|
 Etusivu x Esittely x Hevoset x Toiminta x Yhteydet
Castanjo on vuoden 2007 alussa, tarkalleen 9.2.2007 perustettu yksityistalli. Castanjo järjestää kilpailuja melko harvoin, mutta kilpailen hevosillani aika paljon. Castanjossa ei ole lainkaan tuntitoimintaa, mutta sen sijaan valmennuksia (lue alempaa). Hevoset viettävät suurimman osan päivästään ulkona tarhaillessa tarhakavereidensa kanssa.
Tallissa on 10 karsinaa, joihin mahtuu kuhunkin 1 hevonen. Yksityisiä en ota, ellei tallipaikkoja ole vapaana. Castanjo ei kasvata mitään tiettyä hevosrotua, vaikka joskus jollain rodulla saattaakin olla tallissa ylivoima. Kaikista Castanjon varsoista pyritään kasvattamaan sosiaalisia, kestäviä sekä hyvän tasoisia hevosia kilpailuradoille eri lajeihin. Castanjo on ehkä hieman esteille painottuva talli, vaikka muutama kouluhevonenkin löytyy. Hevosilla pyritään kilpailemaan omalla tasollaan niin painotuslajissa, kuin muissakin lajeissa. Kaikilla hevosilla kilpaillaan kunnes ne täyttävät (n.) 17 vuotta, jolloin kilpailemista harvennetaan (ellei ole erityistä syytä jatkaa kilpailemista enemmän/lopettaa kilpaileminen aikaisemmin).
Castanjo järjestää myös valmennuksia, joihin voi osallistua omalla hevosellaan. Valmennuksia pidetään melko usein. Kaikki valmennukset järjestetään Castanjon omissa tiloissa ja valmentajana toimii Eva. Valmennuksiin saa myös osallistua Castanjon hevosilla, mutta siihen täytyy pyytää erikseen lupa.
Valmennusksista lisää Toiminta-linkistä.
Castanjon hevosia tarjotaan vuokralle erityisesti kesäisin, mutta toki myös muina aikoina. Hevosille otetaan hoitajat. Jos olet kiinnostunut, pistä pieni esittely itsestäsi sähköpostiin tai vieraskirjaan.
//Eva (VRL-3938, HTR)
Huomioitavaa
x 16.4 NJ'n alaiset näyttelyt.
x 22.4 estevalmennus.
x Hevosilla otetaannyt myös hoitajat. Lue lisää.
x Castanjo on arvosteltu. Lue arvostelu.
Vieraile myös
Stoneroad Estate Kilpatalli
Naquila Siittola
Okariina monitoimitalli
Niervel Monitoimitalli
Romulus Monitoimitalli
Rowea siittola
Lisää
| |