittelemaan Maraa ylös lastaussiltaa. Lopullisen sysäyksen antoivat omppupussi ja kaurakippo. "Kun kiristys ei tehoa ja väkivalta ei kannata, jäljelle jää vain lahjonta."
Tee jotain
Torstai 5.3.09
Kategoria: Varteenotettavia vinkkejä
Flunssa, sadesää, nuhakuume, räntäkeli, pakottava kiire... Monta asiaa voi evätä päivittäisen ratsastusretken. Ei kuitenkaan kannata alkaa viillellä ranteita lusikalla ja surkutella tähän malliin: "Voi voi, nyt kultsipupsi ei saa tarpeeksi liikuntaa, se lihoaa ja vihaa mua." Hyvä on, et siis jostain syystä pääse ratsastamaan. Älä masennu. Tee jotain muuta, tee edes jotain. Ratsastus ei ole ainut tapa olla hevosen lähellä. Muistatko, mitä kaikkea teit hevosten kanssa pienempänä?
Hevoset saavat liikuntaa tarhassa ollessaan. Pari vapaa päivää ei niitä vielä tuhoa. Jos lähdet maastoon hirvittävällä koiranilmalla, saat taatusti kipeäksi itsesi, ja todennäköisesti kaupanpäälle vielä hevosenkin. Ratsastus on liikuntaa, sairaana sitä tulee välttää.
Jos aikasi on kortilla, lähde pienelle maastolenkille ilman satulaa. Hae hevonen suitsilla tarhasta ja hyppää selkään kannon päältä. Sadesäällä vie hevonen talliin ja vietä hauska beuty-evening. Harjaa pois jokainen hilseenhippu ja pölypallo, kampaa jouhet ja letitä, puhdista ja lakkaa kaviot. Lievästi kipeänä voit viettää rauhallisen venyttelytuokion hevosen kanssa.
Täysin randomiaamu
Sunnuntai 1.3.09
Kategoria: Randomia
Viimeisen hiihtoloma päivän kunniaksi päätin kertoa, miltä näyttää tavallinen talviaamu Hahlin tallilla. Aurinko on noussut ja paistaa sisään olohuoneen ikkunasta. Teekupin (en juo kahvia) jälkeen on aika lähteä tallille. Kätevintä on vetää ratsastusvaatteet päälle heti aamusta. Löysin siis hetken kuluttua päältäni farkkuratsarit ja paksun hupparin. Puoli yhdeksän maissa (viikonloppuisin kun ei ole kiirettä linja-autoon) pakkasta oli kirpeät kymmenisen astetta. Lumi narskui mukavasti valkoisten maihareiden alla. Hevoset alkoivat höristä äänekkäästi välittömästi kuultuaan askeleet. Niillä oli jo kova nälkä. Talliin astuessani molemmat olivat työntäneet päänsä anovasti karsinan oven yli kuin maanitellen: "Minulle ensin, minulle ensin." Mara voitti, suloisempaa ilmettä ei osaa kuvitella.
Juuson syödessä pöperöitään purujen peitossa olevan talliloimen. Talliloimien hyvä puoli on siinä, että tarvitsee nähdä huomattavasti vähemmän vaivaa hevosen harjaamisessa. Huono puoli taas tulee esiin kun pitäisi saada sähköiset kutterinpurut irti itsepintaisesta loimesta. Maralla oli myös yllään fleece-loimi, ainakin jossain vaiheessa yötä. Löysin sen nimittäin karsinan nurkasta lantakasan alta. Huokaisin, ravistelin enimmät liat pois, laskostin sen ja siirryin harjaamaan poniani.
Olin valmiina ikuistamaan uudella kamerallani riehakkaita pukkilaukkapyrähdyksiä, joita hevosemme yleensä innostuvat tekemään aamutuimaan. Tämä aamu oli poikkeus, nälkäiset pollet siirtyivät suoraan lähimmälle heinäkasalle. Mistä vetoa, että jos olisin unohtanut kameran sisälle, olisin nähnyt sellaisen show'n josta olisi saanut kymmenittäin upeita otoksia?
Hitaammin on tylsemmin
Lauantai 28.2.09
Kategoria: Ratsastus
Olen täsmälleen samaa mieltä otsikon kanssa, ainakin tänään.
Heppapyhiksen jälkeen teki mieli ratsastamaan, oikein pitkälle vauhdikkaalle lenkille. Pituuden puolesta reissu olisi käynyt aivan randomista, mutta tällä kertaa mentiin lievästi sanottuna reippaasti nopeammin.
Käynnissä oli vaikea pysyä. Mara pursusi energiaa, ja korkeassa lumihangessa se tuli vielä selvemmin esille. Jokaisen ravipätkän jälkeen jouduimme aina jäämään odottamaan kaukana hölkkäävää ja rajusti puuskuttavaa äitiä. Mara pärisi kärsimättömästi.
Äiti käski ottaa ensimmäisen laukkaosuuden rauhallisesti. Naurahdin miettiessäni, mitäköhän siitäkin tulisi. Käänsin polulle, joka kulkee loivan ylämäen poikki. Pidän ylämäistä. Mara aavisti aikeeni jo kaukaa, ja muuttui vieläkin vaikeammin pidäteltäväksi. Myötäsin ja annoin hiuksen hienot laukka-avut. Mara syöksähti eteenpäin, mutta pysyi harjoituslaukassa. Polun loppuessa yritin hidastaa raviin. Mara heitti päätään ylös protestoi pidätteitäni. Esitin aikeeni entistäkin selkeämmin, mutta kun poni ei ottanut hidastaakseen mutkan lähestyessä, käänsin Maran jyrkästi oikealle (eli mutkan vastaiseen suuntaan.) Umpikujan yllättäessä Mara hämmentyi, ja onnistuin kuin onnistuinkin pysäyttämään sen. Äiti oikaisi umpihangen poikki, ja sai meidät äkkiä kiinni. Käänsin Maran ympäri ja ratsastin pätkän uudelleen; käynnissä.
Pohjoispuolella olevat metsäpolut ovat suosikkejani. Miksi? Koska takaisin kotiin tullessa edessä on vapaavalintainen-mäki. Se on ainut kohta, jossa annan Maran aivan itse valita askellajinsa. Joskus menemme mäen ravilla, harvoin käynnillä, eli lähes tulkoon aina laukalla. Mäen laella Mara hidastaa automaattisesti. Tänäänkin, kuten joka ikinen kerta, Mara oli innoissaan lähestyessämme vapaavalintaista-mäkeä. Hengähdin syvään ja myötäsin. Mara syöksyi eteenpäin kuin tykinkuula. En ole eläessäni mennyt niin lujaa hevosella. Kuulin vain kavioiden rummutuksen. Puolivälissä mäkeä Mara pukitti pari kertaa, kun kuusenoksalta putosi maahan suuri lumipaakku. Retkahdin hetkeksi kaulalle, mutta sain nopeasti korjattua tasapainoni. Ylhäällä Mara hidasti tapansa mukaisesti ravin kautta käyntiin. Purskahdin nauruun. Tunsin polvieni tärisevän. On upeaa, kun pystyy luottamaan hevosensa niin paljon, että uskaltaa tehdä jotain noin tyhmää kuin päästää energiaa pursuavan itsepäisen ja pukittelevan ponin valitsemaan itse askellajin lumipaakkujen putoillessa kuusista. Äiti juoksi mäen ylös ja sanoi: "Ensi kerralla käytät kyllä turvaliiviä."
Sieniä, satuloita ja rutkasti saippuaa
Keskiviikko 25.2.09
Kategoria: Talli ja varusteet
Tänään todistimme Varusteiden puhdistus -talkoita!
En tietenkään voinut olla varastamatta ideaa hiihtolomaleiriltä, jolla olin isosena alkuviikosta. Pienet lapsethan suorastaan rakastavat kaikkea, missä saa olla hyödyksi ja tienata samalla ilmaisia talutusratsastuksia. Niinpä kutsuimme naapureiden lapset (ja siinä sivussa myös aikuiset) Hahlin tallille Varusteiden puhdistus -talkoisiin.
Levitin ensitöikseni työhuoneen lattialle sanomalehtiä parkettia suojaamaan (isän marmattaessa vieressä, että enkö voisi sotkea jotain muuta kuin tietokonehuonetta) ja hain saunalta suuren vesiämpärin. Saippuat, rasvat ja öljyt bongasin satulahuoneesta. Suureksi harmikseni huomasin Stübbenin nahkarasvan olevan pilalla, se oli jossain vaiheessa päässyt kovettumaan, en tiedä miten.
Puolen päivän aikaan saapuivat naapurit. Selitin pikaisesti, miten varusteet tulisi ensin saippuoida (ja ylimääräinen vaahto pyyhkiä pois) ja sen päälle rasvata oikein huolella. Käyttösuitset purettiin osiin, puhdistettiin kokonaisina. Vähän reilun tunnin työ tuotti tulosta. Niin lyhyessä ajassa saimme puhdistetuksi neljät suitset, pari satulaa, jalustinhihnoja ja taatusti yli tusinan erilaisia käyttökelvollisia pieniä nahkaosia. Äiti keitti vielä kahvit naapureille, kiittääkseen kohteliaasti suuresta avusta.
Varusteiden kuivuttua hetken, menin harjaamaan ja satuloimaan Maran, jotta lapset voisivat lunastaa ansaitsemansa ratsastukset. Riemua riitti. Hyvin huollettuja varusteita on mukava käyttää.
Aina saa hävetä...
Maanantai 26.1.09
Kategoria: Ongelmia
Ei selvästikään riitä, että karkuretkistä olisi suurta harmia vain meille. Ei, täytyyhän sitä sotkea naapuritkin mukaan.
Koulusta kotiin tullessani huomasin, että portti oli jälleen sijoiltaan. Onneksi se ei ollut täysin kaatunut, vaan onnistui pitämään ylivilkkaat pollet takanaan. Yksin en kuitenkaan onnistunut nostamaan sitä paikoilleen, vaan päätin lähteä isää odotellessani ratsastamaan, käyttäen tallin vieressä olevaa pienempää porttia. Sain Maran satuloitua, Juuson läpinäkyvistä "Ota minut mukaan" näykkimisyrityksistä huolimatta. Avasin portin ja ohjasin Maran ulkopuolelle. Yrittäessäni sulkea jäykkää ja painavaa pikkuporttia, Juuso laukkasi vauhdilla suoraan porttia päin. Loikkasin nopeasti pois tieltä. Olen jäänyt jo yhdesti hevosen alle vakavin seurauksin, toinen kerta ei ole tarpeen. Vain puoliksi kiinni oleva portti rävähti 600 kiloisen hevosen painosta apposen auki. Mara säikähti ja ryöstäytyi käsistäni. Molemmat hevoset lähtivät laukkaamaan (Juuson johtamana) kohti naapureiden lintulautaa. Matkalla Mara astui useaan otteeseen heppoistensa kangasohjien päälle, jotka repeytyivät vähitellen pieniin palasiin. Juoksin sisälle hakemaan hätäriimut ja -narut. Tällä välin naapurin rouva oli jo saanut hevoset kiinni. Pyytelin nolona anteeksi useaan kertaan, ja onnekseni naapuri suhtautui asiaan huumorilla. Talutin hevoset takaisin tarhaan, ja suljin portin huolellisesti ennen kuin päästin hevoset irti. Riisuin Maralta varusteet. Ilman ohjia sain unohtaa ratsastusretken.
Illalla naapurit palauttivat minulle puolikkaan ohjan, jonka olivat löytäneet etupihaltaan.
Kauravarkaita
Maanantai 19.1.09
Kategoria: Ongelmia
Onko liikaa vaadittu, että joku keksisi portin jota pieni poni ei saisi perseellään avattua? Nähtävästi...
"Miksi tarhan portti on kaatunut?" Isä kysyi ensimmäisenä, tultuaan töistä. Ryntäsin välittömästi ikkunaan katsomaan, pitikö väite paikkansa. Tarvitseeko edes mainita vastausta. Jouduimme sitten juoksemaan pitkin pihaa etsimässä karanneita polleja, jotka loppujen lopuksi ahmivat suurempiakin suurempiaan vatsojaan täyteen lintulaudan kauroja. Mara antoi ottaa itsensä melko kiltisti kiinni, tai tuskin olisi antanut, mutta ponien tunnettu heikkous on, että kun ne pääsevät syömisessä vauhtiin, ne eivät osaa lopettaa ajoissa. Juuso olikin sitten vaikeampi tapaus. Isää se ei päästänyt lähellekään. Annoin Maran isälle, ja yritin ottaa itse Juusoa kiinni, mutta minäkin ehdin vain hipaista riimua, ennen kuin Juuso juoksi toiselle puolen peltoa. Mara yritti tempoilla kaikin voimin irti isän otteesta, mutta tämä sai kuin saikin pidettyä riimunarun käsissään. Mara luimi, koitti jopa näykkiä, mutta isä ei irrottanut. Päätimme viedä Maran takaisin talliin, ja jatkaa vasta sitten Juuson pyydystämistä. Mara korskui ja puhisi orimaisesti, mutta tuntui lopulta tallissa pikku hiljaa hyväksyvän sen, että oli hävinnyt. Juuso oli tällä välin juossut ratsastuskentän nurkkaan, josta se antoi kiltisti ottaa itsensä kiinni. Talutimme myös Juuson talliin portin korjauksen ajaksi. Se ei itseasiassa ollut edes rikki. Se vain oli nostettu saranoilta niin, että se oli kaatunut siististi kumoon. Portti oli äkkiä kunnossa, ja hevoset pääsivät takaisin tarhaan. Juuso tuli ulos reippaasti ravaten, Mara käynnissä häijysti isää pälyillen. Häviäminen käy itsetunnon päälle, mutta olen hyvin iloinen jos Mara on huomenna vähän vähemmän täynnä itseään.
Pakkasraja
Maanantai 5.1.09
Kategoria: Varteenotettavia vinkkejä
Mikä tässä Suomen talvessa niin kiehtoo turisteja? Onko se lumipeite, joka muodostaa sisälle pienen haisevan lammikon kun lapasiin kiinni jäänyt kokkare sulaa? Vai onko se tuo 20 asteen pakkanen, joka saa nenän näyttämään siltä kuin olisi ikuisessa flunssassa, ja varpaat siltä kuin ne olisivat syöneet 10 litraa mustikoita? Minä en käsitä.
Kova pakkanen rajoittaa reippaasti myös tallilla oleskelua. Täälläpäin ratsastuskoulujen ratsastustunnit perutaan 18 asteen pakkasen yllättäessä, mutta jo -15°C ne tuntuvat helvetiltä. Hahlin tallilla ei tuo -18°C ole este. Aina voi jonkun pienen lenkin tehdä, vaikka sitten ilman satulaa. Pihattohevoset ovat karaistuneita. Loimen heitämme selkään, jos pakkanen kirii pari astetta 20 yli, ja tietysti jo aikaisemminkin jos sataa, tuulee tai ilma on muuten vain viheliäinen. Harvoin on niin kovia pakkasia, että emme voisi päästää hevosia ollenkaan ulkoilemaan, mutta kokemuksesta voin kertoa, että niitäkin päiviä on nähty.
Vinkkinä niille kohtalotovereille jotka eivät omista talviratsastuskenkiä tai -saappaita: Varpaita lämmittävät ihanasti oikeat lampaankarva- tai keraamiset (Back on track) pohjalliset. Molemmat vaihtoehdot ovat melkoisen hintavia, mutta usko pois, se on sen arvoista.
Ei kun pulkkamäkeen!!!
Lauantai 3.1.09
Kategoria: Ratsastus
Oletko koskaan kokeillut hiihtoratsastusta? Se on epävirallinen extreme-laji, jossa hevoselle laitetaan ohuet, huteran oloiset nailonvaljaat. Omiin jalkoihin sullotaan minarit pienillä remmeillä ja sisupussi kaveri maanitellaan tallin pahamaineisimman ponin selkään. Sitten mennään kiitolaukkaa metsässä kapealla polulla puiden lomassa väistellen lumen painosta matalalla riippuvia oksia. Kuulostaa hengenvaaralliselta, eikö? On kuitenkin vielä yksi varmempi tapa saada itseltään nirri pois. Nimittäin pulkkaratsastusretki Hahlin tallilla.
On aikainen lauantaiaamu (aikainen... hmm... taidan jättää mainitsematta paljonko kello oli...), aurinko paistaa ja pakkasta on kirpeät 10 astetta. Hahlin tallilla ei kuitenkaan nukuta. Maran ympärillä häärää kolme tyttöä, jotka yrittävät epätoivoisesti pähkäillä, miten hepan hiihtopuku saadaan puettua Maran päälle. Lopulta kaikki remmit löytävät paikkansa ja pulkkaan asetellaan lämmin (joskin hieman nuhjuinen) satulahuopa. Minä hyppään ensimmäisenä selkään, Petra istuutuu pulkkaan ja tarttuu tukevasti paljain käsin "sinisissä nailonaisoissa" kiinni olevaan kahvaan. Sara ottaa kameran käteen ja on valmiina ikuistamaan jokaisen nolon putoamisen. Kas näin, nyt retkemme voi alkaa.
Ensimmäiset sata metriä sujuivat hitaasti, Maran pysähdellessä metrin välein. Perässä raahautuva ja jokaisessa mutkassa kaatuva pulkka ilmeisesti tuntui lievästi sanottuna oudolta. Fiksuna ponina Mara unohti pian takaa kuuluvan rahinan ja kolinan, ja keskittyi reippaasti eteenpäin kulkemiseen. Ensimmäiset ravipätkätkin sujuivat mainiosti. Ongelmia syntyi vasta, kun vastaan tulivat naapurin pojat, jotka olivat palaamassa pulkkamäestä. Mara säikähti hirvittävästi poikien sinisiä pikkupulkkia. Mara-parka ei varmaan tajunnut raahaavansa itsekin perässään kyseistä hirvitystä, punaista sellaista. Naapurin pojat tervehtivät meitä ystävällisesti, ja tiedustelivat, mitä ihmettä me teimme. Kerrottuani pulkkaratsastuksesta, Petra totesi viisaana lopuksi "Tästä tulee ruumiita."
Pian olimmekin perillä hiekkamontuilla. Hiekkamontut ovat laukkaradan muotoinen aukio hyvän ratsastusreitin varrella. Se on oiva pulkka-/hiihtoratsastuspaikka, jossa myös naapuri treenaa ravihevosiaan. Vaihdoimme ratsastajaa. Petra selkään, Sara pulkkaan ja minä kuvaamaan. Ja on varmaan sanomattakin selvää, että meillä oli hauskaa! Petra laukkasi hiekkamonttujen rataa yhä uudestaan ympäri ja ympäri, Sara yritti estää pulkkaa kaatumasta, ja minä nauraa räkätin ja yritin samalla pitää käden vakaana voidakseni ottaa teräviä kuvia. Mara pärski innoissaan, se tuntui myös nauttivan. Vaihdoimme vielä kerran, sillä Sarahan ei ollut vielä ehtinyt ratsastaa. Petra otti kameran ja minä istuin pulkkaan satulahuovan päälle. Kävelimme hetken, jotta Maran hengitys tasaantuisi, jonka jälkeen Sara nosti ravin kautta laukan. Mara laukkasi aluksi oikein nätisti kaula kaarella hillittyä vauhtia. Seuraavassa mutkassa se tuntui saaneen tarpeekseen kehän kiertämisestä, ja kääntyi kotiin vievälle polulle. Pulkka ei kääntynyt mukana, minä lensin lumipenkkaan ja Mara jatkoi ylämäkeä villisti pukitellen. Petra (joka ikävä kyllä ei saanut koomisesta tilanteesta yhtäkään kuvaa) yritti huutaa Saralle ohjeita. Vasta metsätiellä Sara sai Maran hidastamaan käyntiin. Poni ei tuntunut olevan tippaakaan väsynyt, päinvastoin. Se ravisteli hurjana paksua kaulaansa ja yritti lähteä uudestaan laukkaan. Palasimme hiekkamontuille. Minä ja Petra ratsastimme Maralta vähän ylimääräisiä pois, jonka jälkeen Sara ravasi vielä yhden kierroksen. Paluumatka metsätietä sujui rattoisasti käynnin merkeissä.
Synttäreitä!
Torstai 1.1.09
Kategoria: Muu
Tänään on virallisesti Suomen jokaisen hevosen syntymäpäivä, myös Hahlin tallilla. Maran -jonka oikea syntymäpäivä on tiedossa- synttäreitä vietämme vasta Heinäkuun kolmantenatoista aamuna, mutta Tammikuun ensimmäisenä päivänä on aika juhlia Juuson syntymäpäiviä.
Vanha Herra See U Soon täytti tänä vuonna kokonaiset 25 vuotta, eli neljännes vuosisadan. Äiti leipoi kakun melassista, ja koristeli sen pienillä porkkanan paloilla. Kakku oli samalla lahja, materialistisia lahjojahan eivät eläimet arvosta, ei sillä että niiden minusta tarvitsisikaan. Pieni voipallo Mara yritti tulla kuokkimaan Juuson kakulle, mutta tämä komensi Maran terävällä näykkäisyllä kauemmaksi. Nuori Herra joutui tyytymään omenan lohkoihin. Juuson nuoltua lautasen putipuhtaaksi yritti Mara päästä jatkoille äidin ompputaskulle. Juuso joutui siis näykkäisemään vielä uudestaan.
Päivemmällä veimme molemmat pollet laitumelle juoksentelemaan. Maran ilman ratsastajaa, Juuson minä ja Sanni vuorotellen selässä. Muutaman pukkilaukkakierroksen jälkeen halasimme vielä Juusoa, ennen kuin juoksimme varpaat jäässä takaisin tallille. Pehmeä lumi, pikku pakkanen ja tuhdit heinäsiivut nostivat Juuson neljännes vuosisadan juhlatunnelman kattoon.
