Sound´s Juggler

o. Sound´s Juggler "Julle"
syntynyt 10.12.09 (3v.-24.01.09)
wA, 119cm

Kasvattaja - Omistaja

este-/kenttäpainotteinen, Helppo B - re 90cm - me 80cm

Julle on energinen herrasmies. Se käyttäytyy yleisestiottaen hyvin, mutta vauhtia tuntuu vain aina olevan liikaa. Julle on melko helppo käsiteltävä, sillä se omaa kunnon käytöstavat. Ori ei kuitenkaan sovi laisinkaan vauhtia pelkääville. Se tulee toimiin hyvin sekä hevosten- että ihmisten kanssa, mutta sopii laitsalle paremmin kuitenkin yksin. Tarhasta orin saa melko helposti kiinni, sillä se harvoin lähtee karkuun. Taluttajan on kuitenkin käveltävä melko reippaasti eteenpäin, sillä Jallu tassuttelee sellaista vauhtia, että ihminen jää helposti jälkeen. Jarrutusyrityksen kaikuvat usein kuuroille korville, ja etenkin orin nähdessä jotain huippukiinnostavaa jää taluttaja yleensä kakkoseksi. Jallu palaa kuitenkin ruotuun helposti komentamalla, ja yleensä toruja saatuaan se näyttää syylliseltä ja katuvalta. Hoitaessa Jallu huitoo orimaiseen tapaan etujalkojaan ja vaikkei se ihmiseen tähtääkään, kannattaa silti olla varovainen ettei saa kaviosta koipeensa. Myös varusteidenlaitto sujuu yleensä ongelmitta, vaikka Jallu näyttääkin hapanta naamaa satulan nähdessään.

Ratsastettaessa Jullen kanssa kannattaa käyttää vähän kovempaa kuolainta ja mahdollisimman vähän pohkeita. Orilla on kokoajan kova kiire ja jo pienestäkin pohkeesta sen vauhti kiihtyy. Pidätettä saakin sitten antaa jo ihan kunnolla ennen kuin ori hidastaa vauhtiaan - kävelyhän on aivan tylsää! Jallu hermostuu nopeasti, mikäli sille annetaan pohkeita jatkuvasti, jonka jälkeen se vain juoksee pää ylhäällä eikä enää tottele ensimmäistäkään apua. Se on erittäin herkkä pohkeelle ja Jallua tulisin ratsastaa mahdollisimman vähällä pohkeella. Ori on miellyttämishaluinen ja osaava poni, joka kyllä tekee kaikki annetut tehtävät kunnialla - tosin vauhtia saattaa tulla etenkin laukkatehtävissä herkästi liikaa. Rauhallinen, mutta määrätietoinen ja osaava ratsastaja on Jullelle sopiva.

Sukutaulu

I: Lasta Chance

ii Last Campion Iii ?
Iie ?
Ie Ask Me More Iei ?
Iee ?
E Kaleigh v.d. Gardner Ei Rudolf v.d. Gardner Eii ?
Eie ?
Ee Pauline v.d. Gardner Eei ?
Eee ?

Kisakalenteri
Vain sijoitukset näkyvillä
Jullella on sijoituksia 15, joista on voittoja 1
ERJ
10.02.09 - PZT - 70cm - 5/36
11.02.09 - PZT - 70cm - 2/36
23.02.09 - Jerry - 40cm - 3/40
04.03.09 - Silence - 40cm - 5/40
31.10.09 - Moondance - 40-50cm - 1/40
02.11.09 - Repseranta - 60cm - 6/40

KRJ
15.02.09 - Onnen Suomenhevoset - Helppo C - 4/50
22.02.09 - Hämypuro - Helppo C - 3/80
15.03.09 - ROWDY - Helppo A - 3/84
16.03.09 - ROWDY - Helppo C - 8/98

MUUT
23.01.09 - NJ - Rousseau Ponies - Varsat aikuiskuvilla - LKV3 irtoSERT, JS (tuom. Peppi.S)
14.04.09 - KERJ - Hämypuro - Harraste Luokka - 5/60
23.04.09 - MEJ - Kilpailukeskus Kuninkoja - 80cm - 4/30
23.04.09 - MEJ - Sound - 50cm - 5/50
12.05.09 - MEJ - Sound - 70cm - 6/50
23.10.09 - VVJ - Fiktio - Noviisipariluokka (Carlos) - 5/30


Kuvista kiitos woranora

etusivu esittely
ponit toiminta