Heipä hei, ystäväiseni. Karsinasta kurkistelee mustaakin mustempi, valkoisin merkein koristeltu komea pää. Kun kävelet lähemmäs, tunnistat minut väkisin. Olen siis MT Vespero, eli tuttavallisesti Vepe. Oikeasti olen hyvinkin kiltti nuori poika, mutta kaikesta huolimatta ori. Minä saatan näykkäistä pahaa aavistamatonta ihmistä tai paukauttaa takajalan kokeeksi seinään. Jos siis tulet hoitamaan minua, sinun tulee tietää mitä olet tekemässä. Muuten voin käydä hyvinkin ilkeäksi.
Harjaaminen sujuu siis hyvin, jos karsinassa on ihminen jota ymmärrän arvostaa tarpeeksi. Mahan alta harjauksessa en näe mitään pahaa, enkä ole muutenkaan erityisen herkkä mistään kohtaa. Kaviot osaan nostaa hyvin, kunhan sitä vaatii. Pyydä siis minua nostamaan ja nojaa jalkaani, jos pidän kaikki neljä jalkaani tiukasti maassa.
Tuttujen ihmisten seurassa olen yleensä aivan leluhevonen, mutta olen aina ja kaikkialla roikkumassa tammojen perässä. Mielestäni niitä on tallissa ehdottomasti liian vähän!
Satuloidessa saatan hiukan luimia, et kai itsekään tykkäisi vyön kiinni laitosta. Rauhallisella toiminnalla ja puhelemisella kuitenkin yleensä unohdan koko homman ja se sujuu ongelmitta. Myös suitset saa laitettua helposti, sillä pidän reippailusta ratsastajan kanssa. Ainakin yleensä...
Taluttamisen helppous riippuu aivan siitä, mihin olemme menossa. Jos suuntana on laidun, minua saa pidellä tosissaan. Jos kuitenkin vain kävelemme pitkin tien reunaa, en paljon jaksa hötkyillä. Mitään ketjuja tai muita erikoisvarusteita en tarvitse kotioloissa. Kisoissa olenkin sitten vielä vaikeampi pidätellä muiden hevosten lähellä. Tammat pitäisi iskeä ja orien kanssa tapella. Huoh, hevosen elämä on rankempaa kuin uskotkaan.
Ratsastaessa olen hiukan kuumempi tapaus. Pidän laukkaamisesta ja yleensä vauhti onkin reipas.
Saatan säikkyä jonain päivänä aina maneesin vieressä kasvanutta puuta, toisena päivänä minua ei hetkauta edes vierestä lentoon pyrähtävä lintu. Olen kuitenkin aina sen verran reipas, ettei kannuksia tai raippaa tarvita eteenpäin lätkimiseen.
Koulussa en ole vielä kilpaillut paljoa, mutta osaan kyllä asiani. Tai no, siirtymiset, nostot ja muut sellaiset perusasiat menevät, mutta en ole erityisen hyvä koulussa. Helppo B-A olisi tavoitteena, kunhan vielä rutinoidun radalla ja pääsen edes urani aloittamaan. Eihän se nyt niin kova taso ole estehevosellekaan.
Esteet ovat siis minun lajini. Maastoesteet ja rataesteet, kaikki käy. Osaan hypätä todella hienosti, vaikka en vielä ole kovin suuria luokkia kisannutkaan. Hiljaa hyvä tulee, niin omistajani miettii. Ja pah, kovaa korkealle vaan!
Tässä lajissa olenkin jo kisakentille päässyt hiukan enemmän. Kisamenestykseni on paljon kiinni päivästä. Parhaana päiväni olen napannut sijoituksen kummastakin luokasta, joskus en jaksa keskittyä hyppäämiseen yhtään. Kisani on pilannut kaikki liilasta takista lähtien. En siis ole kovinkaan rutinoitunut kilparatsu, vaikka sijoituksia jo onkin.
Minulla hypätessä ratsastajan tulee olla riittävän taitava selässäni. Saatan ponnistaa todella pitkältä, ellei ratsastaja tuo minua tarpeeksi juureen. Enkä välillä välitä mitä ratsastajaa tekee, sillä mottonani on tunnetusti vauhti korjaa virheet. Hanat auki ja yli vaan, niin se käy!
Mutta hei, tuolta tuleekin omistajamme ämpärit täynnä ruokaa. Pitää vähän kolistella heti, vaikka tiedänkin, että se on tarpeetonta. Mutta joku päivä maailmasta varmasti loppuu ruoka...
