Tervetuloa talliin!
Olipa kerran, eräs tyttö jolla oli unelma. Unelma tunnelmaltaan rauhallisesta, mutta aktiivisesta norjanvuonohevossiittolasta. Ja nyt edessäsi on tämä unelmaa eli virtuaalinen norjanvuonohevossiittola, Tingeling. Tingeling on vuonna 2008 perustettu siittola, joka pyrkii kasvattamaan hyväluonteisia norjanvuonohevosia, niin harrastus-, siitos-, kuin kisakäyttöönkin. Panostamme ennenkaikkea hevosten hyviin oloihin ja tallin ilmapiiriin, jonka haluamme oleva rauhallinen ja hyväksyvä sillä onhan tämä sentään hevostemme koti. Järjestämme aktiivisesti toimintaa, mutta ennenkaikkea haluamme toimia myrskyisessä virtuaalimaailmassa omilla ehdoillamme ja omaa unelmaamme toteuttaen.
Kaikki tallimme hevoset asuvat pihatossa ympäri vuoden, jotta voimme taata niille mahdollisimman luonnonmukaiset olot. Meillä on kuitenkin tilava kymmenen hevosen talli, jossa on kaksi suurta varsomiskarsinaa.
Toimintamme perustana on norjanvuonohevosen suosion kasvattaminen, mutta myös huumorintajuinen kaikille avoin toiminta, sillä virtuaalimaailmassakaan iloisia ja kaikille yhteisiä asioita ei ole koskaan liikaa, eihän?
Tingeling sijaitsee kauniissa Etelä-Ruotsissa ja toivoisinkin, että jonain päivänä Tingeling pystyisi järjestämään myös ruotsinkielistä toimintaa. Ensin tavoitteenamme on kuitenkin saada tallin toiminta hyvälle mallille järjestämällä kilpailuja ja kilpailemalla itse aktiivisesti omilla hevosillamme. Tarpeen tullen otathan meihin yhteyttä suoraan
sähköpostitse.. Astu ihmeessä peremmälle ja tutustu meihin ja toimintaamme, sillä olet sydämellisesti tervetullut!
Terveisin: Juli@ (VRL-1162, KLICK)