Tallialue

Elegant Warmbloods sijaitsee siis Saksassa, Münchenin kupeessa suurella ja rauhallisella maatilalla. Asfalttitieltä on noin kaksi kilometriä mutkaista ja metsikköistä, kuitenkin suurta hiekkatietä pitkin Elegantin pihaan. Metsän loppuessa avartuu suuret laitumet ja tarhat näkökenttään ja muutaman sadan metrin päässä sijaitsee tallit ja päärakennus. Ruskeat, vankat puuaidat reunustavat tietä ja uteliaat hevoset katselevat aidan toisella puolella tien liikennettä. Autoille on oma parkkipaikkansa pienen kävelymatkan päässä rakennuksista. Tallipihalla päärakennus ja U-kirjaimen muotoinen tallirakennus ovat ikäänkuin vastakkain ja niiden väliin keskelle jää runsaasti tilaa. Pitkin tilaa kasvaa siellä täällä suuria ja vanhoja tammia sekä keskellä pihaa seisoo oikean hevosen kokoinen hevospatsas, jota reunustaa koristeelliset kukkapenkit ja matala kiviaita. Tummanvihreä-valkoisiksi maalattuja tallirakennuksia on kaksi, mutta kummatkin yhdistyneenä toisiinsa eräänlaisen katoksen avulla. Laatoitettu tallien edusta tuo siistin tunnelman harjauspuomeineen ja ruohoistutuksineen. Tallirakennusta ympäröi ratsastuskentät, maneesi sekä kymmenet tarhat ja laitumet joiden välistä lähtevät monipuoliset maastoreitit. Kuulostaako täydelliseltä? ...Sitä se onkin.

Tallirakennukset

Tallirakennuksia on Elegantissa siis kaksi, jotka ovat yhdistettynä toisiinsa katoksen avulla. Varustehuone, rehuhuone ja varasto sijaitsevat ns. "ulokkeessa" tallien välissä. Uudet ja modernit tallit on suuniteltu sopiviksi normaalin arkikäyttön helpottamiseksi. Toinen puoli tallista on tammoille ja toinen oreille. Kummatkin rakennukset ovat identtiset ja täysin peilikuvat toisilleen, kummassakin on 20 karsinaa. Tallirakennusten värinä on käytetty päävärinä tummanvirheää ja valkoista korostuksena, jotka luovat yhdessä talliin rauhallisen tunnelman. Tallikäytävä on leveä ja kumimattopäällysteinen, äänien vaimennukseksi. Karsinoiden ovet ovat liukuovet, jotta käytävä pysyisi vapaampana ja oven voi jättää huoletta auki viedessään hevosen ulos. Tilavien karsinoiden varustukseen kuuluu kutterinpurupäällysteinen lattia, juoma-automaatti, ruokakuppi, suolakivi ja rengas hevosen kiinnittämiseen tai mahdolliselle heinäverkolle. Karsinoiden alalaitaa kiertää kumimatto, jotta seinät säästyisivät mahdollisilta potkuilta ja kolhuilta. Karsinan ulkopuolella on loimiteline, koukku ja nimikyltti. Noin joka toisen karsinan ovessa on myös kasaan taitettava satulateline. Tallirakennuksiin tuovat valoa jokaisissa karsinoissa sijaitsevat kalteripäällysteiset ikkunat ja koko katon pituiset loisteputket.

Ratsastusmahdollisuudet

Ratsastusmahdollisuudet ovat meillä korkealaatuiset ja hyvin monipuoliset eri lajien harrastamiseen. Tallin vierustalla on ilmastoitu hiekkapohjainen maneesi, jonka koko on 25 m x 80 m + katsomo ja toisessa päädyssä kahvila. Pihapiiristä löytyy myös hiekkapohjainen 20 m x 60 m ulkokenttä, jota käytetään lähinnä kouluratsastuksessa. Esteratsastuksessa käytetään suurta nurmikenttää, jonne mahtuu esteitä reilusti ja harjoitustilaa kyllä löytyy. Nurmikenttää käytetään pääasiassa kilpailuissa ja suurempia ratoja ratsastaessa, muutoin ja huonolla kelillä esteitä mennään myös maneesissa. Maastoratsastukseen on myös monia vaihtoehtoja: voit joko köpötellä kevyempää lenkkiä mutkittelevia polkuja ja kapeita metsäteitä pitkin, käydä pidemmilläkin lenkeillä tai vaelluksilla pitkillä hiekkateillä tai hypätä maastoesteitä 3 km pitkällä maastoesteradalla, josta esteitä löytyy 30 kappaletta. Rata kulkee vaihtelevasti hiekkateitä, metsäteitä ja peltoteitä pitkin. Eikä tietenkään jätetä mainitsematta hevosten kävelytyskonetta ja pyöröaitausta.

© Elegant Warmbloods 2008, kuvien Gestut bon Homme ja Goodness Ridge Farm